Harmaakallon voima ilman yhteiskuntaa

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Netflix julkaisi lokakuun lopulla Masters of the Universe: The Revelation -sarjan loput viisi jaksoa ja pakkohan ne oli katsoa.

Revelation jatkaa siitä mihin ensimmäiset viisi osaa jäivät ja palkitsee alkuperäisen He-Man and the Masters of the Universe -sarjan (1983-1985) fanit valtaisalla nostalgiatripillä: hienojen näyttelijävalintojen lisäksi sarja on uskollinen Eternian estetiikalle, mutta samalla mytologiasta tehdään rohkeita uudelleentulkintoja.

Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia.

Revelation keskeisin muutos alkuperäiseen sarjaan on, että He-Manin (Chris Wood) lisäksi muutkin pääsevät osaksi Harmaakallon voimasta. Alkuperäisessä sarjassa Skeletor ei esimerkiksi koskaan saa He-Mannin voimamiekkaa, mutta uudessa sarjassapa saa.

https://www.youtube.com/watch?v=zYDjYKk8kf8

Vaikka Jumala Skeletorista (Mark Hamill) voisi repiä paljonkin huumoria, Revelation kumartaa kuitenkin alkuperäiselle sarjalle siinä, että Skeletorilla on He-Man-kompleksi ja that’s it. Sen sijaan, että Skeletor orjuuttaisi koko Eternian ja muuttaisi kaikki sen elävät olennot pukinsarvisiksi zombeiksi, Skeletor keskittyy vain He-Manin epätoivoiseen jahtaamisen ja hukkaa omat mahdollisuutensa. Mikä pettymys aikuistuneille faneille, jotka jo luulivat lapsuuden unelmiensa toteutuneen!