Miksi The Beatles ei selvinnyt 1970-luvulle?
Kulttuuririento: Ken McNab - And In The End. The Last Days of The Beatles, 313 sivua, Bolygon Books.
Viime jouluna ilmestyi Peter Jacksonin ohjaama 8-tuntinen The Beatles-dokumentti Get Back, joka kuvaa Let It Be -studiosessioita tammikuussa 1969. Dokumentti päättyy kuuluisaan kattokonserttiin, jolloin Beatles soitti viimeistä kertaa julkisesti yhdessä, sitä tosin tietämättään.
Ken McNabin tietokirja And In the End onkin luonnollinen jatke Beatlesin viimeisistä vaiheista kiinnostuneille kaltaisilleni vasta-alkajille. McNab käy läpi tapahtumien vyyhdin, joka johti vuoden 1969 aikana 1960-luvun suurimman bändin hajoamiseen. Vaikka syyllisiä Beatlesin hajoamiseen on etsitty vimmaisesti, hajoaminen oli vääjäämätön onnettomuus, joka vain odotti tapahtumistaan.
Hajoamisen juurisyy on John Lennonin ja Paul McCartneyn henkilökohtainen, taiteellinen ja liiketoiminnallinen välirikko. Ero Lennonin kokeellisen radikalisoitumisen ja McCartneyn Ob-La-Di Ob-La-Dan välillä oli käynyt ilmeiseksi jo White Albumilla, mitä pahensi entisestään McCartneyn taiteellinen päsmäröinti Get Back -sessioissa. Lisäksi Lennonin kiintymys Yoko Onoon ja heroiiniin rikkoi Lennon ja McCartneyn välistä yhteyttä ja vaikutti syvällisesti Beatlesin sisäiseen dynamiikkaan.
Bändin suosio ja liian suuret ennakko-odotukset alkoivat rajoittaa musiikillista ilmaisua, minkä seurauksena beatlet McCartneytä lukuunottamatta alkoivat erkaantuaa bändistä. Lennon järjesti Onon kanssa erityislaatuisia mediaperformansseja ja ”sänkyprotesteja”, levytti rauhanliikkeen voimahymnin Give Peace A Chance sekä keikkaili satunnaisilla improvisoiduilla kokoonpanoilla. Kun George Harrisonin biisit eivät kelvanneet Beatlesille, hän alkoi säveltää niitä itselleen ja esimerkiksi Hare Krishna -liikkeelle. Ringo Starr keskittyi näyttelemiseen.
Taiteellisten erimielisyyksien lisäksi bändi jakautui kahteen leiriin liiketoiminnallisesti. Beatlesin alkuajoista toimineen manageri Brian Epsteinin kuoltua 1967 Beatles ajautui taloudelliseen kaaokseen. Lennon, Starr ja Harrison ottivat managerikseen Rolling Stonesin manageri Allen Kleinin, McCartney puolestaan naisystävänsä Linda Eastmanin veljen ja isän. Bändin epäyhtenäisyys raha-asioissa johti muun muassa siihen, että Beatles menetti oikeutensa 1960-lukua määritelleisiin hittibiiseihinsä. Vaikka beatlesit eivät olleet mitään tyhjätaskuja, levy-yhtiöt olivat Beatlemanian suurimmat voittajat. Sekalaisten sattumusten seurauksena Michael Jackson päätyi ostamaan Beatlesin katalogin vuonna 1985.
Huomioiden bändin taiteellisen ja taloudellisen erkaantumisen, hajoaminen oli lopulta vain ajan kysymys. McNabin teos on tarkka kuvaus tästä hidastetusta junaonnettomuudesta. Beatles soitti studiossa viimeistä kertaa yhdessä 18. elokuuta 1969 äänittäessään Abbey Roadin päätösraitaa The End. Lennon ilmoitti kuukautta myöhemmin jättävänsä bändin. Klein suostutteli/uhkaili Lennonin kuitenkin pitämään asian omana tietonaan, kunnes Let It Be ja siihen liittyvä dokumentti oltaisiin räävitty kasaan Get Back -sessioiden pohjalta.
Lennonin ilmoituksen myötä McCartney ajautui henkiseen kriisiin, jonka seurauksena hän vetäytyi julkisuudesta omiin oloihinsa niin perusteellisesti, että puskaradiossa alkoi levitä salaliittoteorioita hänen kuolemastaan. Linda kannusti McCartneytä tekemään musiikkia ja hän alkoikin äänittää joulukuussa kaikilta salassa ensimmäistä soololevyään. Herrasmiessopimuksen vastaisesti McCartney ilmoitti huhtikuussa 1970 ennen Let It Ben julkaisua eronneensa Beatlesistä. Pressitiedotteen yhteydessä oli kopio McCartney-soololevystä. Lennon oli raivoissaan lähinnä siksi, ettei ollut itse tajunnut valjastaa Beatlesin hajoamista soolouransa mainostamiseen.
Valitettavasti McNab ei kuvaa hajoamisen jälkipyykkiä, joka jatkui pitkälle 1970-lukuun. Päästäkseen eroon taloudellisista siteistä Kleiniin, McCartney haastoi vielä Lennonin, Harrisonin ja Starrin oikeuteen. Lennon, McCartney, Harrison ja Starr käsittelivät bändin hajoamista useilla levytyksillä, kuten How Do You Sleep?, Too Many People, Wah Wah ja Early 1970. Sopimusasioista riideltiin aina joulukuuhun 1974 asti, mutta näistä käänteistä pitää lukea kuitenkin muista teoksista.
Murphyn lain mukaisesti jos onnettomuuden on mahdollista tapahtua, se ennen pitkää tapahtuu. Siinä missä Starr ja Harrison olivat mielenosoituksellisesti jättäneet Beatlesin White Albumin ja Let It Ben äänityksissä, Lennon ja McCartney vetivät sokan lopulta irti. Jos Beatles olisi jotenkin ihmeen kaupalla selvinnyt vuodesta 1969, on vaikea kuvitella, miten seurauksena olisi ollut muuta kuin kosmista mutta alavireistä sekoilua 1970-luvulla. Beatles oli 1960-luvun bändi ja on vain luonnollista, että se meni 1960-luvun mukana.