Joulukirkko Berliinin muurin murtumisen muistopäivänä on aikamme ideologinen roskapussi
Kun Petteri Orpo ja Katri Kulmuni huolestuvat sosialismin romahduksen 30-vuotispäivänä joulukirkosta, kyseessä on liberaalidemokratioiden avunhuuto.
Berliinin muuri murtui 30 vuotta sitten, 9. päivä marraskuuta 1989.
Vuotta myöhemmin Saksat yhdistyivät. 1992 EY-maat päättivät luopua kansallisista valuutoista. Eurot laskettiin liikkeelle 2002. Neuvostoliiton itäblokki liittyi Euroopan unioniin 2 vuotta myöhemmin, vuonna 2004.
Kylmän sodan päätyttyä tehtiin järisyttäviä päätöksiä nopeasti. Kun Petteri Orpo ja Katri Kulmuni huolestuvat sosialismin romahduksen 30-vuotispäivänä joulukirkosta, kyseessä on sosialismin murskanneiden liberaalidemokratioiden avunhuuto.
Josef Janning kirjoittaa, miten Berliinin muurin murtuessa Saksan äärimmäinen historia päättyy – Preussin johdolla 1871 tapahtuneen Saksan ensimmäisen yhdentymisen virheet tulivat korjatuksi, kun natsiajan jälkeinen jakautuminen loppui. Ympyrä sulkeutui.
Sen jälkeen status quon säilyttämisestä on tullut Saksalle pakkomielle ja patenttiratkaisu kaikkiin Euroopan ongelmiin. Janningin mukaan Saksasta on tullut varjoissa piilotteleva Sveitsi, joka kieltäytyy johtamasta Eurooppaa.
Sen sijaan, että Saksa, Ranska ja EU etsisivät kilvan eurooppalaisia ratkaisuja aikamme suuriin kysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen, eriarvoisuuteen ja Euroopan uuteen jakautumiseen, keskustelua dominoivat kansalliset intressit, perinteet ja kristilliset arvot.
Länsi-Euroopan keskustaoikeisto pelkää Itä-Euroopan illiberaaleita puoleita ja kotimaidensa kansalliskonservatiivisia protestipuolueita. Vaikka puolueet julistautuvat mielellään eurooppalaisiksi, suuri osa näistä on hengeltään kaappinationalisteja, talousliberaaleja europersuja. Eurooppalaisuuden ja Berliinin muurin murtumisen jälkeiset suurten reformien aika on ohi.
Taustalla on laajempi tärisevä vapina siitä, että vaikka kapitalismi voitti sosialismin, kapitalismilla ei ole vastauksia kohtalonkysymyksiin. Kuten Tuuli Kaskinen ilmaisi, kapitalismi ei kykene luomaan toimeentuloa, eivätkä valtiot ja yritykset saa aikaan investointeja.
Mikä pahempaa, kapitalisti ei ole identiteetti, joka innostaisi nuorisoa. Päinvastoin vihreä kapitalismi on oxymoron, jota Greta Thunbergin sukupolvi kokoontuu pilkkaamaan parlamenttien portaille joka perjantai. Globaali kapitalismi on tullut riippuvaiseksi keskuspankkien elvytyksestä ja Kiinan kommunistisesta puolueesta ja tämä jos mikä hävettää liberaaleja.
Tämän vuoksi poliitikot sanoutuvat irti ismeistä. Poliitikot ajattelevat, että ihmiset haluavat kapitalismin, ideologioiden ja luokkasotien sijaan mekaanista, tieteellistä ja faktapohjaista päätöksentekoa. Ja poliitikot jatkavat, että ihmiset haluavat henkilökohtaisella tasolla poliittisia alustoja, identiteettejä, moraalia ja kulttuurisotia.
Siksi myös joulukirkko Berliinin muurin murtumisen 30-vuotispäivänä on mitä ideologisin meemi.
Emme ole siirtyneet kylmästä sodasta mihinkään post-ideologiseen limboon,vaan liberaalia kapitalismia ei enää kehdata mainostaa, koska se ei kykene vastaamaan aikamme haasteisiin.