
Mikä on taiteen ja median ero, Lars von Trier?
Jos on ylimääräistä luppoaikaa, voi katsoa esimerkiksi Lars von Trierin Louisiana Channelille antaman haastattelun, jossa hän kertoilee taiteen tekemisestä, Aku Ankan ongelmasta ja Rigetin tulevasta päätöskaudesta.
Elokuvien tekemisessä suuria nautintoja ovat kirjoittaminen ja leikkaaminen. Sen sijaan itse ohjaaminen on kuin sotatila:
”Otat riskejä. Sinun pitää koota joukkue ja näyttelijät ja saada ne tekemään jotain, mitä voit käyttää.”
Ensimmäiset kohtaukset kuvataan aina ilman ohjausta, sillä silloin näyttelijät tekevät hahmoilla mitä itse haluavat. Näin voidaan saada aikaan kohtauksia, jota ei oltaisi mitenkään voitu ohjata. Trier kuvaa myös saman kohtauksen useilla eri tavoilla, eri äänenpainoilla ja erilaisissa tunnetiloissa, jotta hänellä on enemmän värejä paletissa leikkauksen alkaessa.