R&A: Miehisyyden kriisi - kauhua, komediaa vai hostiilia paskaa?

Onko turkkalainen realismi palannut?

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Nykyän on paljon komedioita, joiden hyvyys ei varsinaisesti perustu hauskuuteen.

Tällainen on esimerkiksi Robert Eggersin Lighthouse, jossa Willem Dafoe ja Robert Pattinson sekoilevat majakkasaarella. Seurana ovat vain lokit, myrsky, merimieslaulut, oma käsi ja merenneidot. Viina tai yhteiskunnallinen asema ei pelasta miehisyyden kriisiltä. Vaikka elokuva saattaa kuulostaa kornilta, se on visuaalisesti ja tunnelmaltaan painostavuudessaan erittäin vaikuttava. Eggers lienee jonkinlaisessa kulttimaineessa, sillä yleisö antoi elokuvan aikana spontaaneja väliablodeja ja hurrauksia.

https://www.youtube.com/watch?v=42_UHhpq530

Outojen leffojen lisäksi Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla on hauska käydä katsomassa elokuvia, joissa on K18-merkintä. Ei sinänsä mässäilyn vuoksi vaan ennemminkin sen näkemiseksi, mikä on milloinkin moraalisesti kyseenalaista.

Tämän vuoden tapaus oli Fatih Akinin Der goldene Handschuh, joka kertoo iäkkäämpiä prostituoituja sarjamurhanneen Fritz Honkan ”arjesta”. Syvästi alkoholisoituneen, seksuaalisesti turhautuneen Quasimodon kaltaisen Honkan kahden tunnin mittaisesta vaelluksesta pimeässä jää moraalisesti häiritsevä fiilis. Vain 23-vuotias Jonas Dassler tekee huikean roolin Honkana.

Akin on sanonut, että hän jätti tarinasta pois Honkan traumaattisen lapsuuden, koska halusi esittää Honkan yksinkertaisesti pahana ihmisenä. Tämä on kiinnostava valinta ja jättää avoimia kysymyksiä, mitä Akin pyrkii elokuvallaan sanomaan. Toisaalta raakoja murhia ei voi selittää yhteiskunnalla, mutta toisaalta, tarviiko väkivaltaa oikeuttaa joillain moraalisilla opetuksilla? Ainakin elokuvien katsomisessa menettää jotain, jos niitä arvioi moraalisen oikeamielisyyden perusteella.