Kaja Kallaksen liberaalijytkyn opetukset Suomen oikeistolle

Viron sunnuntaiset parlamenttivaalit käytiin liberaali- ja konservatiiviblokkien välillä, jotka päättyivät liberaalijytkyyn. Istuva pääministeri Kaja Kallas teki Viron ennätyksen 31 821 henkilökohtaisella äänellä ja hänen johtamansa keskustaoikeistolainen Reformi-puolue löi gallupit reilun 31 % kannatuksella ja 37 paikalla parlamentissa. Toinen vaalivoittaja oli uusi liberaalipuolue Eesti 200, joka nousi ryminällä parlamenttiin reilun 13 % kannatuksella ja 14 paikalla. Vaalien häviäjiä olivat keskustaoikeistolainen Keskusta (-10 paikkaa), kristillisdemokraattinen Isamaa (-4 paikkaa), kansalliskonservatiivinen EKRE (-2 paikkaa) ja demaripuolue SDE (-1 paikka).

Kallas ilmoitti tiistaina, että hallitusneuvottelut alkavat reformipuolueen, Eesti 200:n ja sosiaalidemokraattien välillä. Kallas on myös ilmoittanut, että vaalituloksen perusteella reformipuolue saa enemmän ministerisalkkuja. Kyseessä olisi Kallaksen III hallitus. Ensimmäinen hallitus muodostui reformi- & keskusta-puolueiden varaan, mutta Ukrainan sodan alettua Kallas potki keskustaministerit pois ja muodosti II hallituksensa demarien ja Isamaan kanssa. Kallaksen taustoja tuntemattomille mainittakoon, että Reformi-puolueen on perustanut Kallaksen isä Siim Kallas, joka on toiminut Viron pääministerinä, ulkoministerinä, valtiovarainministerinä, Viron keskuspankin johtajana sekä useita kertoja komissaarina.

Mitä Viron vaaleista voidaan sitten päätellä suhteessa Suomen ensi kuun eduskuntavaaleihin?

Ensinnäkin äänestäjät palkitsevat haukkamaisen asenteen Venäjän suhteen. Kallaksen pääministerikaudella Viro on tarjonnut Ukrainalle eniten aseapua Euroopassa asukasta kohden ja vaatinut Venäjän sanktioiden koventamista, esimerkiksi Venäjän keskuspankin jäädytettyjen varojen konfiskointia. Marinin hallituksen päätös viedä Suomi Natoon ja Kallaksen kaltainen kova kansainvälinen puhe Venäjästä ja Ukrainan tukemisesta vie kokoomukselta keskeisen kilpailuedun.

Toiseksi Virossa on laajasti jaettu konsensus, että velka on Saatanasta ja valtion tulee olla mahdollisimman pieni, joten Kallas kykeni kampanjoimaan sosiaaliliberaaleilla teemoilla, kuten 10 % tasaverolla, verohelpotuksilla, yksityistämisillä, työlainsäädännön uudistuksilla sekä minimieläkkeiden ja opettajien palkkojen korotuksilla. Suomenlahden tällä puolen talouskuri on kyseenalaistettu ja kokoomus menettää etumatkaansa, vaikka valtiovarainministeriö tarjoaa tulitukea raporteillaan valtiontalouden sopeutuksesta. Suomessa onkin liberaalin agendan tai strategisten kysymysten sijaan korostunut väittely julkisesta velasta, sopeutustarpeen suuruudesta ja leikkauskohteista.

Kolmanneksi ilmastokysymyksissä näyttäisi, että äänestäjiä kiinnostaa enemmän realismi ja energiaomavaraisuus kuin kunnianhimoiset ympäristötavoitteet. Virossa kansallinen saastuttava energiavaranto palavakivi tunnustetaan menneisyyden ratkaisuksi. Jos Kallaksen johtama liberaaliblokki onnistuu suunnitelmissaan, Viro on nettosähkönviejä seuraavalla vuosikymmenellä ja sen myötä entistä tärkeämpi kumppani Suomelle. Suomessa ilmastokeskustelu on konkretian sijaan junnannut esimerkiksi hiilineutraalisuustavoitteen siirrossa, turpeenkäytön jatkamisessa ja Teemu Selänteen lihansyönnissä.

Viimeiseksi Viron liberaalijytky muistuttaa, että kulttuurisodista palkitaan ruhtinaallisemmin tylsinä ja jämähtäneinä aikoina kuin nykyisenkaltaisina murroskausina.