Michel Houellebecq vastaa muistelmissaan viimeisimpiin kohuihin amatööripornosta ja yllyttämisestä islamofobiseen väkivaltaan
Sen lisäksi, että Michel Houellebecqiltä ilmestyi viime vuonna uusi yli 700-sivuinen romaani Anéantir (vapaasti suomennettuna Hävitys), hän julkaisi toukokuussa 112-sivuisen lähimuistelmateoksen Quelques mois dans ma vie (Muutama kuukausi elämästäni), joka käsittää ajanjakson lokakuusta 2022 maaliskuuhun 2023. Houellebeck (foneettisesti Wellbeck) vastaa muistelmissaan viimeisimpiin syytöksiin islamofobiseen väkivaltaan yllyttämisestä sekä kertoo oman versionsa KIRAC-taideryhmän kanssa tehdystä pornografisesta elokuvasta.
Ensimmäinen kohu koskee konservatiiviselle Front Populaire -lehdelle annettua haastattelua, jossa hän muun muassa ennusti sisällissotaa ja ranskalaisten tekevän ”käänteisiä vuoden 2015 terrori-iskuja” moskeijoihin ja muslimeiden suosimiin kahviloihin niillä alueilla, joissa Ranska siirtyy islamistien hallintaan. Pariisin moskeija ja Ranskan moskeijaliitto haastoivat Houellebecqin oikeuteen väkivaltaan yllyttämisestä.
Houellebecq pahoitteli nopeasti ”typeriä” kommenttejaan, julkaisi La Figarossa korjatun version haastattelusta ja tapasi kahden kesken Pariisin moskeijan johtajan Chems-Eddine Hafizin. Muistelmissa Houellebecq selittää, että hän oli kyllä saanut haastattelun tarkistettavaksi, mutta sen 6-tuntisesta mitasta johtuen translitteraatio oli niin pitkä, että hän ei ollut jaksanut käydä sitä tarkkaan läpi. Lisäksi hän pehmentää lausuntojaan sanomalla, että rikollisuuteen liittyvät tekijät eivät ole uskonnollisia vaan yhteiskunnallisia ongelmia ja että sisällissota ei ole mahdollinen niin kauan kuin poliisi pitää tilanteen hallinnassa. Pariisin moskeija luopui jo kanteista, mutta Ranskan moskeijaliiton oikeusjuttu on edelleen vireillä.
Haastattelun tehneen Michel Onfreyn mukaan Houellebecq oli puolestaan lukenut haastattelun translitteraation niin tarkkaan, että hän oli itse lisännyt jälkikäteen ne kohdat, joista muslimiyhteistöt nostivat oikeusjutut. Tämä viittaisi siihen, että kyseessä olisi huolimattomuuden sijaan vilpittömyys. Houellebecq vietiin oikeuteen jo 2001, kun hän oli sanonut islamin olevan typerin uskonta koskaan. Tuolloin Houellebecq selitti lausuntojaan humalatilalla, mutta vältti tuomion.
Toinen skandaali koskee alankomaalaisen ”mockumentteja” tekevän taideryhmä Kiracin (Keeping It Real Art Critics) kanssa kuvattua pornografista materiaalia Pariisissa ja Amsterdamissa, jonka julkaisemisen Houellebecq on itse koittanut estää oikeusteitse. Houellebecq oli kirjoittanut taideryhmän kanssa sopimuksen, jossa Amsterdamissa kuvatusta materiaalista ei saanut näyttää Houellebecqin eikä hänen vaimonsa kasvoja ja sukupuolielimiä samassa kuvassa, mutta hän ei huomannut (ilmeisesti jälleen humalatilan) vuoksi, että sopimus antoi kuitenkin jälkikäteen oikeuden julkaista Pariisissa kuvatun materiaalin.
