Merkelin viimeinen teko on varmistaa, ettei Saksa lähde Itävallan tielle
Merkelin kriitikot voisivat hyvin haluta Itävallan tielle, jossa ilmastopolitiikka yhdistyy oikeistolaiseen talouspolitiikkaan ja radikaalin antimerkeliläiseen turvapaikkapolitiikkaan.
Angela Merkel lopetti 2018 kristillisdemokraattien (CDU) puheenjohtajana, mutta jatkoi Saksan liittokanslerina. Päätös osoittautui puolueen ja koko Saksan kannalta virheeksi. Keskustaoikeiston kriisin mukaisesti siitä ovat hyötyneet radikaalioikeistolainen Alternative für Deutschland (AfD) ja vihreät.
Johtajaksi valittiin Annegret Kramp-Karrenbauer, joka ilmoitti maanantaina erostaan. Puolue on toistuvien osavaltiovaalien jälkeen kriisissä, jossa sen tulisi valita uusi puheenjohtaja ja seuraava kansleriehdokas syksyn 2021 vaaleihin.
Uuden johtajan ja mahdollisen kansleriehdokkaan on puolestaan erittäin vaikea mennä vaaleihin, jos Merkel jatkaa kanslerina loppuun asti. AKK ei koskaan päässyt Merkelin varjosta, eikä kyennyt tekemään pesäeroa Merkelin politiikkaan. Merkelin jäljiltä Saksalla ei ole linjaa ilmastonmuutokseen, maata vaivaavaan investointipulaan, eikä Euroopan tulevaisuuteen.
Uusi johtaja ja Merkelin jatkaminen kanslerina olisi outoa, freudilaisia termejä käyttäen kieltämistä ja pakkotoistoa. Seurauksena olisi käytännönsyillä perusteltua kaaosta. Saksa on addiktoitunut Merkeliin.
CDU:n tulee päättää ensimmäistä kertaa 2000-luvulla, mitä se haluaa.