Kokoomus virvatulien välissä - normiströmsö vai vihreä kansanrintama?

Vaalien paradoksi on, että vaalivoiton saanut punavihreä blokki on helpointa saada hallitukseen vaalitappion kokeneen keskustan kanssa.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Sauli Niinistö oli eilisissä valtiopäivien avajaisissa vauhdissa.

Toimittaja Lauri Nurmi kritisoi viime hallituskaudella Niinistöä liiasta puuttumisesta eduskunnan asioihin vedoten Max Weberin karismaattisen auktoriteetin käsitteeseen. No mitäpä muuta Niinistö tekee kuin ojentaa koko uutta eduskuntaa Weberin paksujen lankkujen metaforalla ja varoittaa liiasta somekohkaamisesta!

Eikä tässä vielä kaikki – avajaispuheen jälkeen Niinistö sujautti rintataskuunsa viiskymppisen ja meni kahvittelemaan todennäköisen tulevan pääministeri Antti Rinteen kanssa. Puolueiden on määrä vastata Rinteen tunnustelukysymyksiin vappuun mennessä ja Niinistön manööveri olikin mestaritrollaus Rinteen viime vappuna lupaamasta eläkesatasesta.

Niinistö on vienyt näpäyttelyn politiikan uudelle tasolle.

Mutta leikki sikseen ja asiaan. Puolueiden vastaukset julkaistaan ensi tiistaina puolen päivän jälkeen ja hallitusneuvotteluiden on määrä alkaa 6. toukokuuta. Valmista pitäisi tulla Rinteen mukaan toukokuun loppuun mennessä, jotta uudet ministerit voisivat alkaa valmistautua Suomen EU-puheenjohtajakauteen.

Kysymysten kärjessä on ilmasto- ja EU-asiat, jotka voivat muodostua vaikeiksi perussuomalaisten hallitukseenmenolle. Tässä vaiheessa tärkein kysymys on, lähteekö Rinne rakentamaan hallitusta kokoomuksen vai keskustan varaan.

Kepun suuren vaalitappion perusteella punamultapohja tuntuisi epäintuitiiviselta. Toisaalta SDP ja kokoomus ovat taloudellisesti kuin yö ja päivä: demarit vastustavat kaikkea mitä kokoomus esittää työmarkkinoista ja kokoomus vastustaa kaikkea mitä demarit ajattelevat julkistaloudesta.

Petteri Orpo on toistuvasti sanonut, ettei kokoomus lähde siunaamaan SDP:n vaalilupauksia.

Korkein kompromissi, jonka SDP ja kokoomus voisivat saada aikaan, olisi todennäköisesti päätös siitä, että työmarkkinoilla ei tehdä mitään reformeja eikä julkiseen velkaan kosketa. Jos Rinne alkaa neuvotella sinipunahallituksesta, kyseessä olisikin jämähdyshallitus.

Hallitus olisi lisäksi riitaisa, jos mukaan haluttaisiin vaalivoiton saanut punavihreä blokki kokonaisuudessaan. Kataisen edellinen sinipunahallitus uhkasi kaatua jo hallitusneuvotteluissa ja sen jälkeen ainakin kuusi kertaa Tuomo Yli-Huttulan mainion kokoomuksen historian mukaan.

Olisiko siis sinipuna ja normiströmsön jatkaminen vaalituloksen mukaista?

Todennäköisesti ei.

Keskusta ei tietenkään voi olla riemusta kiljuen menossa hallitustunnusteluiden ensimmäiseen vaiheeseen. Se on kuitenkin jättänyt hallitusoven kategorisesti raolleen ja sen esittämät ”tiukat” kynnyskysymykset hallitukseenmenolle ovat lähemmintarkasteltuna kuin antautuminen Rinteen punamultaiseen syleilyyn.

Vaalituloksen paradoksi on siinä, että vaalivoitot saaneet sdp, vihreät ja vasemmistoliitto onkin helpointa saada hallitukseen vaalitappion kokeneen keskustan kanssa. Eikä nopealla lukemalla Rinteen hallituskysymysten perusteellakaan vihreä kansanrintama (sdp+kepu+vihr+vas+rkp) ole mahdoton.

Kokoomukselle seuraava hallituskausi on poliittisesti merkittävä.

Jos tulee sinipuna niin perusströmssö ja riitely jatkuu. Poliittisessa keskustassa demarien kanssa on kuitenkin paljon vaikeampi olla kuin Kataisen hallituksen aikana. Elina Lepomäen ja Juhana Vartiaisen lisäksi on myös muita, jotka haluavat puolueelta selvästi oikeistolaisempaa politiikkaa. Vaalikeskusteluiden perusteella kokoomus on talouspolitiikassa lähempänä perussuomalaisia kuin sosiaalidemokraatteja.

Tähänasti kokoomus on onnistunut pitämään sisällään arvoliberaalit ja arvokonservatiivit, mutta nykyisessä somepolitiikan vaiheessa on mahdotonta estää vuotoja muihin puolueisiin. Perussuomalaiset hiillostavat konservatiiveja ja vihreät liberaaleja.

Olisikin mielenkiintoista nähdä, millaiseksi kokoomuksen politiikka muodostuisi, jos se menisi oppositioon perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kanssa. Kyseessä ei ole vain suomalainen ilmiö vaan myös Saksan maalla konservatiivit luovat nahkaansa uudelleen Angela Merkelin poistuessa näyttämöltä.

Suomen porvarikenttä on murroksessa ja tässä murroksessa kokoomus on monen tulen välissä.