Epäpoliittisessa eurossa politiikka on jätetty teknokraateille
Euro täytti vuodenvaihteessa 20 vuotta.
Yhteisvaluutta suunniteltiin 1980-luvulla ja neuvoteltiin 1990-luvulla. Euro on ”politiikan jälkeisen” ajan huipentuma. Yhteisten sääntöjen ajateltiin johtavat euromaiden kilpailun kautta erilaisten talouksien lähentymiseen. Euron luojat toivoivat, että yhteiset säännöt, setelit ja kolikot luovat poliittisen yhteisön ikään kuin itsestään ilman että poliitikkoja tarvitaan yhtään mihinkään.
Toisin kävi. Sääntöjä ei noudatettu yhteisvaluutan käyttöönoton jälkeen ja päinvastoin euromaiden väliset epätasapainot vain kasvoivat euron ensimmäisistä vuosista lähtien. Finanssikriisi laukaisi euroalueen velkakriisin, jossa sääntökehikkoa jouduttiin arvioimaan radikaalisti uudelleen.
No-bailout-sääntö (artikla 125) sai mennä, kun kriisimaille alettiin antaa tukipaketteja vuonna 2010. EKP:n rahoituskieltoa (artikla 123) tulkittiin uudelleen, kun EKP:stä tuli euromaiden viimekätinen rahoittaja 2012. Sääntöpohjaisesta projektista on jouduttu luopumaan vähitellen, joskin edelleen epäpoliittisesti, sillä merkittävimmät toimet on tehnyt teknokraattinen keskuspankki.
Koronakriisi vei tämän kehityksen loogiseen loppupisteeseensä. Vakaus- ja kasvusopimuksesta, joka rajaa alijäämät ja julkisvelan 3 ja 60 prosenttiin suhteessa bkt:hen, luovuttiin koronakriisin akuutin vaiheen ajaksi, jotta jäsenmaat voivat elvyttää vapaasti.
Lisäksi EU-maat päättivät luoda elpymisrahaston, joka perustui yhteisvelkaan (artikla 310 vaatii unionin tulojen ja menojen olevan tasapainossa). Toisin kuin eurokriisissä, paketti sisälsi tiukasti ehdollistettujen lainojen sijaan elvyttäviä tulonsiirtoja. Vaikka elpymisrahasto perusteltiin koronakriisillä (artikla 122, joka mahdollistaa tuen antamisen luonnonkatastrofeissa), elpymisrahasto on ennemminkin pyrkimys luoda eurooppalaisempaa teollisuuspolitiikka ympäristö- ja digi-investointien suhteen.
Euron 20 ensimmäisen vuoden aikana sääntöpohjaisuus ja sen taustalla olevat oletukset näyttävät epäonnistuneen. Epäpoliittisena alkanut projekti on kriisien myötä joutunut jatkuvasti improvisoimaan, minkä seurauksena integraatio syvenee, mutta myös politisoituu. Luuk van Middelaar on juuri julkaissut tästä muodonmuutoksesta tiiviin teoksen Pandemonium. Lisäksi lukuisat uudet kriisit ovat jo täällä, kuten oikeusvaltioselkkaus, geopoliittinen viileneminen ja ilmaston lämpeneminen.
Euron historiaa vasten on kuitenkin pelkästään loogista, että keskustelua Euroopan integraatiosta Suomessa leimaa edelleen epäpoliittisuus. Elpymisväline on kertaluontoinen, vanhoihin taloussääntöihin on palattava, finanssipolitiikka ja rahapolitiikka on pidettävä erillään, perussopimuksia ei tule avata.
Kun Suomen vanhat liittolaiset Saksa, mutta myös Alankomaat, ovat muuttamassa suhtautumistaan Eurooppaan strategisemmaksi, samaa odottaisi myös Suomessa. Muutoin poliittista keskustelua taloudesta ja integraatiosta käyvät edelleen keskuspankkiirit, juristit ja populistit.
— lemasabachthani (@lemasabachthani) July 21, 2021