Merkelin aika päättyy - EU lähettää Ukrainaan hävittäjiä ja Saksa harkitsee ydinvoiman palauttamista
Merkelin aika päättyy Euroopassa nopeasti.
Liittokansleri Olaf Scholz käänsi Saksan ulkopolitiikkaa tänään 180 astetta. Saksa lähettää aseita Ukrainaan ja perustaa erillisen 100 miljardin euron puolustusrahaston, joka nostaa puolustusmenot yli 2 prosenttiin vuodessa. Jo aikaisemmin viikolla Nord Stream 2 -putki laitettiin jäihin. Huhujen mukaan Saksan valtiovarainministeriö valmistelee myös suljettujen ydinvoimaloiden käynnistämistä uudelleen.
Eikä tässä vielä kaikki. G7-maat sopivat viikonlopun aikana, että Venäjä pyritään sulkemaan ulos globaalista rahoitusjärjestelmästä – joskin maakaasu voi edelleen virrata länteen ja Eurooppaan. Lisäksi Venäjän keskuspankin ulkomailla sijaitsevat varat ollaan jäädyttämässä. Adam Toozen mukaan lännen asettamat sanktiot tarkoittavat täysimittaisen taloussodan aloittamista Venäjää vastaan.
Historia kulkee joka tapauksessa Ukrainan sodan myötä pikakelauksella. Jakub Jaraczewski tiivisti Ukrainan sodan poliittisen merkityksen twiitissään, että kun eurokriisissä EU-maat eivät olleet varmoja, voivatko ne antaa taloudellista tukea toisille EU-maille, nyt EU on lähettämässä aseita ja jopa hävittäjiä Ukrainaan.
Ja kun Euroopan radikaalioikeisto nousi vuoden 2015 pakolaiskriisissä vastustamalla turvapaikanhakijoita, jopa radikaalioikeisto toivottaa nyt Ukrainan pakolaiset tervetulleeksi. Komission mukaan pakolaisia voi tulla jopa yli 7 miljoonaa.