Dialogi velasta ja inflaatiosta

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Olimme juuri lähettäneet ekonomistin ja poliittisen talouden tutkijan Jussi Ahokkaan kanssa mielipidekirjoituksen euroalueen budjettisäännöistä suureen suomalaiseen päivälehteen ja kirjoitusprosessin jälkimainingeissa keskustelumme polveili laajemmin rahatalouden ilmiöihin. Julkaisen litteraation keskustelustamme: 

Antti: Nykyään törmää lähes päivittäin kommentteihin, joissa ollaan huolissaan keskuspankkien valtaisista tukitoimista, jotka polkevat korkoja ja poistavat markkinakuria. Finanssikriisin jälkeen keskuspankit ovat tehneet 1000 koronlaskua ja kylväneet rahaa markkinoille yli 23 000 miljardin dollarin edestä. Miten Jussi rauhoittelisit näitä huolestuneita ihmisiä? Onko maailmantalouden periaatteet todella muuttuneet niin sanotun keskuspankkikapitalismin myötä?

Jussi: Varsinaisesti se ei ole ”keskuspankin kylvämä raha”, joka on tämän kaiken taustalla, vaan yksityinen ja julkinen velka, jota on kasattu suhteessa BKT:hen erittäin huimaa vauhtia jostain 1970-luvun puolivälistä lähtien. Eli tämä velkaperusteinen globaali kasvumalli on se ydinasia, jonka varaan koko maailmantalous rakentuu. Vuosina 2008 ja 2009 tämän järjestelmän ongelmat tulivat kouriintuntuvasti esiin, kun finanssikriisi alkoi. Finanssikriisin jälkeen keskuspankit ovat joutuneet tulemaan hätiin kannatellakseen maailman rahajärjestelmää ja talousjärjestystä. Käytännössä keskuspankit vain tekevät olemassa olevasta velasta ”likvidimpää”, mikä öljyää velkavetoisen talouden rattaita.

Antti: Eli mitä ne keskuspankit tekevät siis käytännössä?

Jussi: Hallitsevat aiempaa vahvemmin sekä lyhyttä korkoa eli “rahan hintaa” että pitkiä korkoja eli “valtioiden velan hintaa”. Tästä hyöty valuu läpi talouden kotitalouksille, yrityksille ja valtioille, joiden velanhoitokustannukset laskevat. Siten ne eivät joudu isosta velkakuormasta huolimatta maksuvaikeuksiin ja talouden pyörät pyörivät ja velkaa uskalletaan taas ottaa lisää. Varmaan keskuspankit voivat aina silloin tällöin vähän peruutella ja vähentää tarjoamaansa likviditeettivirtaa (varsinkin jos valtiot elvyttävät enemmän), mutta tuskin näillä rakenteilla enää ikinä päästään kokonaan tällaisesta keskuspankkikapitalismista irti. Siinä mielessä voidaan siis ajatella, että talouspolitiikan perusteet ovat muuttuneet.