Muistelmissa Houellebecq kuvaa elokuvaan liittyviä suunnitelmia, suhtautumistaan amatööripornoon ja ryhmäseksiin. Elokuvan ohjanneen Stefan Ruitenbeekin (jota muistelmissa kutsutaan torakaksi) mukaan Houellebecq ja hänen vaimonsa olivat suunnitelleet alunperin seksilomaa Marokkoon, mutta joka oli peruttu, koska kirjailija pelkäsi tulevansa muslimiterroristien kidnappaamaksi. Houellebecqin mukaan skandaali on vienyt hänen seksihalunsa, aiheuttanut ”impotenttia raivoa”, tuonut bulimian oireita, lisännyt alkoholi- ja tupakkariippuvuuksia sekä saanut hänet tuntemaan itsensä raiskatuksi.
Pariisissa tuomioistuin hylkäsi Houellebecqin jutun, mutta Alankomaiden oikeus katsoi, että Kirac harhaanjohti Houellebecqiä elokuvan sisällöstä sovittaessa ja antoi Houellebecqille oikeuden nähdä lopullinen elokuva ennen sen julkaisua mahdollisia uusia oikeusjuttuja varten. Tammikuussa julkaistu traileri on jouduttu poistamaan (joskin sen löytää lyhyellä googlauksella) ja elokuvan julkaisua on jouduttu viivästyttämään oikeusjuttujen vuoksi. Lisäksi Michiel Lieuwma on tehnyt Houellebecqin ja Kiracin oikeusjutusta 9-tuntisen podcastin. Mubi-suoratoistopalvelussa elokuvan mitaksi on merkitty 40 minuuttia.
Skandaalit ovat kuin läpileikkaus Houellebecqin kirjallisesta tuotannosta, johon kuuluvat paitsi epäluulo islamia kohtaan ja seksuaalinen nautinnonhaluisuus, mutta myös toden ja fiktion sekoittuminen. Esimerkiksi Maasto ja kartta (2010) kuvaa Houellebecqin itsensä salamurhaa, Alistumisessa (2015) päähenkilö kääntyy muslimiksi sen jälkeen, kun Ranskaan on valittu poliittisen keskustan tuella muslimipresidentti ja moniavioisuus on sallittu ja Serotoniini (2019) ennakoi keltaliivien kapinat ja maanviljelöiden ahdingon. Houellebecq on myös kuvannut Guillaume Niclouxin kanssa elokuvia, joissa hänet kidnapataan lunnaiden toivossa tai joissa hän keskustelee kylpylässä Gérard Depardieun kanssa.
Muutama kuukausi elämästäni on interventio kahteen skandaaliin, joissa Houellebecq ei muovaa enää romaanihenkilöitään vaan muuttuu myös itse sellaiseksi. Lieuwmanin podcastissa Ruitenbeek esimerkiksi sanoo, että elokuva on oikeusjutun ja muistelmien myötä jo muuttunut täysin erilaiseksi alkuperäisestä suunnitelmasta. Varsinainen taideteos ei ole enää pelkkä romaani, muistelma, dokumentti tai elokuva vaan jotain muuta muuntautuvampaa, jossa todellisuus hämärtyy ja venyy. Houellebecq on myös jo kauan sitten kieltäytynyt minkäänlaisesta vastuusta kirjoitustensa suhteen ja näissäkin skandaaleissa syy löytyy hänen mukaansa jostain muualta – pitkistä haastatteluista tai suttuisista sopimuksista. Asemansa vuoksi Ranskan parhaiten kansainvälisesti myyvänä kirjailijana Houellebecqillä on myös poikkeuksellinen kyky saada näkemyksensä kuuluviin ja oman versionsa kuuluviin, mikä sekä Ruitenbeekiä että Onfraytä näyttää ärsyttävän.
Olen kesälukemisina lukenut muutaman Hoeullebecqin ja vaikka hänen aihevalintansa varmasti tympii ja tylsistyttää monia, hänen tekstinsä on äärimmäisen nautittavaa. Samalla ne ovat myös tarkkanäköisiä kurkistuksia siihen henkiseen ilmapiiriin sekä niihin pelkoihin ja ahdistuksiin, joilla laitaoikeisto ympäri Eurooppaa kalastelee. Vaikka 700-sivuisen Anéantirin kääntäminen on kallista ja Muutama kuukausi elämästäni edustaa erityislaatuista ajankohtaismuistelmakirjallisuutta, toivottavasti Lotta Toivanen kääntää ja WSOY julkaisee myös nämä teokset muiden Houellebecqien jatkoksi.