Ilman koronabondeja euromaat voivat joutua uhraamaan budjettikurin ja itsenäisen keskuspankin
Suomen tiukka kanta voi romuttaa rahaliiton keskeiset periaatteet.
— lemasabachthani (@lemasabachthani) March 31, 2020
Euroryhmän kokous päätyi no-dealiin 16 tunnin neuvottelujen jälkeen. Italia olisi halunnut maininnan koronabondeista, joita Hollanti vastustaa. Katri Kulmunin mukaan Suomi vastustaa yhteistä velanottoa ja katsoo, että jokaisen maan tule vastata omista asioistaan.
Nyt Hollanti ja Italia jatkavat neuvotteluita ja euroryhmä jatkuu huomenna. Jos valtiovarainministerit eivät saa aikaiseksi kompromissia, pallo siirtyy takaisin euromaiden johtajille, jotka 2 viikkoa sitten siirsivät päätökset rahaministereille.
Koronakriisin poliittinen ongelma on seuraava.
Koronakriisin myötä julkiset velat tulevat kasvamaan ja oletettavasti paljon enemmän kuin eurokriisissä. Esimerkiksi UniCreditin mukaan Italian ja Espanjan taloudet sukeltavat tänä vuonna 15 prosenttia ja julkiset velat kasvavat jopa 30 prosenttiyksikköä (Italiassa 167 prosenttiin ja Espanjassa 126 prosenttiin suhteessa bkt:hen).
Koronabondeissa on kyse velkakestävyydestä. Italia ja Espanja haluavat koronabondeja, koska niitä ei tarvitsisi laskea kansalliseen kirjanpitoon, eivätkä niiden julkiset velat kasvaisi kohtuuttomasti koronashokin seurauksena.
Keskeinen ongelma on, että päätökset ja päättämättä jättämiset johtavat joka tapauksessa poliittisiin seurauksiin jossain päin Eurooppaa. Koronabondien hyväksyminen ruokkii populismia ja eurokriittisyyttä pohjoisessa, yhteisvastuun vastustaminen puolestaan lisää kansallismielisyyttä ja eurovastaisuutta etelässä.
Lisäksi seuraa myös taloudellisia ongelmia.
Kansalliset ratkaisut kasvattavat nopeasti Välimeren maiden velkataakkaa, jonka seurauksena Euroopan keskuspankki joutuu tekemään entistä enemmän. Jotta maat eivät ajautuisi maksuvaikeuksiin koronakriisin jälkeen, EKP joutuu painamaan jäsenmaiden lainanhoitokulut alas. Käytännössä se tarkoittaa poikkeuksellisten valtion velkakirjojen tukiostojen jatkamista.
Tällöin yhteisvastuu tapahtuu ”takaoven kautta” rahapolitiikan muodossa. EKP esti eurokriisin aikana rahaliiton hajoamisen ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, poliitikkojen on populismin pelossa helppo siirtää vastuuta entisestään keskuspankille.
Kompromissi voisi olla seuraavanlainen.
Pohjoiset maat eivät anna etelälle mitään koronabondeja. Sen sijaan kaikki maat velkaantuvat kansallisesti, eikä EKP kysele pohjoisten maiden lupaa velkakriisin estämiseksi. Tällöin ei tarvita yhteisvastuuta, ja jäsenmaat saavat vastata koronakriisiin kansallisesti.
Samalla euroalue joutuu kuitenkin luopumaan keskeisistä periaatteistaan. Kun velkojen annetaan kasvaa vapaasti, euromailta ei voida vaatia nopeita säästö- ja sopeutustoimia heti koronakriisin jälkeen. Komissio on laittanut vakaus- ja kasvusopimuksen jäähylle, eikä siihen todennäköisesti nopeasti voida palata.
Lisäksi EKP:n suurempi vastuu on oikeudellisesti kyseenalainen ja euroalueen talousfilosofian vastainen. Maastrichtin sopimus kieltää EKP:ltä jäsenmaiden rahoittamisen (artikla 123), jotta finanssimarkkinat voisivat ”rankaista” korkeammilla koroilla jäsenmaita vääränlaisesta talouspolitiikasta.
Mikäli euromaat eivät pääse yhteisymmärrykseen koronabondeista, säilyttääkseen rahaliiton ne voivatkin joutua uhraamaan rahaliiton keskeiset periaatteet – kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisäännöt ja itsenäisen keskuspankin.
Muussa tapauksessa eteen tulee vielä ikäviä kysymyksiä siitä, voidaanko Italian kokoisen valtion euroero hoitaa ilman pysyviä vaurioita koko Eurooppa-projektille.
— lemasabachthani (@lemasabachthani) March 25, 2020