Kuinka monta pääministeriä tarvitaan johtamaan Suomea?
Jos keskustan kenttä päättää, että SDP:n pitää vaihtaa pääministeriä, onko seuraavalla pääministerillä SDP:n kentän tuki?
Keskusta erotti Antti Rinteen, mutta syy on jäänyt epäselväksi.
Onneksi Kreeta Karvala ja Lauri Nurmi julkaisivat välittömästi Rinteen kaatamisen historian, jossa syy kerrotaan ytimekkäästi: ”Rinteen kaatajat, kuten Juha Sipilä, halusivat eroon ay-taustaisesta pääministeristä, jonka talous- ja työmarkkinapolitiikkaa he vastustavat. Postin omistajaohjauksen ympärillä vellova kohu avaa heille tilaisuuden Rinteen kaatamiseen.”
Hallitukseen poliittinen ristiriita oli Sipilän yrittäjämyönteinen ja Rinteen duunarimyönteinen politiikka. Sipiläkin huseerasi työmarkkinoilla, mutta Rinteen huseeraus katsottiin keskustassa vääränlaiseksi. Vati kiehui viimeistään siinä vaiheessa, kun vanhat konsensus-konkarit kutsuttiin ratkomaan Postin sotkua.
Suomen tilanne on muutenkin mielenkiintoinen. Ay-liike on voimansa tunnossa, koska haluaa niistää Sipilän kikytyksen pois. Samaan aikaan työnantajat haluavat lakkauttaa keskitetyt palkkaratkaisut. Nyt keskustan onnistui heittää bussin alle ay-taustainen pääministeri, joka olisi Postin kriisistä nousseen paineen seurauksena asettunut tulevissakin työtaisteluissa työntekijöiden puolelle.
Se, että keskusta ei kerro tätä julkisesti ja mediassa spekuloidaan ”luottamuksella”, heittää mielenkiintoisen pähkinän aikamme ideologisesta kompassista: elämmekö jonkinlaisen post-ideologisuuden vai täysin epäpolitisoituneen ideologian aikaa?