Minne Saksa suuntaa Merkelin ja suurten koalitioiden jälkeen?
Markkinaliberaalin talousohjelman yhdistäminen äärioikeiston vaaliteemoihin oli menestysresepti, jolla Sebastian Kurzista tuli maailman nuorin pääministeri.
Angela Merkel onnistui rauhoittamaan kristillisdemokraattisen puolueen. CDU:n eilisessä puoluekokouksessa 97 % äänesti suuren koalition puolesta ja melkein 99 % kannatti Merkelin valitsemaa Annegret Kramp-Karrenbaueria uudeksi puoluesihteeriksi.
Vaikka lukemat ovat häikäisevät, kyseessä on Merkelin lopun alku.
Merkel joutui jättämään kabinettinsa ulkopuolelle pitkäaikaiset liittolaiset Thomas de Maizièren ja Hermann Gröhen, sillä tilaa piti raivata nuoremmalle sukupolvelle. Sen lisäksi, että Merkel joutui antamaan valtiovarainministerin, ulkoministerin ja työministerin salkut sosiaalidemokraateille, hän joutui antamaan sisäministerin salkun CSU:lle.
Tämän lisäksi Merkel joutui ostamaan puolueensa kriitikot hiljaiseksi antamalla terveysministerin salkun Jens Spahnille. Spahn on ollut kovaäänisimpiä Merkelin maahanmuuttolinjan kriitikoita.
Jos suuri koalitio syntyy, kyseessä lienee Merkelin viimeinen kausi liittokanslerina.
Merkelin strategia on ollut luoda CDU:sta keskustaoikeistolainen puolue, joka houkuttelee äänestäjiä myös demareista ja vihreistä. Syksyn vaalit muuttivat asetelman, kun CDU menetti äänestäjiä markkinaliberaalille Freie Demokratische Parteille ja äärioikeistolaiselle Alternative für Deutschlandille.
Uusi puoluesihteeri Kramp-Karrenbauer on sekoitus liberalismia ja konservatismia, joka vastustaa Merkelin tavoin puolueen siirtymistä oikealle FDP:n ja AfD:n noususta huolimatta. Kramp-Karrenbauer sai eilisessä puoluekokouksessa Merkeliä raikuvammat ablodit ja häntä alettiin välittömästi povata Merkelin itselleen asettamaksi seuraajaksi.
Myös Merkel nousi puolueen johtoon puoluesihteerin paikalta.
Merkelin seuraajaa oleellisempi kysymys on kuitenkin, mihin suuntaan CDU lähtee Merkelin jälkeen. Kramp-Karrenbauerin ensimmäinen tehtävä on kirjoittaa puolueelle uusi ohjelma ja pitää puolue yhtenäisenä.
Eilisessä puheessaan Merkel antoi CDU:n vaalitappioon ja AfD:n nousuun kolme syytä: 1) Euroopan pakolaiskriisin, 2) työmarkkinoiden teknologisen murroksen ja 3) globaalit turvallisuusuhat. Oleellista on, että Merkel on ollut vallassa koko sen ajan, kun nämä murrokset ovat tapahtuneet.
Niistä suurimman osan Merkel on tehnyt yhteistyötä sosiaalidemokraattisen puolueen kanssa. CDU menetti miljoonia äänestäjiä, minkä lisäksi SDP on Merkelin hallitusten jäljiltä syvässä poliittiseksistentiaalisessa kriisissä. Jos uudet vaalit järjestettäisiin nyt, suuri koalitio ei saisi edes 50 prosentin kannatusta. Saksalaiset ovat kyllästyneet Merkelin ja suurten koalitioiden vakauspolitiikkaan.
Mikäli suuri koalitio toteutuu, siitä tulee todennäköisesti paitsi hajanainen, myös erittäin vihattu. Oleellista on lisäksi, että Saksalla menee taloudellisesti hyvin. Jos populismi ja ääriajattelu on suosittua jo nyt, mitä tapahtuu seuraavassa talouden laskusuhdanteessa?
Vaikka Merkel petasi puoluesihteeri- ja ministerivalinnoillaan oman linjansa jatkumista CDU:ssa, linjan pitäminen voi olla vaikeaa. SPD:n kallistuminen vielä yhteen hallitukseen Merkelin kanssa johtunee lähinnä uusien vaalien pelosta. FDP:n Christian Lindner sanoi kävelleensä marraskuussa Jamaika-hallitusneuvotteluista ulos, koska hallitus olisi jatkanut suurten koalitioiden politiikkaa.
Mikäli FDP:n ja AfD:n kannatus kasvaa, kenttäväen paine siirtää CDU:ta oikealle tulee olemaan erittäin suuri. Tämä tarkoittaisi lähentymistä FDP:n kanssa pois suurten koalitioiden vasemmistolaisesta politiikasta. Tämä loisi puolestaan pohjaa lähentymiselle AfD:n maahanmuuttokriittisten ja islamin vastaisten linjojen kanssa.
Juuri markkinaliberaalin talousohjelman yhdistäminen äärioikeiston vaaliteemoihin oli menestysresepti, jolla Sebastian Kurzista tuli maailman nuorin pääministeri.
Itävallan vaalit pidettiin kuukausi Saksan vaalien jälkeen.