Arvio: Game of Thrones hylkää sosiologian ja muuttuu psykologiseksi taantumaksi
Sarjan olisi tullut päättyä toiseksi viimeiseen jaksoon.
Arvio: Game of Thronesin päätöskausi. Sisältää juonipaljastuksia.
Game of Thronesin kahdeksas tuotantokausi rakentuu kolmen jännitteen ympärille: ihmisten ja valkoisten vaeltajien taistelu, Daenerys Targaryenin ja Cersei Lannisterin kamppailu valtaistuimesta sekä viimeiseksi moraalinen kamppailu vallankumouksen luonteesta.
Ajatellen sarjan alkupään salaliittoja ja kumouksia, päätöskauden suurin pettymys on, ettei siinä tapahdu yllätyksiä. Päinvastoin päähenkilöitä säästellään ja valkoiset vaeltajat osoittautuvat flopiksi. Vedonlyöjät arvasivat valtaistuinpelin voittajan ennen päätöskauden näyttämistä. Käsittämättömintä on Tyrion Lannisterin keikkuminen neuvonantajana, vaikka hänen kaikki neuvonsa olivat viimeisten kausien ajan karkeita virheitä.
Game of Thrones perustui siihen, että keskushenkilöitä pantiin lihoiksi juonen siitä kärsimättä. Pikemminkin päinvastoin – kun sarja perustui George R.R. Martinin kirjoihin, henkilöiden ja niiden tragedioiden kautta käsiteltiin valtaistuinpeliä ja kumouksia sosiologisesti. Mutta kun sarja meni kirjojen ohi, sarjan tekijöiden David Benioffin ja D. B. Weissin käsissä tarinankerronnassa keskiöön nousi psykologia vallan analyysin sijaan.
Psykologisesta tarinankerronnasta kärsii eniten Daenerys. Sarjan aikana hän on vapauttanut kaupunkeja, hävittänyt vanhan vallan ja nostanut neuvonantajikseen ja armeijansa johtajiksi orjia. Dan on sarjan historiallinen murros, joka uhkaa Seitsemän kuningaskunnan feodaalista järjestystä.