Maailma pyörii nyt velan ympärillä ja Japanilta voimme oppia, mitä ainakaan ei pidä tehdä
Helsingin Sanomien pääkirjoitus kertoi 26.9., että talouspolitiikassa on meneillään kopernikaalinen paradigman muutos:
”Julkista taloutta koskeva ajattelu on muutoksessa. Vanha paradigma kertoi, että julkinen talous on keskiössä ja velka kiertää sitä – velkaa otetaan vain, jos on pakko paikata budjetteja. Nyt velka nousee keskiöön: sen hinta ja saatavuus ohjaavat sitä, miten julkinen talous rakennetaan ja miten se kestää. Käänne velkasentrisyyteen näkyy esimerkiksi Suomen hallituksen ensi vuoden budjetista.”
Suomi velkaantuu tänä vuonna vajaat 20 miljardia euroa ja yhteensä Euroopan koronavelat ovat noin 1000 miljardia. Pääkirjoituksen mukaan velkasentrisyyden seurauksena keskuspankit joutuvat ottamaan entistä suuremman roolin ja pitämään korot matalalla, kenties pysyvästi.
Velkasentrisyyden toinen puoli on keskuspankkikapitalismi.
Pisimpään keskuspankkikapitalismia on harjoittanut Japani. Japanin keskuspankki on pitänyt korot nollassa vuoden 1991 pörssiromahduksen jälkeen ja aloittanut ensimmäisenä maailmassa valtioiden velkakirjojen suuret tukiostot. Samana aikana Japanin julkisen velan suhde bkt:hen on kasvanut noin 75 prosentista 240 prosenttiin, mutta maassa ei ole saatu aikaiseksi kestävää talouskasvua.
Japanissa vaihtui pääministeri pari viikkoa sitten, kun maata vuodesta 2012 johtanut Shinzo Abe erosi tuskallisen sairastelun vuoksi. Abe nousi valtaan lupaamalla nostaa maan talouden nousuun. Abe nimitti Japanin keskuspankin johtajaksi Haruhiko Kurodan ja yhdessä miehet aloittivat abenomicsiksi kutsutun talousohjelman, joka perustui keskuspankin tukitoimiin, elvyttävään finanssipolitiikkaan ja rakenteellisiin uudistuksiin.
Vaikka Japanin deflaatiokierre on katkaistu, maan talouskasvu on ollut Aben aikana vähäistä. Japanin pankki teki tehtävänsä (ja ehkä liikaakin), mutta Aben finanssipolitiikka oli kautta linjan liian kireää. Väärän politiikan symboli oli kulutusverojen nosto vuonna 2014, joka ajoi maan taantumaan. Farssi toistui viime vuonna, kun kulutusveroja nostettiin edelleen virheistä oppimatta. Abe neuvotteli vapaakauppasopimuksia, mutta rakenteelliset uudistukset jäivät vähäisiksi.
Abenomicsin opetus on, että finanssipolitiikka ei saa olla liian kireää, kun keskuspankki on löysännyt rahapolitiikan äärimmilleen. Julkinen sektori voi alkaa säästää vasta sitten, kun yksityinen sektori on lopettanut säästämisen. Muussa tapauksessa finanssipolitiikan kiristys pitkittää taantumaa ja velkaantuminen jatkaa kasvuaan. Se olisi kuin keskuspankki painaisi kaasua ja hallitus jarrua.
Hesarin pääkirjoitus loppuu pahaenteiseen Kopernikus-sitaattiin: ”On aitoa tietoutta tietää, että me tiedämme, mitä me tiedämme ja tietää, että me emme tiedä, mitä me emme tiedä”, kirjoitti Kopernikus. On aitoa tietoutta tietää, että emme tiedä, mihin nopeasti kasvava velkasentrisyys johtaa. Mutta matka sinne päin jatkuu.”
Vastaus kysymykseen, mihin velkasentrisyys johtaa, tulisi lähtökohtaisesti olla, että ei ainakaan Japanin tien kaltaiseen vuosikymmeniä jatkuvaan pysyvän matalan kasvun kauteen valtavista tukitoimista ja velkakuormasta huolimatta.
Kaikki Japanin ongelmat ovat kuitenkin Euroopan edessä, jonka väestörakenne ikääntyy ja joka ei ole kunnolla vieläkään noussut eurokriisistä. Vähintä, mitä voidaan tehdä, olisi oppia Japanin tekemistä politiikkavirheistä. Japanin virheiden toistaminen tarkoittaisi koko maailmantalouden japanisaatiota.
Mikäli talouskasvu kiristetään jatkuvasti hengiltä, keskuspankkien taseet muuttuvat ennen pitkää Beirutin sataman kaltaisiksi lannoitevarastoiksi, jotka lopulta tuhoavat senkin kituliaan kasvun, joka kaasulla ja jarrulla on saatu aikaiseksi.
— lemasabachthani (@lemasabachthani) August 28, 2020
