Jokerin poliittisuus

Jokerin herättämä keskustelu elokuvan poliittisuudesta on jo itsessään yhteiskunnallinen teko.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

https://www.youtube.com/watch?v=zAGVQLHvwOY 

Todd Phillipsin uuden Jokeri-filmatisoinnin nostattama keskustelu elokuvan poliittisuudesta on jo itsessään yhteiskunnallinen teko. Liberaalit ovat kauhistelleet elokuvan sympatisoivan äärioikeistoa ja kannustavan väkivaltaan – vasemmistolaiset ovat nähneet elokuvan talouskurin synkkänä kuvauksena.

Elokuvan sekavaa vastaanottoa selittänee se, että elokuvassa ei ole yhtä ainoaa viestiä ja se on jätetty tarkoituksella ristiriitaiseksi. Tästä eteenpäin tulee juonipaljastuksia.

Elokuva on aika raskassoutuinen, sillä alaluokkien kokema epävarmuus ja nöyryytys on Jokeriksi tulemisen keskeisiä teemoja. Työnsä menettänyt sosiaalityöntekijä kertoo lääkkeensä menettäneelle, mielenterveysongelmaiselle ja väärissä tilanteissa hallitsemattomia naurukohtauksia saavalla Arthur Fleckille, että eliitit eivät välitä heidän kaltaisistaan ihmisistä herttaista hevonvittua.

Jossain olikin hauska vertaus, että Joker on vinksahtanut versio Ken Loachin elokuvasta I, Daniel Blake. Fleck on traumatisoitunut ja päähänpotkittu surkimus, josta tulee väkivaltainen murhaaja yhteiskunnan turvaverkkojen pettäessä. Ilmeisesti liberaalit, jotka ovat kauhistuneet elokuvan mahdollisesti inspiroivasta väkivallasta, ovat sokeita yhteiskuntaluokille.

Vaikka elokuva suorastaan pursuaa luokkavihaa, Fleckillä ei ole minkäänlaista luokkatietoisuutta. Lisäksi Fleckin varsinainen alamäki alkaa oudosta tilanteesta, jossa hän on vienyt aseen lastensairaalaan. Jokeriksi tulemisessa on keskeistä myös äidin tekemät virheet ja valheet lapsuudessa, joita ei kuitenkaan käsitellä sen tarkemmin. Yksilöpsykologisesti näistä aineksista olisi saanut kasaan paljon raskaammankin draaman.