Miksi The Beatles ei selvinnyt 1970-luvulle?

Kulttuuririento: Ken McNab - And In The End. The Last Days of The Beatles, 313 sivua, Bolygon Books.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Viime jouluna ilmestyi Peter Jacksonin ohjaama 8-tuntinen The Beatles-dokumentti Get Back, joka kuvaa Let It Be -studiosessioita tammikuussa 1969. Dokumentti päättyy kuuluisaan kattokonserttiin, jolloin Beatles soitti viimeistä kertaa julkisesti yhdessä, sitä tosin tietämättään.

https://www.youtube.com/watch?v=72J8_jzWDSE

Ken McNabin tietokirja And In the End onkin luonnollinen jatke Beatlesin viimeisistä vaiheista kiinnostuneille kaltaisilleni vasta-alkajille. McNab käy läpi tapahtumien vyyhdin, joka johti vuoden 1969 aikana 1960-luvun suurimman bändin hajoamiseen. Vaikka syyllisiä Beatlesin hajoamiseen on etsitty vimmaisesti, hajoaminen oli vääjäämätön onnettomuus, joka vain odotti tapahtumistaan.

Hajoamisen juurisyy on John Lennonin ja Paul McCartneyn henkilökohtainen, taiteellinen ja liiketoiminnallinen välirikko. Ero Lennonin kokeellisen radikalisoitumisen ja McCartneyn Ob-La-Di Ob-La-Dan välillä oli käynyt ilmeiseksi jo White Albumilla, mitä pahensi entisestään McCartneyn taiteellinen päsmäröinti Get Back -sessioissa. Lisäksi Lennonin kiintymys Yoko Onoon ja heroiiniin rikkoi Lennon ja McCartneyn välistä yhteyttä ja vaikutti syvällisesti Beatlesin sisäiseen dynamiikkaan.

Bändin suosio ja liian suuret ennakko-odotukset alkoivat rajoittaa musiikillista ilmaisua, minkä seurauksena beatlet McCartneytä lukuunottamatta alkoivat erkaantuaa bändistä. Lennon järjesti Onon kanssa erityislaatuisia mediaperformansseja ja ”sänkyprotesteja”, levytti rauhanliikkeen voimahymnin Give Peace A Chance sekä keikkaili satunnaisilla improvisoiduilla kokoonpanoilla. Kun George Harrisonin biisit eivät kelvanneet Beatlesille, hän alkoi säveltää niitä itselleen ja esimerkiksi Hare Krishna -liikkeelle. Ringo Starr keskittyi näyttelemiseen.