Euroopan oikeiston faustinen ongelma – oikeistolainen talouspolitiikka ei ole enää mahdollista ilman laitaoikeistoa

Espanjan istuvan pääministeri Pedro Sanchézin uhkapeli järjestää ennenaikaiset vaalit alkuvuoden tappiollisten aluevaalien jälkeen kannatti. Vaalivoitosta huolimatta oikeistolainen kansanpuolue PP alisuoriutui suhteessa gallupeihin ja laitaoikeistolainen Vox oli vaalien suurin häviäjä. Vaalit johtivat pattitilanteeseen, jossa sekä oikeisto- että vasemmistoblokki jäivät ilman enemmistöä parlamentissa. Sanchézilla on vielä pieni mahdollisuus enemmistöön Katalonian itsenäisyyspuolueiden tuella, mutta Espanjassa joudutaan todennäköisesti järjestämään vielä uusintavaalit joko vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa.

Vaikka Voxin parlamenttiryhmä pieneni peräti 19 paikalla, Espanjan vaalit ilmentävät osaltaan laajempaa eurooppalaista trendiä. Kun sosiaalidemokraattiset puolueet ovat alkaneet kyseenalaistaa kolmastieläisyyden ja keskustaoikeistosta sirpaloituneet protesti- ja populistipuolueet ovat vakiinnuttaneet kannatuksensa Länsi-Euroopassa, keskustaoikeistolaiset puolueet ovat alkaneet miettiä avoimemmin yhteistyötä laitaoikeiston kanssa. Ukrainan sodan alettua Saksan radikaali Alternative für Deutschland (AfD) on noussut pääministeripuolue SPD:n ohi, Ranskassa Marine Le Penin RN on hyötynyt eniten eläkeuudistuksen vastaisista mielenosoituksista ja poliisiväkivallan vastaisista mellakoista ja Itävallassa laitaoikeistolainen FPÖ on noussut kannatusmittauksissa jo suurimmaksi puolueeksi. Myös ensi vuoden eurovaalien gallupeissa konservatiivisen ECR:n ja radikaalin ID:n yhteiskannatus on noussut samaan luokkaan Euroopan kansanpuolueen (EPP) kanssa.

Kun Alankomaiden pitkäaikainen pääministeri Mark Rutten ilmoitti pari viikkoa sitten jättävänsä politiikan, Rutten 17 vuotta johtamassa VVD:ssä alettiin välittömästi pohtia yhteistyötä Geert Wildersin radikaalin islam- ja EU-vastaisen PVV:n kanssa maahanmuuttopolitiikan koventamiseksi. Saksassa moni konservatiivi hieraisi puolestaan eilen silmiään, kun kristillisdemokraattien johtaja Friedrich Merz ei sulkenut pois mahdollista yhteistyötä paikallisella tasolla radikaalin Alternative für Deutschlandin (AfD) kanssa. Merkelin aikana tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Kuten akatemiatutkija Timo Miettinen totesi tänään aamu-tv:ssä, Francon aika Espanjassa tai laajemmin äärioikeistolainen menneisyys Euroopassa eivät ole enää poliittisia tabuja.

Toisaalta laitaoikeistolaiset puolueet ovat maltillistuneet. Brexitin katastrofaalisten seurausten jälkeen monet laitaoikeistolaiset puolueet ovat luopuneet vaatimuksista EU-erosta ja Ukrainan sodan jälkeen jopa alkaneet kannattaa integraatiota turvallisuuden, asevarustelujen ja rajavalvonnan tehostamiseksi. Suomessakin perussuomalaiset kannattavat jo Ukrainan tukemista EU:n yhteisvelalla. Keskustaoikeiston yhteistyö laitaoikeiston kanssa tarkoittaisi toisaalta ideologisesti yhtenäistä talouspolitiikkaa, toisaalta luopumista sosiaaliliberaaleista periaatteista ja ilmastotoimien kunnianhimoisuuden höllentämistä. Kuten Hans Kundnani on kiteyttänyt, uudenlainen kompromissi perinteisen oikeiston ja laitaoikeiston välillä tarkoittaisi kansallispopulististen ideoiden tuomista eurooppalaiselle tasolle, jossa pro-eurooppalaisuuden keskeinen motiivi olisi ajatus eurooppalaisen sivilisaation suojelemisesta. Kokoomus ja RKP tuskin jäävät ainoiksi, jotka joutuvat faustisesti kipuilemaan, ollako vai eikö olla laitaoikeiston kanssa oman valtansa säilyttämiseksi ja oikeistolaisen talouspolitiikan varmistamiseksi.