Keskustassa varmaan jo laskeskellaan, milloin hallituksesta kannattaa lähteä
Keskusta on uhkaillut hallituksesta lähtemisellä niin paljon, että hallituksen kaatamisesta on tullut jo jonkinlainen vitsi.
Ja keskustapolitiikot ovat jatkaneet löylyn heittämistä viime viikkoinakin.
Keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikko linjasi marraskuisessa puoluevaltuustossa Rovaniemellä, että hallituksen on palattava ensi keväänä menokehyksiin, eikä keskusta voi jatkaa hallituksessa, “jossa keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa”.
Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi puolestaan, että ensi keväänä tuskin tarvitaan uusia ympäristötoimia, erityisesti vihreille tärkeitä polttoaineiden veronkorotuksia. Hallitus sopi syksyllä, että ilmastotoimia arvioidaan uudelleen, kun asiantuntijat ovat arvioineet tarkemmin syksyllä tehtyjen päätösten vaikutukset.
Molemmat ulostulot ovat suuren luokan trollausta hallituksen punavihreälle blokille, ja samaan aikaan mieluista kuultavaa keskustan ydinkannattajille. Keväälle onkin ladattu niin kovat odotukset piippuun, että toiminta alkaa vaikuttaa ensimmäistä kertaa hallituksesta lähdön tietoiselta valmistelulta.
Kun keskusta on jo saanut tärkeimmän eli maakunta-uudistuksen, muiden hallituspuolueiden voi olla enää vaikeaa suostutela sitä jäämään. Lisäksi kepulla ei ole enää oikein mitään ulosmitattavaa hallituksesta. Maakuntaveroa ei ole tulossa, minkä lisäksi sote-uudistusta voidaan kehittää tulevilla hallituskausilla vaikka takaisin kohti Sipilän alkuperäistä sotea.
Mikä tärkeintä, keskusta on jo saanut kannatuksen laskun pysähtymään. Tupailloissa varmaankin jo laskeskellaan, että miksi odotella vuoden 2023 eduskuntavaaleja punavihreiden kanssa riidellen, kun hallituksesta voi lähteä selkä suorassa jo ensi kevään hyvin pohjustetussa kehyskriisissä.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ilmoitti jo kuntavaalien alla, ettei kokoomus lähtisi hallituksen kaatuessa tukemaan Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa. Toiseksi on epätodennäköistä, että keskusta lähtisi mukaan porvarihallitukseen, jossa kokoomus ja perussuomalaiset olisivat tasavahvoja ja keskusta pienin puolue. On myös epätodennäköistä, että keskustan kannatus lähtisi nousuun apupuolueena porvarihallituksessa.
Hallituksesta lähtö johtaisikin todennäköisesti ennenaikaisiin vaaleihin.
Keskusta voisi esiintyä äänestäjilleen talouden ja ympäristötoimien suhteen loppuun asti periaatteitaan puolustaneena. Näin keskusta voisi betonoida ydinkannattajansa pohjaksi, joka ei enää vuoda mihinkään suuntaan. Vaalilause voisi olla esimerkiksi – Kepu pettää aina, mutta ei koskaan omia äänestäjiään!
Tämän manööverin jälkeen suurin paine kohdistuisi pääministeripuolue demareihin ja gallup-kärjessä olevaan kokoomukseen – vähän samaan tapaan kuin kepun edellisen kerran kaataessa hallituksen ennen eduskuntavaaleja.
Keskusta on tehnyt viimeisen kahden hallituskauden aikana kaikki temput, eikä sen kannatus ole lähtenyt nousuun alhostaan. Parasta keskustalle olisikin, että ennenaikaisten vaalien jälkeen Suomeen muodostettaisiin vastentahtoinen kokoomuksen ja demareiden sinipunahallitus, jonka jatkuvaa riitelyä keskusta voisi siirtyä oppositiosta pilkkaamaan.
Kokoomuksen ja demareiden riidellessä työllisyys- ja ympäristötoimista kannatus nousisi kohisten!
Riskinä tässä ensisilmäyksellä nerokkaalta vaikuttavassa Sheldonin suunnitelmassa tietenkin on, että koronakriisi vielä jatkuu ja oppositioon heittäytymällä keskusta jää vapaaehtoisesti sivuun koronapolitiikasta ja osoittaa rintamakarkuruutta hädän hetkellä. Tällaista tuskin katsottaisiin hyvällä tupailloissa.
Siksi kannattaakin odotella kaikessa rauhassa aluevaaleihin ja katsella, millaiselta Suomi niiden jälkeen näyttää. Suotuisia tähtiä odotellessa voidaan keräillä ja rakennella lisää oikeutuksia lähdölle.
Ja siihen asti kaikki Marinin kohut ja hallituksen julkinen likapyykki on keskustalle pelkkää plussaa.