Miltä kapitalismin maailmanvalloitus näyttää Euroopan reunalla periferisessä Suomessa, Markku Kuisma?

Keskustelu historioitsija Markku Kuisman kanssa hänen uusimmasta teoksestaan Kansallinen voitto ja kapitalismin henki (Siltala, 2024).

Uusi teoksesi viittaa jo nimessään valistusajattelija ja myssypoliitikko Anders Chydeniukseen ja historioitsija Eino Jutikkalaan. Voitko kertoa kirjan syntyyn johtaneista ajatuksista?

Sytyke kirjan tekemiseen oli ilman muuta belgialaisen David van Reybrouckin teos Revolusi – Indonesia ja modernin maailman synty (Siltala, 2024), ajatuksia herättävä laajakuva kolmen vuosisadan kolonialismista, Alankomaiden ja indonesialaisen verisestä konfliktista ja maailman suurimman, Euroopan kokoisen itsenäisen saarivaltion synnytyksestä.

Kirja johdatteli ajattelemaan millaisina sellaiset Indonesialle ja Itämeren alueelle 1600-luvulla yhteisiksi tulleet tutut kuten johtavien merivaltojen kauppakomppaniat, Amsterdam ja muut Eurooppa-vetoisen maailmantalouden keskukset ja vaikkapa kansainvälisten markkinoiden ja hankintaketjujen kasvu näyttäytyvät täältä pohjoiselta reunalta tarkastellen.

Tästä jälkimmäisestä arvelin aiempien syntieni tähden jotain tietäväni, mutta mitä, siitä koetin ottaa selvää. Chydenius ja Jutikkala tulivat sitten väistämättä vastaan, edellinen aikakauden varhaisliberaalina vaikuttajana, jälkimmäinen myöhempänä tutkijana, joka näki weberiläisen kapitalismin hengen innostavan myös 1700-luvun täkäläistä herrasväkeä yrittäjiksi ja liikemiehiksi.

Teoksessa kuvataan seikkaperäisesti merkantilismin ja kapitalismin vuosisataista kamppailua Suomen tapulikaupungeissa. Toisaalta kirjan lopussa toteat, kuinka suomalaisten firmojen kultakausi perustui kartelleihin ja miten tämä hyväksi havaittu yhteistyöjärjestelmä sitten korvattiin UPM:n, Stora Enson ja Metsäliitto-ryhmän giganttimalleilla. Herää kysymys, ilmeneekö kapitalismi koskaan puhtaimmillaan vai näemmekö ainoastaan vilauksia sen “hengestä”?

Kirjan ydin on oikeastaan tarkastella Euroopan pohjoisen periferian integroitumista laajenevaan maailmantalouteen ja siihen varhaisen kauppakapitalismin markkinaimuun, jolle etenkin Amsterdam ja myöhemmin Lontoo loivat suuntaa sekä antoivat rytmin. Kapitalismin voittokulusta toki oli kyse, mutta sellaisesta varhaisesta variaatiosta, jota kaikkialla siellä missä oli poliittista vaikutusvaltaa, säädeltiin 1800-luvulle asti voimakkaasti merkantilististis-protektionistisessa hengessä. Suomalaiset — tai valtiollisesti ruotsalaiset ja venäläiset — kaupungit kieltämättä esiintyvät kirjassa tiuhaan, mutta ennen muuta itämerellisinä esimerkkeinä yrittäjien pyristelystä markkinoiden, kilpailun, monopolien, sääntelyn ja muiden intressiryhmien ristiriitaisissa paineissa. 

Ei kai puhdasta järjestelmää ole kuin pelkistetyissä malleissa, mutta sen sijaan erilaisia historiallisia muunnelmia, kuten jo mainittu varhainen kauppias- tai kauppakapitalismi sekä sittemmin teollisuus- ja finanssikapitalismi. Tai sellaisia variaatioita kuin amerikkalainen kilpailukapitalismi, jonka voittokulku jätti alleen pohjoiseurooppalaisen yhteistyökapitalismin. Tämä globaali murros sitten hautasi kartellit ja synnytti niitä korvaavat yhtiöjätit niin meillä kuin muualla. 

Käyt kirjassa myös läpi, miten Euroopassa on ollut vaikeuksia ihailla ja toisaalta tarkastella kapitalismia kriittisesti, kun on alettu puhua pehmeämmin markkinataloudesta tai uusliberalismista. Olisiko analyyttisempaa, etteivät ainoastaan historioitsijat ja kapitalismin kriitikot puhuisi kapitalismista ja sen eri ilmiöistä?

Kapitalismi sanana tuntuu edelleen herättävän primitiivireaktioita, tässä asiassa ei ole vielä kunnolla amerikkalaistuttu, ei vaikka kuinka kapitalismin kasvu- ja elinvoimaa ylistäisi. Mutta mikäs siinä, kyllä markkinatalous minulle passaa, olkoon että se käsitteenä on kovasti ohuempi kuin markkinat, pääomat ja instituutiot sisällään pitävä kapitalismi. Itselleni kapitalismi on sanana yhtä neutraali kuin sanokaamme vaikka sammakko, jonka hermoratoja eläintieteilijä tutkii mikroskoopillaan sammakkoon rakastumatta tai sitä inhoamatta. 

