Blogit

Tutkija Antti Ronkainen seuraa maailmantalouden murrosta.

Koronadiili à la EU – Suomen saavutukset vievät huomion, vaikka yhteisvelka muuttaa koko unionin

Blogit Vallan mahotonta! 21.7.2020 12:24
Antti Ronkainen
Antti Ronkainen - avatar
Kirjoittaja on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

EU-johtajat sopivat varhain tiistaina 1074 miljardin euron suuruisesta budjetista vuosille 2021-2027 ja 750 miljardin suuruisesta velasta. Velasta 670 miljardia menee elpymisrahastoon ja 80 miljardia unionin hankkeiden rahoittamiseen.

Suomen kannalta tulos on ristiriitainen.

Suomen tavoite oli pienentää kokonaisvelan määrää ja muuttaa elpymisrahaston tukien ja velkojen suhdetta. Velkapottia ei leikattu, eikä elpymisrahastosta annettavien 310 miljardin suuruisten tukien määrää. Sen sijaan elpymisrahaston lainoja kasvatettiin 110 miljardilla.

Kun komissio esitti, että EU-budjettia oltaisiin rahoitettu 190 miljardilla velaksi, nuukan nelikon ja Suomen vastustus johti siihen, että budjettia rahoitetaan enää 80 miljardilla velaksi. Tämän seurauksena suhteessa komission esitykseen esimerkiksi vihreän transition ohjelmaa leikattiin 20 miljardia, investointeja noin 18 mrd, rajavalvontaa 12 mrd, tutkimusrahoitusta 8,5 mrd, terveydenhuoltoa vajaat 8 mrd ja maataloustukia 7,5 mrd.

Nuukat ja Suomi eivät vastustaneet unionin yhteisvelkaa, mutta laskivat EU:n budjetin kunnianhimoa. Tämä on Suomenkin EU-politiikan kannalta kyseenalainen lopputulos.

Täten myös Suomen budjetista tapahtuvat saatavat vähenivät jonkin verran. Mutta koska budjettia rahoitetaan velaksi 80 miljardilla, brexitistä huolimatta unionin ohjelmia kasvatetaan, eikä jäsenmaksuja tarvitse nostaa. Tämän seurauksena jokainen maa voi esiintyä voittajana.

Neuvotteluissa pärjäsivät ne, jotka uhkasivat kaataa paketin.

Nuukan nelikon maksuhyvityksiä kasvatettiin merkittävästi – Itävallan maksuhyvitykset melkein kolminkertaistuivat. Lisäksi jäsenmaat saavat pitää enemmän tullimaksuja, mikä hyödyttää erityisesti Hollantia. Puola ja Unkari onnistuivat vesittämään oikeusvaltioperiaatteen kytkemisen koronatukiin.

Suomi onnistui saamaan viime yönä 400 miljoonan ”maaseutukirjeen” ja lisäksi 100 miljoonaa aluetukia, mutta moni varmaan kysyy. Moni kysyy, kannattiko Suomen profiloitua nuukiin ja laskea EU-budjetin kunnianhimoa. Suomen ”erillisnuukuudesta” tullaan varmasti vääntämään vielä paljon peistä.

Lisäksi tulee huomioida, että elpymisrahasto on jo johtanut eduskunnan sisällä suuren valiokunnan ja perustuslakivaliokunnan väliseen konfliktiin Suomen EU-poliittisen linjan määrittämisestä. Kun Suomi ei saanut elpymisrahaston ja yhteisvelan suhteen paljoakaan tavoitteitaan läpi, voidaankin kysyä, olisiko Suomen kannat alunperin voitu määrittää niin, että tältä institutionaaliselta konfliktilta oltaisiin vältytty.

Nyt edessä on vielä paketin kitkerä käsittely valiokunnissa ja suuressa salissa.

Velan vaikutus unioniin on kuitenkin keskeisempää kuin Suomen stategia tai saamiset.

Summat eivät ole valtavia, mutta ensimmäistä kertaa historiassaan unioni alkaa rahoittaa toimintaansa velalla. Päätökset on perusteltu koronaan liittyvinä erityistapauksina, mutta tulevien kriisien ja pandemioiden aikana velkaan on helpompi tarttua, kun periaatepäätös on jo kerran tehty.

Yhteisvelka ei vie unionia automaattisesti liittovaltioon, mutta yhteiset velat ja varat lisäävät merkittävästi painetta fiskaaliunioniin. Elpymisrahaston myötä ei olla keskusteltu, onko unionin mailla valmiutta syvempään poliittiseen integraatioon. 5-päiväinen maratonkokous osoitti, että maat eivät luota toisiinsa.

Yhteisvelka asettaa myös laajemman kysymyksen unionin taloudellisesta ohjauksesta.

Tällä hetkellä unionin julkistaloutta ja valtionapuja koskevat säännöt ovat jäähyllä. Eurokriisin myötä on arvioitu uudelleen no-bailout-periaate (artikla 125) ja Euroopan keskuspankin euromaiden rahoituskielto (artikla 123). Nyt ollaan tulkitsemassa uudelleen artiklan 310 merkitys, jonka on aiemmin tulkittu kieltävän unionin velanotto.

Kun unioni selviää kriiseistään rikkomalla omia sääntöjään, on selvää, että unionin sääntöihin pohjautuva talousohjaus on epäonnistunut.

Vaikka se on poliittisesti vaikeaa, perussopimukset olisi avattava lähitulevaisuudessa. Säännöt olisi päivitettävä nykykapitalismin haasteisiin sopiviksi. Syvempää integraatiota haluavat ja arvostavat voisivat edetä tahtovien koalitiona syvemmälle fiskaaliunioniin.

Nuukemmat voisivat jäädä ulkokehälle.