Liberaalejakin voi alkaa kiinnostaa kaikenlaiset pakkotoimet, jos koronakriisi pitkittyy liberalismin seurauksena
"Pakkokaranteeni" tuo esiin suuria poliittis-moraalis-taloudellisia ongelmia yksilön, kollektivismin, oikeusvaltion ja autoritaarisuuden välisistä suhteista.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru potkaisi politiikan syksyn käyntiin avauksella, että kaikki riskimaista tulevat laitettaisiin karanteenin.
Vaikka hallitus on jo ilmoittanut, ettei se aio tehdä “pakkokaranteenin” vaatimia lakimuutoksia, ajatus pakkokaranteenista tuo esiin merkittäviä poliittis-moraalis-taloudellisia ajatuksia yksilön, kollektivismin, oikeusvaltion ja autoritaarisuuden välisistä suhteista.
Kohun aloitti itse asiassa media, joka keksi nimetä Kiurun avauksen “pakkokaranteeniksi”.
Koska karanteeni on tartuntatautilain nojallakin pakko jo ilman sanaa “pakko”, media loi populistisen käsitehirviön, jonka seurauksena punavihreätkin ministerit tuomitsivat ”vastuuttomasti” riskialuille matkanneiden ja siellä sairastuneiden oikeuden päivärahoihin karanteenin ajalta. Tämä on taudin leviämisen estämisen ja karanteenin toimivuuden kannalta mielenkiintoinen lausahdus, sillä päivärahat varmistavat, että esimerkiksi köyhät pysyvät kotona karanteenien ajan…
Mutta pakkokaranteeni paljastaa muitakin oikeusvaltion ja covid-19-hallinnan ristiriitaisuuksia. Julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen sanoi, että ”oikeusvaltio ei kestä sitä ajatusta, että valtion keskushallinto sanelee lääketieteelliseen arvioon perustuvien hallintopäätösten sisältöä”.