Kreikassa murskavoitto oikeistolle, mutta uusintavaalit häämöttävät kesällä

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Istuva pääministeri Kyriakos Mitsotakis otti eilen komean vaalivoiton, kun Uusi demokratia kasvatti kannatustaan yli 40 prosenttiin samalla kun ex-pääministeri Alexis Tsiprasin Syriza romahti 20 prosenttiin. Kreikka onkin Viron ohella maa, jossa äänestäjät ovat antaneet istuvalle pääministerille vahvan mandaatin hallituksen politiikalle koronahoidosta Ukrainan sotaan, minkä lisäksi talous kasvaa. Uusi demokratia voitti yhtä lukuunottamatta kaikki vaalipiirit.

Uusi demokratia oli myös suosituin puolue nuorten keskuudessa huolimatta helmikuun junaonnettomuudesta, jossa kuoli enimmäkseen opiskelijoita. Vasemmisto ei onnistunut mobilisoimaan nuoria, vaikka äänestysikää oltiin laskettu 16 vuoteen. Lisäksi Syrizan kannatusta söivät sosiaalidemokraattisen Pasokin ja kommunistisen KKE:n vaalivoitot. Syriza menetti ääniä myös puolueesta eronneiden ex-valtiovarainministeri Yanis Varoufakisin MeRA25:lle sekä Zoi Konstantopouloun Vapauden purjehdus -puolueelle, jotka eivät kuitenkaan ylittäneet 3 % äänikynnystä.

Aiemmin Mitsotakisin voitto olisi taannut tuntuvan enemmistön, sillä Kreikassa suurin puolue on perinteisesti saanut ylimääräiset 50 kansanedustajaa enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Pääministerinä Tsipras muutti kuitenkin vaalitavan suhteelliseksi ja poisti lisäpaikat, minkä tarkoituksena oli siirtyä yhden puolueen hallinnasta kohti koalitiohallituksia.

Uusi demokratia on 146 paikalla 5 paikan päässä enemmistöstä, mutta sillä ole luontaisia hallituskumppaneita. Pasokin kanssa Mitsotakis saisi tuntuvan enemmistön, mutta puolueiden välit ovat olleet heikossa hapessa salakuunteluskandaalin jälkeen, jossa pääministerin kanslian alaisuudessa oleva tiedustelupalvelu jäi kiinni muun muassa Pasokin johtaja Nikos Androulakisin, toimittajien ja ministereiden salakuuntelusta. Pasok onkin sanonut tekevänsä yhteistyötä Uuden demokratian kanssa vain jos puolueen johto vaihtuu.