Kirjasi yksi mielenkiintoisimpia väitteitä on, että Suomen metsäteollisuuden tie maailmanmarkkinoiden huipulle on perustunut usein jalostusasteen laskuun ja bulkkiin. Tästä nousee mieleen yhtymäkohtia nykypäivään – onko Petteri Orpon hallituksen kilpailukykypolitiikassa nähtävissä edelleen samaa “metsäteollisuuden henkeä”?

Markkinat ja valta ratkaisivat, millaisilla tuotteilla isoille markkinoille pääsi. Ja se taas vaihteli suurvaltapoliittisen säätilan mukaisesti.

Hyvä lähiesimerkki on itsenäistymisen vaikutus Suomen vientiin, joka Venäjän suuren ja tuottoisan markkinan kadottua rojahti monipuolisesta teollisuustuotteiden myynnistä lähes tyystin raaka-aineiden rahtaamiseksi länsimarkkinoille. Vasta Euroopan integraatio 1960-luvulta lähtien oikeastaan avasi tiet jalostettujen tuotteiden viennille ja selittää suomalaisten suurteollisuuden läpimurtoa.

Ei Suomen hallituksilla eikä yhtiöilläkään ole ollut sanottavaa vaikutusta näihin raskaan sarjan avautumisiin tai sulkeutumisiin. Mahdollisuutensa voi toki ihan itse pilata, vaikkapa edistämällä yhteiskunnallista epävakautta ja yleistä epäluottamusta.

Sanot, että pitkän aikavälin historialliset tarkastelut kiehtovat pikemminkin tulevaisuuden vuoksi. Teoksessa tarkastellaan periferiasta käsin Euroopan vetämää maailmanvalloitusta sekä sitä, miten Suomi siitä hiljalleen tuli osalliseksi. Nyt kuitenkin virta näyttäisi kääntyneen ja Eurooppa itse näivettyvän periferiaksi Yhdysvaltojen ja Kiinan välissä. Voiko kapitalismi kukoistaa ilman maailmanvalloitusta?

Kapitalismin viisisataavuotinen menestystaival on ilman muuta ollut markkinoiden laajentumista ja hankintaketjujen tihentymistä niin että se hallitsee nyt elinvoimaisena jo koko maapalloa. Siinä mielessä valloitettavaa ei oikeastaan enää ole, mutta silti kapitalismi voi paremmin kuin koskaan. Maantieteellisen laajentumisen sijasta pääomat hakevat kasvua esimerkiksi julkista sektoria privatisoimalla, siis valtaamalla uusia aloja markkinoiden piiriin. Ja toisaalta: vaikka mantereet on vallattu, uusi teknologia on synnyttänyt uusia rajattomilta näyttäviä kasvusuuntia. Loppua ei todellakaan näy, ellei sitten maailma katoa alta.

Hetkinen, Kiina ei koskaan omaksunut talouden globalisaatiota ja finanssikriisistä lähtien protektionismi on levinnyt rytinällä ympäri maailman, pakon edessä myös Euroopan unioniin. Voiko kapitalismi todella paremmin kuin koskaan? Tai varsinkaan eurooppalainen kapitalismi, joka jää koko ajan enemmän jälkeen Kiinasta, Yhdysvalloista ja tällä menolla pian myös Intiasta?  

Kiinan maailmanhistoriallinen talousihmehän on ollut ennen muuta hyppäämistä globaalin kapitalismin kyytiin ja sellaisena parhaita esimerkkejä kapitalismin elinvoimaisesta maailmanvalloituksesta. Se, että puoli vuosituhatta on eletty Eurooppa-vetoisen maailmantalouden aikaa on vähän oma tarinansa, samoin kuin johtavien talousmahtien kiristyneet suhteet geopoliittisine ja sotilaallisine jännitteineen. Mutta kapitalismi vallitsee nyt kaikkialla, sitä ei haasta mikään mahti, ja se on kyllä historiallisesti aivan uutta. Sen sijaan tällaiset protektionistiset ja sitten liberaalit vaiheet ovat tulleet ja menneet ennenkin, eikä niissä ole kysymys kuin markkinoiden sääntelystä, ei koko järjestelmän kumoamisesta tai katoamisesta.

Sanoit, että sinulla on valmisteilla toinenkin teos. Voitko vihjaista hieman, jatkaako se samoja teemoja vai onko luvassa jotain täysin muuta?

Lähes täysin muuta. Mutta kylläkin yhtiöiden, markkinoiden ja vallan maailmassa pyöriskelen, nyt aika lailla igfarbenilaisissa ja ehkä vähän oppenheimarilaisissakin tunnelmissa.

Kiitos keskustelusta, jäämme mielenkiinnolla odottamaan ja seurailkaamme tilanteita.