Draghin kohtalo ratkeaa keskiviikkona, mutta Italian hallituskriisi tuskin jää Euroopan viimeiseksi
Italian pääministeri Mario Draghi jätti torstaina eronpyyntönsä presidentti Sergio Mattarellalle sen jälkeen, kun Viiden tähden liike (M5S) jätti osallistumatta kotitalouksille ja yrityksille suunnatun tukipaketin äänestykseen. M5S:n johtaja (ja entinen pääministeri) Giuseppe Conte oli vaatinut tukipaketin kasvattamista, johon Draghi oli vastannut, ettei hallituksen politiikasta päätetä huutoäänestyksellä.
Taustalla on tähtiliikkeen identiteettikriisi, kun puolueen kannatus on romahtanut viime vaalien 30 prosentista 10 prosentin tuntumaan. Kannatusalhossa Conte on myös vastustanut Italian aseapua Ukrainaan, jonka seurauksena puolueen entinen johtaja ja ulkoministeri Luigi di Maio erosi M5S:n parlamenttiryhmästä reilun 50 kansanedustajan ja 10 senaattorin kanssa.
Poikkeuksellisesti Mattarella kieltäytyi myöntämästä Draghille eroa. Ensi keskiviikkona on Draghin hallituksen luottamusäänestys, joten hallituskriisin ratkaisemiseksi on aikaa viitisen päivää. Draghi ilmoitti viimeksi eilen, että hän jatkaa ainoastaan, jos kaikki nykyiset puolueet ovat mukana.
Ensimmäinen vaihtoehto on, että M5S jatkaa hallituksessa ja äänestää keskiviikkona muun hallituksen mukana. Hallituskriisi on tältä osaa peruttu ja Draghi jatkaa pääministerinä ensi kesän parlamenttivaaleihin asti.
Toinen vaihtoehto on, että Draghin päätös erosta pitää, eikä hän jatka luottamusäänestyksen tuloksesta riippumatta. Tällöin Draghin tilalle pitää löytää uusi teknokraattipääministeri, joka koittaa pitää nykyisen parlamentin kasassa ensi vaaleihin asti. Mattarellan manööverin taustalla voikin olla pelata aikaa, jotta uusi pääministeri ehditään löytää keskiviikkoon mennessä. Huhuttuja nimiä ovat esimerkiksi entinen pääministeri ja korkeimman oikeuden presidentti Giuliano Amato, nykyinen valtiovarainministeri Daniele Franco tai pitkään pääministeripörssissä pyörinyt ekonomisti Carlo Cottarelli.