Eurovaalit on maailman toiseksi suurimmat vaalit

Illan eurovaaleissa on odotettavissa, että valtapuolueet menettävät kannatustaan ja selkeästi EU-kriittiset ja EU-myönteiset puolueet kasvavat. 

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Eurovaalit on Intian parlamentivaalien jälkeen maailman toiseksi suurimmat vaalit. Äänioikeutettuja on 400 miljoonaa ja pelissä on sisäpoliittisesti paljon.

Ranskassa vaalit ovat muuttuneet vuoden 2017 presidenttivaalien uusintakierrokseksi. Marine Le Penin Kansallinen liittouma on ohittanut Emmanuel Macronin Renessanssi-vaalilistan kaikissa gallupeissa. Macron on joutunut kampanjoimaan ahkerasti, mikä kannustaa äänestämään myös Macronin politiikkaa vastaan.

Saksassa videobloggaaja Reze on arvostellut Angela Merkelin hallituksen politiikkaa kunnianhimottomaksi ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden suhteen. Videolla on jo yli 10 miljoonaa katselukertaa, minkä lisäksi yli 90 vloggaajaa on kehottanut boikotoimaan hallituspuolueita ilmastopolitiikan vuoksi. Vihreät voivat nousta demarien ohi, mikä lisännee irtiottoja Merkelin politiikasta.

Lisäksi Merkel itse voi joutua lähtemään vaalien jälkeen.

Hollannissa työväenpuolue on nousemassa yllätysvoittoon ja radikaalioikeistolainen Foorumi demokratialle on saamassa gallupeja heikomman tuloksen. Vaikka radikaalioikeistolaiset puolueet eivät ole lisäämässä merkittävästi paikkoja, ne voivat nousta suurimmaksi Puolan, Unkarin ja Italian lisäksi Slovakiassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa.