Epäpoliittisessa eurossa politiikka on jätetty teknokraateille

Euro täytti vuodenvaihteessa 20 vuotta.

Yhteisvaluutta suunniteltiin 1980-luvulla ja neuvoteltiin 1990-luvulla. Euro on ”politiikan jälkeisen” ajan huipentuma. Yhteisten sääntöjen ajateltiin johtavat euromaiden kilpailun kautta erilaisten talouksien lähentymiseen. Euron luojat toivoivat, että yhteiset säännöt, setelit ja kolikot luovat poliittisen yhteisön ikään kuin itsestään ilman että poliitikkoja tarvitaan yhtään mihinkään.

Toisin kävi. Sääntöjä ei noudatettu yhteisvaluutan käyttöönoton jälkeen ja päinvastoin euromaiden väliset epätasapainot vain kasvoivat euron ensimmäisistä vuosista lähtien. Finanssikriisi laukaisi euroalueen velkakriisin, jossa sääntökehikkoa jouduttiin arvioimaan radikaalisti uudelleen.

No-bailout-sääntö (artikla 125) sai mennä, kun kriisimaille alettiin antaa tukipaketteja vuonna 2010. EKP:n rahoituskieltoa (artikla 123) tulkittiin uudelleen, kun EKP:stä tuli euromaiden viimekätinen rahoittaja 2012. Sääntöpohjaisesta projektista on jouduttu luopumaan vähitellen, joskin edelleen epäpoliittisesti, sillä merkittävimmät toimet on tehnyt teknokraattinen keskuspankki.

Koronakriisi vei tämän kehityksen loogiseen loppupisteeseensä. Vakaus- ja kasvusopimuksesta, joka rajaa alijäämät ja julkisvelan 3 ja 60 prosenttiin suhteessa bkt:hen, luovuttiin koronakriisin akuutin vaiheen ajaksi, jotta jäsenmaat voivat elvyttää vapaasti.