Orpon ohjelman paradigmamuutos

Petteri Orpon hallituksen talouspolitiikka perustuu hyvin pitkälle kokoomuksen vaaliohjelman tavoitteisiin julkisen talouden tasapainottamisesta ja työlinjasta. Hallitus tekee suoria leikkauksia reilulla 4 miljardilla, joista suurimmat kohteet ovat 1,4 miljardin leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä 1,2 miljardin leikkaukset sosiaaliturvaan. Lisäksi työllisyystoimien odotetaan tasapainottavan julkistaloutta vajaalla 2 miljardilla.

Sopeutuksen mittaluokka on noin 2 prosenttia suhteessa bkt:hen, joten ollaan vielä kaukana Lipposen noin 4 prosentin talkoista. Orpon ohjelmasta tekee erityisen se, ettei sopeutukseen sisälly lainkaan tulosopeutusta eli veronkorotuksia. Hallitus ei ole Säätytalolla selvästi kuunnellut niitä asiantuntijoita, joiden mukaan liiallinen menosopeutus valmiiksi taloudellisesti epävarmassa tilanteessa, jossa euroalue on jo teknisessä taantumassa, voi johtaa kokonaiskysynnän laskuun, talouden hiipumiseen ja sitä myötä verotulojen vähenemiseen. Jopa kokoomuksen taustavaikuttajat, valtiovarainministeriön virkamiehet ja toimittajat ovat olleet yllättyneitä leikkausten määrästä.

Ohjelmaan sisältyy kuitenkin myös 4 miljardin investointiohjelma, joka rahoitetaan valtionomaisuutta myymällä. Investoinnit vähentävät leikkausten vaikutusta kysyntään, mutta toisaalta lisäävät nettovelkaantumista. Jotta leikkauslinja ei syvennä julkistalouden ongelmia, täytyy toivoa että Euroopan keskuspankki ei kiristä rahapolitiikkaa liikaa, muut Euroopan maat pitävät finanssipolitiikan riittävän löysänä ja yksityisiä investointeja riittää. Ja jos esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden leikkauksia ei saada aikaiseksi, ohjelma ei kaikesta huolimatta saa velkaantumista kuriin tällä hallituskaudella.

Vaikka vaalit voitettiin lupauksella julkisen talouden tasapainottamisesta, Orpon ohjelman radikaalein järjestelmämuutos koskee sosiaaliturvaa ja ammattiyhdistysliikkeen järjestäytymistä. ”Työllisyystoimet” tarkoittavat pääasiassa leikkauksia työttömyystukeen, asumistukeen ja toimeentulotukeen samalla kun työn verotusta kevennetään. Työlinjan taustalla on ajatus, että palkkatulon ja sosiaaliturvan välistä erotusta kasvattamalla kannustetaan, velvoitetaan (ja elinolojen heiketessä tarpeeksi myös pakotetaan) ihmisiä töihin, verotulot kasvavat ja talous tasapainottuu. Häviäjiä tulevat olemaan erityisesti ne, joille ei kovasta kannustamisesta huolimatta ja valmiiksi korkean työllisyysasteen oloissa löydy töitä.

Lisäksi ay-liikkeen neuvotteluasemaa heikennetään monin tavoin rajoittamalla lakko-oikeutta, kiristämällä laittomien lakkojen sanktioita, ulottamalla paikallinen sopiminen järjestäytymättömiin työnantajiin sekä rajoittamalla palkankorotuksia työriitatilanteissa. Tarkoituksena on heikentää ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluasemaa palkankorotusten hillitsemiseksi. Vaikka elinkeinoelämä epäili aluksi ilmastonmuutokseen nuivasti suhtautuvia perussuomalaisia, järjestäytyneen työvoiman näin radikaali heikentäminen painoi vaakakupissa enemmän kuin kunnianhimoiset ilmastotavoitteet.

Vasemmisto on syyttänyt valtiovarainministerin salkun saaneita perussuomalaisia duunarien pettämisestä. Tämä perustuu osin virheelliseen käsitykseen, että duunarit olisivat solidaarisia työttömiä kohtaan tai kannattaisivat ay-liikettä. Joskin on totta, että Riikka Purra lupasi vaalitenteissä olla leikkaamatta heikko-osaisimmilta, perussuomalaiset kampanjoivat leikkauspolitiikalla, eivätkä missään vaiheessa luvanneet parantaa ay-liikkeen asemaa. Suomessa on paljon perussuomalaisia äänestäneitä duunareita, joille työttömien sosiaaliturvan leikkaukset, ay-liikkeen heikentäminen ja työssäkäyvien veronalennukset kelpaavat varsin hyvin. Työttömät ja matalapalkkaiset perussuomalaisten äänestäjät tulevat sen sijaan pian kokemaan, mitä työväenpuolue ilman sosialismia heidän arjessaan tarkoittaa.

Orpon pitää kuitenkin viedä ohjelmansa vielä eduskunnan läpi. Kokoomuslainen taustavaikuttaja arvioi, että jos ohjelmasta saadaan kolmasosakin sisään, voidaan olla tyytyväisiä. Onnistuminen julkisen talouden tasapainottamiseen on epävarmalla pohjalla, mutta jos Orpon hallitus saa työlinjansa läpi, voidaan puhua radikaalista irtiotosta pohjoismaiseen hyvinvointimalliin. Lauri Holappa on kuvannut tätä Ruotsin työlinjan rantauttamiseksi Suomeen steroideilla, Heikki Hiilamo on pitänyt sosiaalipolitiikan uudistusta radikaalina riskipelinä, joka voi johtaa aktiivimallin kaltaiseen epäonnistumiseen ja A.W. Yrjänän mukaan hallitusohjelma vaikuttaa Bernerin taksiuudistuksen soveltamiselta yhteiskunnan kaikille sektoreille.