Lagarde - euron kaksoismonarkian renki?
Christine Lagardesta tulee Euroopan keskuspankin neljäs johtaja marraskuussa, kun Mario Draghin 8-vuotinen pesti päättyy.
— lemasabachthani (@lemasabachthani) July 19, 2019
Tiedämme, että Lagarde kannattaa löysää rahapolitiikkaa, eli hän on kyyhky.
Viime lauantaina Lagarde kehui Angela Merkeliä eurokriisin hoidosta, budjettisääntöjen kiristämisestä ja Euroopan vakausmekanismin luomisesta. Lagardella on käynnissä etsikkoaika, jossa hänen tulee luoda suhteensa EKP:n johtajana euroalueen maihin, keskuspankkien johtajiin, sijoittajiin ja markkinoihin. Keskiviikkona hän on Euroopan parlamentin talousvaliokunnan kuultavana.
Lagarden kommentti on rahaliiton kehittämisen kannalta mielenkiintoinen.
Saksan sisäpoliittinen tilanne vaikutti oleellisesti eurokriisin ratkaisuun. Kesällä 2009 Saksan perustuslakituomioistuin linjasi, että Lissabonin sopimuksen jälkeen kaikki EU:n yhteisvastuuta lisäävät toimet tulisi hyväksyä parlamentissa. Syyskuun vaalien jälkeen Merkel muodosti toisen hallituksensa kristillisdemorkaattien (CDU/CSU) ja oikeistoliberaalien vapaademokraattien (FDP) kanssa.
Eurokriisi alkoi Kreikassa lokakuun parlamenttivaalien jälkeen, kun uudelle pääministeri George Papandreoulle selvisi, että maan alijäämiä oli peukaloitu. Kreikan tukeminen oli vaikeaa, sillä Saksassa yleinen mielipide, perustuslakituomioistuin ja hallituspuolueistakin CSU ja FDU oli tukipaketteja vastaan. Lopulta kuitenkin rahaliiton keskeistä no-bailout-periaatetta uudelleentulkittiin verrattain nopeasti ja toukokuussa 2010 päätettiin Kreikan I tukipaketista ja tukirahaston perustamisesta.
Lagarde todennäköisesti kehui Merkelin poliittista luovintakykyä toimia Saksan vaikeassa tilanteessa.
Kokonaisuudessaan eurokriisin ratkaisu on kuitenkin epätasapainoinen ja palautuu Saksan ja Ranskan näkemyseroihin rahaliiton integraatiosta.
Saksan mukaan syvempi integraatio edellyttää talouden yhdenmukaistumista, konvergenssia. Ranskan mukaan rahaliiton integraatio puolestaan synnyttää konvergenssia. Maastrichtin sopimuksessa päädyttiin ranskalaiseen tulkintaan, jossa rahaliiton etenemiselle asetettiin kolmivaiheinen ja etukäteen päätetty aikataulu. Konvergenssi jäi tapahtumatta Saksan haluamalla tavalla.
Eurokriisin hoidossa on seurattu finanssipolitiikan suhteen saksalaista tulkintaa, rahapolitiikan suhteen ranskalaista.
Eurokriisin ratkaiseminen tarkoitti markkinakurin vaimentamista ja sääntömääräisen talouskurin lisäämistä. Kaikki tukitoimet on ehdollistettu Saksan vaatimuksesta talouskurille, minkä lisäksi taloudellista koordinaatiota on vahvistettu lukuisilla sopimuksilla. Euromaat pystyttivät 800 miljardin palomuurin, mutta yhteisvastuuta ei olla lisätty budjetin tai yhteisten velkakirjojen muodossa. Pankkiunionin talletussuoja on käytännössä jäässä ja ehdotus euroalueen omasta budjettilinjasta EU-budjetin sisällä on marginaalinen suhteessa euroalueen BKT:hen.
Sen sijaan EKP on luopunut Bundesbankin vaatimasta rahapoliittisesta ortodoksiasta, kun se on kriisin aikana alkanut toimia käytännössä viime kätisenä lainaajana ja aloittanut muiden keskuspankkien tavoin suuret valtion velkakirjojen osto-ohjelmat (QE). Muutos on aiheuttanut Saksassa vastustusta, jota on jouduttu ratkomaan EU-tuomioistuimessa. Tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että EKP:llä on täysi oikeus tehdä lisää hintavakaustavoitteensa saavuttamiseksi, eikä ole liioin asettanut EKP:n tukitoimille minkäänlaisia perälautoja.
Euro on rakennettu eräänlaiseksi saksalais-ranskalaiseksi kaksoismonarkiaksi, joka on sisäisesti kestämätön, epätasapainoa aiheuttava.
Rahaliiton ovat muodostaneet maat, jotka eivät kykene seuraavien vuosikymmenten aikana yhdenmukaistumaan. Seurauksena on jatkuva auttamistarve. Niin kauan kuin taloudet eivät yhdenmukaistu ja/tai finanssipoliittista yhteisvastuuta ei lisätä tulonsiirtojen muodossa, EKP joutuu avittamaan euroaluetta takaoven kautta. EKP:n odotetaan julkistavan parin viikon päästä uuden elvytyspaketin, joka sisältää korkojen laskua ja QE-ohjelman jatkamista.
Kaksoismonarkian yksi ristiriitainen seuraus on se, että vähemmän finanssipoliittista yhteisvastuuta tarkoittaa enemmän rahapoliittista yhteisvastuuta. Maailman itsenäisimmäksi keskuspankiksi luodusta EKP:stä on tulossa euron renki.
Lagarde on jo kannattanut rahaliiton sääntöjen uusimista sekä finanssipoliittisen kapasiteetin luomista euroalueelle. Rahaliiton kannalta olisi oleellista, että Lagarde kyseenalaistaisi Saksan sääntömääräisen talouskurin.
Ursula von der Leyenin komissio on esittämässä sääntökehikon yksinkertaistamista ensimmäisen vuoden aikana, joten momentti sen löysäämiselle on nyt. Kuten Kreikan entisen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis muistutti, Lagarde oli IMF:n johtajana Saksalle lojaali. Tuleeko Lagarde EKP:n johtajana uudelleenarvioimaan tätä lojaalisuutta?
— lemasabachthani (@lemasabachthani) August 23, 2019