Jens Weidmannin eron myötä Saksan Bundesbankin oppositio EKP:n elvytystä vastaan vaimenee
Eräs aikakausi tulee päätökseen, kun Saksan keskuspankki Bundesbankin johtaja Jens Weidmann ilmoitti eilen, että hän eroaa virastaan vuoden lopulla – 5 vuotta ennen pestinsä päättymistä. Ennen Bundesbankia Weidmann toimi Angela Merkelin avustajana ja heidän poistuminen Saksan politiikasta vuoden lopulla tuo mielenkiintoisen lisäkierteen Saksan hallitusneuvotteluihin.
Weidmann on ollut Euroopan keskuspankin poikkeuksellisten toimien näkyvin kriitikko. Hän äänesti vastaan EKP:n lupausta tukea kriisimaita rajattomasti (Outright Monetary Transactions, OMT) ja on kritisoinut jatkuvasti EKP:n liian löysää rahapolitiikkaa. Vaikka Weidmann perusteli eroaan henkilökohtaisilla syillä, spekulaatioiden mukaan Weidmann on kyllästynyt johtamaan oppositiota, joka hävisi toistuvasti kamppailut Bundesbankin ordoliberaalin rahapolitiikan vaalimisesta EKP:ssä.
Weidmann on neljäs saksalainen keskuspankkiiri, joka eroaa vastalauseena EKP:n tukitoimille. Weidmannin edeltäjä Axel Weber erosi helmikuussa 2011 vastalauseena sille, että EKP aloitti kriisimaiden velkakirjojen ostamisen (Securities Markets Programme, SMP). EKP:n pääekonomisti Jürgen Stark erosi syyskuussa 2011, kun Italia ja Espanja sisällytettiin SMP-ohjelmaan ilman troikan hevoskuuria. Viimeiseksi EKP:n johtokunnan saksalaisjäsen Sabine Lautenschläger erosi 2019, kun EKP jatkoi euromaiden velkakirjojen tukiostoja (Asset Purchase Programme, APP) keskuspankkiireiden poikkeuksellisen laajasta vastustuksesta huolimatta.
Saksalaisten keskuspankkiirien exodukset ovat mahdollistaneet EKP:n institutionaalisen muutoksen. Starkin erottua hänen tilalleen tuli saksalais-belgialainen Peter Praet, joka kannatti EKP:n tukitoimia. Lautenschläger puolestaan korvattiin Isabel Schnabelilla, joka on pyrkinyt aktiivisesti tekemään EKP:n rahapolitiikkaa ymmärrettäväksi ja lieventämään Saksan lehdistön populistista EKP-kritiikkiä. Weidmannin ennenaikaisen eron myötä Bundesbankin oppositio EKP:n neuvostossa oletettavasti vaimenee edelleen.
Schnabel on ennakkosuosikki Bundesbankin johtajaksi kaikissa spekulaatioissa. Toinen vaihtoehto on Bundesbankin nykyinen varajohtaja Claudia Maria Buch. Muita kandidaatteja ovat Saksan valtiovarainministeriön pääekonomisti Jakob von Weizsäcker, rahaministeriön virkamies Jörg Kukies, Euroopan vakausmekanismin pääekonomisti Rolf Strauch ja Saksan talousinstituutin (DIW) johtaja Marcel Fratzscher.
Sosiaalidemokraattien (SPD), vihreiden ja liberaalien (FDP) hallitusneuvotteluissa on alkanut kriittinen vaihe, kun velkajarru ja valtaisa investointiohjelma pitää saattaa yhteen. Sen lisäksi, että kolmen puolueen tulee päättää seuraava valtiovarainministi, heidän tulee nimittää myös uusi Bundesbankin johtaja.
Liberaalipuolueen johtaja Christian Lindner vaati, että Bundesbankin nimityksessä näkyy saksalainen jatkuvuus. On kuitenkin oletettavaa, ettei Olaf Scholzin mahdollinen hallitus nimitä Bundesbankin johtoon enää Weidmannin kaltaista ordoliberaalia änkyrää. Lindner itse hamuaa valtiovarainministerin salkkua ja FDP tuskin onnistuu käymään taistelua kaikilla rintamilla jatkuvuuden puolesta.
Onkin todennäköistä, että Weidmannin ero mahdollistaa EKP:n rahapolitiikan muuttumisen edelleen. EKP:n on määrä lopettaa ensi maaliskuussa koronatoimet (Pandemic Emergency Purchase Programme, PEPP), mutta samalla vakiinnuuttaa PEPP-ohjelman ominaisuuksia osaksi perinteisiin tukitoimiin. Jos Saksan kritiikki vaimenee EKP:ssä, EKP:n sisäisiksi haukoiksi jäävät euroalueen suurimman talouden sijaan Hollannin ja Itävallan keskuspankkiirit.
Vaikka koronakriisin akuutti vaihe alkaa jäädä taakse, EKP:n institutionaalinen muutos jatkuu ja rahapolitiikka säilynee vielä kauan euroaluetta elvyttävänä. Bundesbankin maltillisempi rahapolitiikka mahdollistaa myös, että Euroopan keskuspankin johtajaksi valitaan ensimmäistä kertaa saksalainen, kun ranskalaisen Christine Lagarden kausi päättyy lokakuussa 2027.