Kuljin Kreikan demokratian raunioilla

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Ateena on siitä erityinen kaupunki, että siellä voi yhdellä kävelyreissulla kokea sekä demokratian syntymän että kuoleman. Teimme viime viikon konferenssimatkan ohessa kollega Laura Nordströmin kanssa historialliset kulttuurikävelyt antiikin ja eurokriisin Kreikkaan.

Syntagma-aukiolla sijaitsevalta Kreikan parlamentilta on puolen tunnin kävelymatka Agoran lähellä sijaitsevalle Pnyxille. Pnyxillä kokoontuivat ensimmäiset kansankokoukset ja kallioon hakattu puhulajava (bema) on edelleen nähtävissä. Vielä 450 eaa Ateenassa oli käytössä nykyistä edustuksellista demokratiaa paljon radikaalimpi versio, jossa käytännössä kaikki päätökset oli alistettu kansankokoukselle.

Yhteisvaluutta euron myötä Kreikan demokratia on kulkenut kauas antiikin ideoista.

Syntagma-aukiolla sijaitsee myös Hotel Grande Bretagne, jossa Euroopan komission, Kansainvälinen valuuttarahaston (IMF) ja Euroopan keskuspankki edustajat alkoivat kokoontua 12 vuotta sitten. Troikka alkoi määrittää Kreikan harjoittamaa talouspolitiikkaa ja Kreikan tukipaketit tekivät Kreikan parlamentista kumileimasimen. Troikka on päätöksentekijäksi muuttunut asiantuntijaelin, kuten Laura omassa konferenssiesitelmässään totesi.

Kreikan tukipaketeihin liittyvä tarkkailuohjelma päättyi kuitenkin viime kuussa. Tapahtumaa on kansainvälisessä lehdistössä juhlittu eurokriisin päättymisenä vihdoinkin myös Kreikassa.