Blogit

Tutkija Antti Ronkainen seuraa maailmantalouden murrosta.

Arvio: Onko Alex itse asiassa vaalikirja?

Blogit Vallan mahotonta! 13.11.2017 14:55
Antti Ronkainen
Kirjoittaja on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Kirja-arvio: Karo Hämäläinen ja Alexander Stubb: Alex. Otava 2017, 312 sivua. * * * 

Alexander Stubbin muistelmien nostaminen Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi on aiheuttanut närää – kuten melkein kaikki Stubbin tekemiset. Valinta härnännee siksi, että Alexin tarjoama tieto koskee enimmäkseen Stubbin tunteita ja energiatasoja.

Pinnallisuudestaan huolimatta teos on merkittävä, sillä se kertoo yhden Suomen menestyneimmän poliitikon toimintatavoista. Stubb on uudistanut diplomatiaa Saariselän retriiteillä ja vienninedistämistä Team Finlandilla sekä avannut suurlähettiläspäivät yleisölle. Ennen kaikkea Stubb on uudistanut poliitikon muotokuvaa energisellä asenteella sekä lisännyt avoimuutta blogilla ja Twitterillä.

”Tulen aina puolustamaan median oikeutta kritisoida, analysoida ja haastaa poliitikkoja. Ilman vapaata ja kriittistä mediaa ei ole demokratiaa.

Stubbin mukaan suomalaisen demokratian lähtökohta on, että kaikki toivovat pääministerin epäonnistuvan. Hän seuraa ensin säälien vierestä, miten Jyrki Kataista hakataan kuin vierasta sikaa ja kuvaa sen jälkeen, miltä tuntuu olla milloin minkäkin kohun keskellä ilkeämielisten maalitauluna.

Teoksen mielenkiintoisin avaus onkin Stubbin esitys, että puoluejohtajat lakkaisivat ottamasta painavimmat ministerisalkut.

Tämä voisi jouhevoittaa Suomen politiikkaa, jossa hallitukset ovat laajoja koalitiohallituksia. Puoluejohtajat joutuvat vääntämään paitsi keskenään, mutta myös opposition, median ja omien puolueidensa oppositioiden kanssa.

Stubb olisi voinut luopua tästä perinteestä vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Hän olisi voinut luvata raskaimman salkun esimerkiksi Jan Vapaavuorelle, joka oli asettanut valtiovarainministerin salkun ehdoksi eduskuntavaaleihin lähdölle.

Sääli, ettei teoksessa reflektoida tarkemmin, miksi Stubb päätyi lopulta ottamaan painavimman salkun, joka kävi lopulta hänen kohtalokseen. Teoksesta jää vaikutelma, että vaikka Stubbin filosofia perustuu korkeaan joukkuehenkeen ja urheilueetokseen, puolueen johtaminen ei lopulta ollut Stubbin juttu.

“Annoin Petterille kolme neuvoa: ole tarkka prosenttilukujen kanssa, käytä shortseja säästellen, ja jos lapsi pyytää, mene aina tikkatauluksi.”

Muistelmien perusteella Stubb on ollut onnellisimmillaan, kun hän on saanut edustaa Suomea ulkoministerinä ja edistää Suomen vientiä ulkomaankauppaministerinä.

Kiinnostavaa onkin, miten usein Alexissa alleviivataan Stubbin isänmaallisuutta. Stubb sanoo palvelleensa ministerinä 3000 päivää (ja 300 miljoonaa sydämenlyöntiä) ensisijaisesti isänmaata ja olleensa vasta toissijaisesti isä, puoliso ja ystävä.

Tämä on selkeä profiilin muutos nuoresta EU-herätyksen kokeneesta federalistista.

Presidentti Sauli Niinistön tavoin Stubb on lähtenyt Euroopan investointipankin varajohtajaksi. Stubb on toistaiseksi jättänyt kotimaan politiikan, mutta teoksen perusteella ei olisi ihme, jos Stubb palaisi jonain päivänä kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi.

Presidenttinä Stubb olisi jälleen unelmaduunissa, jossa hän saisi antaa kasvot Suomelle. Teos päättyy vihjailevasti:

“Kun isänmaa kutsuu, silloin mennään.”

Vaikka teos ei sisällä uutta tietoa Suomen politiikasta, Alex on suositeltavaa luettavaa myös politiikan suurkuluttajille. Stubbilla on ollut koko uransa aikana vahva vainu siitä, miten poliittista julkisivua hallitaan. Alex on pyrkimys poistua arvokkaasti näyttämöltä viimeisten vuosien epäonnistumisten ja kohujen jälkeen.

Alex onnistuu tavoitteessaan ja on taidonnäyte mediahallinnasta.

Samalla Alex uudistaa poliittisen muistamisen tapoja.