Keskustaoikeisto on valtavirtaistanut laitaoikeiston, eikä paluuta enää ole

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Muutaman viikon takaisissa Alankomaiden vaaleissa laitaoikeistolaisen ja islamofobisen Geert Wildersin PVV-puolue nousi maan suurimmaksi puolueeksi ja tuplasi kannatuksensa.

Wildersin jytkyn jälkeen keskustaoikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen (EPP) johtaja Manfred Weber sanoi, että maahanmuuttoon on puututtava entistä kovemmin tai muuten laitaoikeisto tekee sen. Samoin ulkoministeri Elina Valtonen sanoi Financial Timesille jo syksyllä, että laitaoikeistolaisiin puolueisiin on sopeudettuva Euroopassa, koska niiden eristäminen ei ole toiminut esimerkiksi Ruotsissa.

Caroline de Gruyterin mukaan juuri tämänkaltainen laitaoikeiston myötäily on tehnyt sen politiikasta hyväksyttävää ja valtavirtaa. Laitaoikeistolla on vakaa kannatus useimmissa maissa, mutta kannatuksen realisoituminen riippuu keskustaoikeistosta.

Keskustaoikeistolaisen VVD-puolueen väistynyt johtaja ja maata 13 vuotta hallinnut pääministeri Mark Rutte kieltäytyi vuosikymmenen ajan yhteistyöstä Wildersin kanssa, mutta myötäili hänen kovia maahanmuuttokantoja ainoastaan huomatakseen, että niistä oli tullut 2020-luvulla valtavirtaa. Kun VVD:n uusi johtaja Dilan Yeşilgöz ei sulkenut ovea yhteistyöltä Wildersin kanssa, ihmiset äänestivät Wildersiä. Ääni laitaoikeistolle ei ollut enää hukkaan heitetty ääni.

Cas Mudden mukaan kyseessä onkin laitaoikeiston uusi vaihe Länsi-Euroopassa, jossa sen mielipiteistä ei tule ainoastaan valtavirtaa vaan se on myös hallitseva voima oikeiston sisällä. Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen keskustaoikeistolaiset puolueet eivät ole ainoastaan omaksuneet laitaoikeiston puhetapaa vaan myös sen politiikkasuositukset. Laitaoikeisto on noussut valtaan Italiassa, Ruotsissa ja Suomessa ja hyvin mahdollisesti pian myös Alankomaissa. Myös Saksassa kristillisdemokraattien (CDU/CSU) ja laitaoikeistolaisen Alternative für Deutschlandin kannatus riittäisi jo enemmistöhallituksen muodostamiseen.

Mudden mukaan laitaoikeistolaisen politiikan valtavirtaistuessa näiden puolueiden kannatus on ainoastaan kasvanut. Laitaoikeisto on suurin gallupeissa jo Itävallassa, Belgiassa, Ranskassa, Italiassa ja Alankomaissa. Lisäksi ruotsidemokraatit on paljon suositumpi kuin kokoomuksen sisarpuolue moderaatit. Ensi kesäkuun eurovaaleissa laitaoikeistolaisten ID- ja ECR-parlamenttiryhmien yhteenlaskettu kannatus on nousemassa 170 paikkaan, joka on ainoastaan 5 paikkaa vähemmän kuin parlementin suurimman EPP:n kannatus.

Keskustaoikeisto pysyy vallassa laitaoikeiston tuella ja se voi harjoittaa oikeistohallituksissa haluaamaansa talouspolitiikkaa paremmin kuin sinipunahallituksissa sosiaalidemokraattien kanssa. Hinta voi olla kuitenkin arvaamaton. Yhdysvalloissa Trump on nielaissut republikaanipuolueen, samoin Iso-Britanniassa tory-puolue on radikalisoitunut niin paljon brexitin jälkeen, että maltilliset oikeistolaiset siirtyvät tällä hetkellä Keir Starmerin työväenpuolueeseen.

Onkin kyseenalaista, voiko keskustaoikeisto hallita laitaoikeiston nousua mukautumalla niiden politiikkaan, kuten Weber, Valtonen ja monet muut oikeistopoliitikot ehdottavat.