Euroviisujen näennäinen epäpoliittisuus meni poliittiseksi sekoiluksi

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Vuoden 2024 euroviisut tullaan muistamaan Ruotsin omahyväisestä isännöinnistä, mutta ennen kaikkea poliittisesta sekoilusta. Vähemmän yllättäen EBU:n pyrkimys järjestää ”epäpoliittiset viisut” aktivoi niin Israelin kuin Palestiinankin kannattajat.

Ensinnäkin, Israelin jättämistä euroviisujen ulkopuolelle on vaadittu laajasti sen hyökättyä Gazaan. Suomea edustaneiden Teemu Keisterin ja Henri Piispasen lisäksi Sveitsin, Irlannin, Norjan, Iso-Britannian, Portugalin, San Marinon, Tanskan ja Liettun edustajat vaativat, ettei Israel osallistuisi viisuihin.

Toiseksi, Israelin viisukappale kertoo Hamasin lokakuisesta terroristi-iskusta. EBU vaati kappaleeseen muutoksia liian poliittisuuden vuoksi, jonka myötä nimi October Rain muutettiin Hurricaneksi ja viittaukset kuolleisiin lapsiin poistettiin. Israel suostui osallistumaan muutetulla kappaleella vasta kun presidentti Isaac Herzog sitä vaati.

Artisteilta on kielletty myös kaikenlaiset poliittiset kannanotot, minkä lisäksi Malmö Arenalle ei saanut viedä Palestiinan lippuja, eikä myöskään EU:n tai sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen lippuja. Viisut voittanut Nemo Mettler salakuljetti oman lippunsa Arenalle.

Kolmanneksi EBU:n hyväksyttyä Israelin viisuihin vaadittiin artisteja, yleisradioita ja katsojia boikotoimaan euroviisuja. Keisteri ja Piispanen saivat esimerkiksi suuren määrän painostusta olla osallistumatta euroviisuihin. Sveitsi, Irlanti, Iso-Britannia ja Portugali olivat vetäytyä finaalista viime hetkellä.

Torstaina järjestetyn toisen semifinaalin jälkeen Italian mediaan vuosi tietoja, joiden mukaan peräti 39 % italialaisista olisi äänestänyt Israelia. Vedonlyöntikertoimet menivät uusiksi ja Israel nousi voittajaehdokkaaksi.

Meno äityi kaoottiseksi, kun Alankomaiden edustaja Joost Klein ei osallistunut perjantaina kenraaliharjoituksiin. EBU diskasi Alankomaat finaalista epäasiallisen käytöksen vuoksi seminafinaalin jälkeen, jota Ruotsin poliisi tällä hetkellä tutkii.

Lopulta tuomarien äänet ratkaisivat jälleen kisan. Israel oli 323 äänellä yleisöäänten toinen, mutta sai kansainvälisiltä raadeilta ainoastaan 52 ääntä.

Israel olisi tarvinnut 216 ääntä voittoon, mutta on kuitenkin vaikea olla ajattelematta, ettei ulkomusiikilliset tekijät olisi vaikuttaneet valintoihin. Poliittinen paine vaikutti myös äänestäjiin. Lisäksi Alankomaiden diskaus on sekin voinut vaikuttaa kärjen järjestykseen.

Sen sijaan on vaikeampi arvioida, kuinka suuri vaikutus euroviisujen boikotoinnilla (tai siitä kertomisella) oli lopputulokseen. Artistien vetäytyminen olisi syventänyt kriisiä, jossa euroviisut ovat epäpoliittisuutensa vuoksi.

Vähintäänkin viisujen tulee selventää sääntöjään sotaa käyvien maiden osallistumisesta. Sen jälkeen euroviisujen tulee päivittää käsityksiään ”epäpoliittisuudesta”, ettei tämänvuotinen sekoilu toistuisi.

Illan kovimmat buuakset menivät ansaitusti viisujen johtajalle Martin Österdahlille.