Giorgia Meloni on Italian ensimmäinen äärioikeistolainen pääministeri sitten Benito Mussolinin, mutta radikalisoituneen oikeiston ajama vaihtoehto ei ole vielä kovinkaan selkeä
Pysähtykäämme hetkeksi sen äärelle, että Giorgia Melonista tulee Italian ensimmäinen äärioikeistolainen pääministeri sitten Benito Mussolinin.
Italian parlamenttivaaleissa joka neljäs äänesti fasistiset juuret omaavaa Italian veljet -puoluetta. Samalla äänestysaktiivisuus laski 10 prosenttiyksikköä ja kaikki edelliseen Mario Draghin johtamaan hallitukseen osallistuneet puolueet oikealta vasemmalle kokivat murskatappion.
Vaalitulos ilmentää protestia – Meloni on ainoa poliitikko, johon italialaiset eivät ole vielä pettyneet.
Meloni muodostaa laitaoikeistolaisen hallituksen yhdessä Matteo Salvinin Legan ja Silvio Berlusconin Forza Italian kanssa. Hallitus tulee ajamaan perinteisiä konservatiivisia arvoja, minkä seksuaalivähemmistöt, pakolaiset ja liberaalit tulevat kokemaan arjessaan. Kulttuurisodissa Euroopan oikeisto saa Italiasta vahvan kirittäjän.
Meloni, Salvini ja Berlusconi ovat kuitenkin sekalainen seurakunta, eikä ole täysin selvää, mitä Italian uusi hallitus ajattelee talouspolitiikasta ja kansainvälisestä politiikasta. Talvi on tulossa ja Melonin hallituksen politiikkaan vaikuttanee keskeisesti se, kuinka vakaviksi energia- ja talouskriisit ensi talvena äityvät.
Oikeistoblokki lupasi veroalennuksia kotitalouksille ja yrityksille sekä korotuksia eläkkeisiin ja sosiaaliturvaan. Italia on kuitenkin saamassa elpymisrahastosta yli 200 miljardia euroa, minkä lisäksi Euroopan keskuspankin tukitoimet ovat ehdollisia EU:n talouspoliittisten sääntöjen noudattamiselle. Varmistaakseen tukiaiset ja välttääkseen uuden eurokriisin Meloni tuskin alkaa rettelöidä EU:n kanssa talouspolitiikasta vaan nielee kiltisti vaalilupauksensa.
Melonin hallitus tulee kuitenkin olemaan euroskeptinen, jonka myötä sen poliittinen painoarvo unionissa laskee. Vaikka Italia ei kyseenalaistaisi Venäjän vastaisia pakotteita tai Ukrainan tukemista, se voi tukea Puolaa ja Unkaria oikeusvaltiokiistassa. Lisäksi se tuskin kannattaa Saksan ja Ranskan ajamia reformihankkeita, kuten määräenemmistöpäätöksenteon ulottamista EU:n ulkopolitiikkaan. Erityisen herkkää tulee olemaan, jos EU toivottaisi Venäjän liikekannallapanoa pakenevat nuoret miehet tervetulleeksi, kuten Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel on vihjannut.
Italian vaalit kertovat samaa tarinaa kuin Ruotsin parin viikon takaiset vaalit: oikeisto radikalisoituu. Se ei kuitenkaan välttämättä johda radikaaleihin suunnanmuutoksiin vaan oikeisto jatkaa vasemmiston aloittamaa politiikkaa. Tämä voi olla monelle järkytys. Tulee myös muistaa, että Italiassa on ollut II maailmansodan jälkeen 67 hallitusta, joiden keskimääräinen ikä on reilu vuosi. Pelkästään edellisellä vaalikaudella oli kolme eri hallitusta ja onkin epätodennäköistä, että Meloni istuisi pääministeri koko vaalikauden.
Mitä Italian poliittiselle apatialle tapahtuu, jos Melonikaan ei onnistu tuomaan merkittävää poliittista muutosta?