Italian populistihallitusta on sitä vaikeampi painostaa, mitä eurovastaisempi se on

Liian kova painostus voi toimia M5S/Lega-hallitukselle oikeutuksena päätökselle lähteä eurosta.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Italiaa ei voida ohittaa sen taloudellisen koon (ja pankkisektorin ongelmien) vuoksi.

EU:n perustajanamaana sillä on sanansa sanottavana euroreformeihin, Venäjä-sanktioihin, Dublin-asetukseen ja EU:n seuraavaan 7-vuotisbudjettiin.

Kreikasta poiketen Italialla ei ole myöskään tukipakettia, jonka ehdoilla sitä voitaisiin kiristää. Näin tulevan M5S/Lega-hallituksen asema on oleellisesti Kreikan vasemmistolaista Syriza-hallitusta parempi.

Italian tulee kuitenkin varoa kahta asiaa: korkojen nousemista ja talletuspakoa.

Molemmat lisäävät riippuvaisuutta Euroopan keskuspankista, mikä puolestaan lisää EKP:n valtaa kyseiseen maahan.

 

Jos rahoitusmarkkinat alkaisivat epäillä, ettei Italia kykene tai aio maksaa velkojaan, Italian valtionlainojen korot nousisivat. Tämä nostaisi velanhoitokuluja ja kiristäisi hallituksen budjettirajoitetta ja liikkumavaraa.

Äärimmillään EKP voisi painostaa Italiaa sanomalla, että se heitetään ulos QE-ohjelmasta, mikäli Italia ei kunnioita rahaliiton sääntöjä. Tässä on kuitenkin riskinä, että korot nousisivat liikaa ja Italia tarvitsisi tukipaketin Euroopan vakausmekanismilta.

EVM:n koko ei kuitenkaan riitä Italian uskottavaan pelastamiseen, jolloin koputeltaisiin taas EKP:n ovella.

 

Italian kannalta petollisempi vaihtoehto olisikin talletuspako.

Mikäli italialaiset kotitaloudet ja yritykset alkaisivat pelätä pankkien kaatuvan, ne alkaisivat siirtää rahojaan ulkomaille.

Italian pankit tarvitsisivat hätäluottoa Euroopan keskuspankilta. Vuonna 2015 EKP päätti, ettei Kreikan valtionlainat käy hätäavun vakuutena, mikä pakotti ottamaan kalliimpaa lainaa Kreikan keskuspankilta.

Tämä puolestaan vähensi Kreikan hallituksen liikkumavaraa.

Kun pääministeri Alexis Tsipras ilmoitti kansanäänestyksestä tukipaketin ehdoista, EKP kielsi Kreikan keskuspankkia antamasta lisää hätäapua. Kreikka joutui sulkemaan pankit ja asettamaan pääomakontrollit, jotka ovat osittain edelleen voimassa. Taloudellinen aktiivisuus pysähtyi.

Tsipraksen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis on myöhemmin sanonut, että Tsipras ei taistellut EKP:n toimia vastaan, koska halusi hävitä kansanäänestyksen. Tämä olisi tehnyt kolmannen tukipaketin hyväksymisen helpommaksi.

 

Tässä on Italian ja Kreikan suurin ero.

Varoufakis uhkasi jättää maksamatta velat EKP:lle ja IMF:lle, mutta Kreikka ei uhannut missään vaiheessa euroerolla. Sen johtajat halusivat pysyä eurossa.

Sen sijaan Italiassa toisen hallituspuolueen johtaja Matteo Salvini vaatii valtiovarainministeriksi Paolo Savonaa, joka on avoimesti vaatinut Italian euroeroaValtiovarainministerin euromyönteisyys tai eurovastaisuus vaikuttaakin oleellisesti Euroopan poliittiseen liikkumavaraan.

Kuten Wolfgang Munchau on tuonut esiin, perustuslaki tai EKP eivät välttämättä voi estää Italian euroeroaJos konfrontaatio äityy ja EU-instituutiot lietsovat tietoisesti rahoituskriisiä, tämä voi toimia M5S/Lega-hallitukselle jopa oikeutuksena päätökselle lähteä euroerosta. 

Periaatteessa operaatio voitaisiin tehdä rinnakkaisvaluutan avulla hyvinkin nopeasti.

 

Kyseessä on tietenkin vasta spekulaatio mahdollisesta judo-ottelusta, koska Italian hallitusta ei olla vielä nimitetty.

Esimerkiksi toinen mahdollinen nimi valtiovarainministeriksi on Luigi Zingales, joka on vaatinut Varoufakis-tyylisen konfrontaation sijaan diplomatiaa.

Joka tapauksessa ainekset judo-ottelulle ovat olemassa. Hallitusohjelman ja vuotojen perusteella Italia voi rikkoa budjettisääntöjä, vaatia niiden muuttamista, ottaa käyttöön rinnakkaisvaluutan, jättää velkansa maksamatta ja vaatia exit-mekanismia euroalueelle.

Jäämme odottaa, kuka ampuu ensimmäisen laukauksen.