Keltaliivit pelastivat Italian, mutta mistä populismi syntyy?
Keskustelu budjettisääntöjen kunnioittamisesta on vieraannuttavaa.
Historia yllättää vähän väliä, koska historia kulkee nykyään pikakelauksella.
Vielä viikko sitten Italia ja Euroopan komissio olivat törmäyskurssilla, jossa molemmat olivat matkalla syvään päätyyn. Keltaliivit kuitenkin pelastivat Italian.
Kun Emmanuel Macronin politiikkaan tympääntyneet ranskalaiset olivat riehumisellaan aiheuttaneet miljardien tappiot ja sakanneet joulumyynnin, Macron ilmoitti minimipalkan ja eläkkeiden korotuksista.
Tämän jälkeen Italia vältti helposti komission kurinpitotoimet. Rooma lupasi viivyttää hieman keskeisiä vaalilupauksiaan ja komissio lupasi tällä erää olla rankaisematta Italiaa vastuuttomasta politiikasta.
Mutta mitä lopulta on vastuuton talouspolitiikka?
Sekä Italian että Ranskan taloudet ovat heikkoja ja molemmissa on laajaa tyytymättömyyttä eliittiä kohtaan. Talouspolitiikan ”vastuuttomuuden” arvioinnissa tulisikin huomioida budjettisääntöjen lisäksi, miten politiikka huomioi nykyisen hyvin laajan yhteiskunnallisen pettymyksen.
Ennen kaltaliivejä Macron oli tehnyt rikkaita suosivia veronkevennyksiä ja työmarkkinauudistuksia, joilla helpotettiin irtisanomisia ja lisättiin epävarmoja työsuhteita. Lisäksi hänen ympäristöpolitiikkaansa leimaa oikeudenmukaisuusdenialismi, joka iskee koviten vähävaraisimpiin.
Kun euroalue on siirtynyt eurokriisin jälkeen pitkään matalan kasvun vaiheeseen, voidaan aiheellisesti kysyä, kuinka paljon ja kuinka kauan tällaisia uudistuksia tulee tehdä ennen kuin talous lähtee kasvuun ja ihmiset saavat nauttia vakaista tuloista?
Masentava vastaus on, että maalia saavutetaan tuskin koskaan. Italiasta ja Ranskasta ei voi tulla uutta Saksaa. Tuotantorakenteet ovat liian erilaisia.
Päinvastoin tämän politiikan härkäpäisen jatkamisen riskinä on, että ihmisten kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja turvattomuudesta kasvaa entisestään. Tämä kumpuaa esimerkiksi populismina, muukalaisvastaisuutena ja keltaliiveinä.
Italian hallitus on pyrkinyt kasvattamaan sosiaaliturvaa ja tekemään yritysveron alennuksia. Vaikka Italian hallitus muuttaa edellisten hallitusten linjaa, ei budjetti ole erityisen radikaali.
Päinvastoin Italian talous supistuu, joten kulutuksen ja yritysten toimeliaisuuden lisääminen ovat tehokkaita keinoja torjua taantumaa. Taantuma vähentäisi verotuloja, lisäisi sosiaalitukien määrä, pahentaisi maksuhäiriöitä ja lisäisi Italian ongelmia.
Keskustelu budjettisääntöjen kunnioittamisesta ja vaatimukset Italian kovistelusta ovat olleet monelta osin vieraannuttavaa luettavaa. Kovistelun sijaan olisi vastuullista kysyä, mistä populismi kumpuaa?
Onko todella niin, että EU ei voi auttaa Italiaa pakolaiskriisissä enempää? Onko budjettisääntöjen kunnioittaminen todella tärkeämpää kuin ihmisten yhteiskunnallinen turvattomuuden tunne? Voiko jokainen euromaa todella laittaa asiansa yksin kuntoon ilman muiden apua?
Listaa voi jatkaa vapaasti.