Mitä tapahtuu, jos Theresa May ei onnistu ratsastamaan lumipallolla helvetin läpi?
Jos Iso-Britannia kuuluisi euroalueeseen, brexit-prosessi olisi paljon kaoottisempi.
Brexit-kansanäänestyksen aikana brexiteerit levittivät kyseenalaista tietoa brexitin helppoudesta ja taloudellisista hyödyistä. Tämä nosti esiin huolen totuudenjälkeisestä ajasta.
Totuudenjälkeisen ajan hengessä myös poliittiseen analyysiin on sekoittunut niin paljon brexiteerien ja antibrexiteerien propagandaa, että brexit-neuvotteluiden seuraaminen on ollut ajoittain hankalaa.
Yleinen käsitys tuntuu esimerkiksi olevan, että Iso-Britannian pääministeri Theresa Mayn kaatuminen eskaloisi nykyistä brexit-kaaosta niin paljon, että brexit peruttaisiin. Sekavien neuvotteluiden aikana on alettu vaatia yhä kovaäänisemmin uuden kansanäänestyksen järjestämistä.
Brexitin peruminen on teoriassa mahdollista, mutta käytännössä vaikeaa.
Iso-Britannia on käynnistänyt EU-eroneuvottelut Lissabonin sopimuksen artiklan 50 nojalla. Mikäli erosopimusta ei saada aikaiseksi 2 vuodessa, perussopimusten soveltaminen eroavaan jäsenmaahan lakkaa automaattisesti.
Vaikka Mayn 585-sivuista erosopimusta on parjattu, vähemmälle huomiolle on jäänyt, että kyseessä on juuri siirtymäkautta koskeva erosopimus. Varsinaiset neuvottelut Iso-Britannian ja EU:n välisestä kauppasopimuksesta aloitetaan vasta EU-eron jälkeen.
Toisin sanoen Iso-Britannian parlamentin on nyt päätettävä, haluaako se hyödyntää erosopimuksen lupaaman parin vuoden siirtymäajan. Jos parlamentin enemmistö ei tue erosopimusta, Iso-Britannia eroaa Euroopan unionista ensi maaliskuussa yhdessä yössä. Tätä tarkoittaa niin sanottu no deal brexit.
Brexitin peruminen edellyttäisi hallitusta, joka sitä aktiivisesti ajaisi. Tämän toteutuminen edellyttäisi, että erosopimuksen kaatuminen johtaisi Iso-Britanniassa uusiin vaaleihin ja uuteen hallitukseen, joka ajaisi brexitin perumista.
Koska artikla 50:n eroneuvotteluita ei voi keskeyttää, uuden counterbrexit-hallituksen tulisi ensin järjestää kansanäänestys ja tämän jälkeen joko pyytää Eurooppa-neuvostoa perumaan artikla 50:n tai hakea EU-jäsenyyttä ensi maaliskuun eron jälkeen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi Lissabonin sopimuksen vastainen ja jälkimmäisessä Iso-Britannia menettäisi kaikki privilegiot, jotka sillä vielä toistaiseksi EU:ssa on.
Huomioiden brexit-neuvotteluiden sekavuuden on vaikea nähdä, että EU kannattaisi brexitin perumista tai kukaan pääministeriehdokas alkaisi kampanjoida tällaisella kansanäänestyksellä. Onkin poliittisesti realistista olettaa, että sekä EU että Iso-Britannian suurten puolueiden johto kannattavat lähtökohtaisesti brexitin loppuunsaattamista.
EU:n pääneuvottelija Michel Barnier on kertonut, että EU-maat kannattavat sopimusta. Erosopimus on valmistunut vanhalla EU-tyylillä 11. hetkellä, eikä sitä enää avata.
Jos brexiteerien johtaja Jacob Rees-Mogg ei onnistu kaatamaan Maytä luottamusäänestyksessä ja Eurooppa-neuvosto hyväksyy erosopimuksen ensi sunnuntaina, Mayn asema kasvaa oleellisesti Iso-Britanniassa.
Iso-Britannian parlamentin vaihtoehtoina on todennäköisesti joko diili tai hard brexit. Vaikka diilin läpimenoa Iso-Britannian parlamentissa on verrattu lumipallon vierimiseen helvetin läpi, Iso-Britannian parlamentti ei kannata myöskään hard brexitiä ilman sopimusta. Vaikka kaikki on periaatteessa mahdollista, on kuitenkin paljon todennäköisempää, että diilin kumoaminen johtaa hard brexitiin kuin uuteen kansanäänestykseen.
Mielenkiintoinen sivujuonne on, että toisin kuin poliitikot, lehdistö ja poliittiset kommentaattorit, sijoittajat ja finanssimarkkinat eivät näytä olevan huolissaan no-deal-brexitin todennäköisyyden kasvamisesta. Iso-Britannian korot eivät ole nousseet oleellisesti, eikä punta ole romahtanut.
Vaikka Iso-Britannia on jo nyt sisäpoliittisessa kaaoksessa, Iso-Britannialla on on oma valuutta ja keskuspankki, johon markkinat luottavat. Jos Iso-Britannia kuuluisi euroalueeseen, brexit-prosessi olisi varmasti paljon kaoottisempi.