Muodostavatko autoilijat luokan itselleen?

Tommi Uschanov mainitsi autoilun ja kaupunkien liikennesuunnittelun mielenkiintoisena esimerkkinä identiteettipolitiikasta.

Sen lisäksi, että auto on monelle välttämätön menopeli, ajamisesta nautitaan kaikissa yhteiskuntaluokissa. Autoilu läpäisee koko yhteiskunnan. Luonnollisesti autoilua vastustetaan myös kiihkeästi. Autoilu ei ole perinteinen identiteetti, kuten luokka, kansalaisuus, uskonto, sukupuoli, etninen ryhmä tai seksuaalinen suuntautuminen.

Ilmastopolitiikka voi kuitenkin toimia sellaisena mobilisoivana voimana, joka saa autoilijat toimimaan luokkana itselleen (klasse für sich). Jos kunnianhimoinen ilmastopolitiikka nostaa nopeasti yksityisautoilun kuluja, autoilijat voivat kokea materiaalista epäoikeudenmukaisuutta proggressiivisen politiikan maksamisesta.

Suomessa tuskin tulee keltaliivejä, mutta turhautuneisuus voi hyvin purkautua sellaisen ympäristöpolitiikan menestyksenä, jossa autoilijat jätetään rauhaan. Ilmastonmuutosta ei kyseenalaisteta, mutta siihen vastaamista ei arvoteta enää tärkeimmäksi poliittiseksi ongelmaksi. Konservatiivinen käänne on sitä jyrkempi, mitä enemmän hipsterit tulevat neuvomaan.

Postmodernismin hienous on selkeiden yhteiskuntaluokkien ja yhtenäiskulttuurin häviäminen. Tämän päivän politiikon on yhä vaikeampi toimia, koska identiteettien moninaisuudesta johtuen on yhä haastavampi maalata massoille kertomuksia, joissa luokkasodat ja kulttuurisodat asettuvat harmoniaan. Identiteettipolitiikan ylikorostumisen näkyvimpiä seurauksia on, että poliitikot eivät enää puhu reformeista.

Autoilu voi yhdistää koko yhteiskunnan, mutta juuri siksi taloudellisesti ja arvoiltaan sekavalla tavalla. Sekavia kulttuurisotia vastaan voidaan kuitenkin taistella, jos identiteettipolitiikkaa ei käsitellä irrallaan taloudesta. Muutoin ollaan pimeässä metsässä, josta Palpatine voi koska tahansa kutsua pimeälle puolelle.