Mikä on taiteen ja median ero, Lars von Trier?
Jos on ylimääräistä luppoaikaa, voi katsoa esimerkiksi Lars von Trierin Louisiana Channelille antaman haastattelun, jossa hän kertoilee taiteen tekemisestä, Aku Ankan ongelmasta ja Rigetin tulevasta päätöskaudesta.
Elokuvien tekemisessä suuria nautintoja ovat kirjoittaminen ja leikkaaminen. Sen sijaan itse ohjaaminen on kuin sotatila:
”Otat riskejä. Sinun pitää koota joukkue ja näyttelijät ja saada ne tekemään jotain, mitä voit käyttää.”
Ensimmäiset kohtaukset kuvataan aina ilman ohjausta, sillä silloin näyttelijät tekevät hahmoilla mitä itse haluavat. Näin voidaan saada aikaan kohtauksia, jota ei oltaisi mitenkään voitu ohjata. Trier kuvaa myös saman kohtauksen useilla eri tavoilla, eri äänenpainoilla ja erilaisissa tunnetiloissa, jotta hänellä on enemmän värejä paletissa leikkauksen alkaessa.
Trier aikoo julkaista myöhemmin pamfletin kehittämistään tekniikoista. Vaikka hän pitää itseään vasemmistolaisena, taiteen tekeminen on läpeensä individualistista. Romaanissa viehättää erityisesti se, että yksi ihminen päättää, mihin mennään.
Trierin mukaan katsojien härnääminen ja huijaaminen on tärkeää. Jos ei näytä yleisesti odotettua tai selkeää lopputulosta, ihmiset alkavat miettiä elokuvan lisäksi omia reaktioitaan – ymmärsinkö elokuvan kuin muut ja miksi reagoin kuten useimmat ihmiset?
Trier arvostelee intuitiivisuuden hukkaamisesta erityisesti David Lynchiä, joka on pyrkinyt päättämään Twin Peaksin jatko-osilla ja laittamaan asiat järjestykseen.
”Yhtäkkiä Lynch on muuttunut joksikin, joka myy jäätelöä.”
Tästä voidaan päätellä, että Rigetin tuleva päätöskausi tuskin vie siis mihinkään selkeään loppuun sitä, mikä jäi kesken 1990-luvun kulttisarjassa. Sarjan tekeminen keskeytyi, kun pääosia esittäneet Ernst-Hugo Järegård ja Kirsten Rolffes kuolivat.
Trier kertoo kirjoittaneensa viimeistä The Kingdom Exodukseksi nimettyä tuotantokautta nyt kaksi vuotta. Kuvaamisen on määrä alkaa ensi vuonna ja sarjan on suunniteltu tulevan ulos 2022:
”Siinä on kaikkea mahdollista huonoa makua ja roisketta. Siinä on kaikki. Huonoa makua. Se on minulle tärkeää.”
Trier on vastustanut koko uransa ajan sensuuria ja erityisesti poliittista korrektiutta, sillä poliittinen korrektius on hänen mukaansa vaarallisimpia kuviteltavissa olevia asioita.
”Sen myötä kyseenalaistaminen loppuu ja vähitellän kaikki muu.”
Trierin provokaatiot ovat synkentyneet vuoden 2011 jälkeen, kun hän sai porttikiellon Cannesin elokuvafestivaaleille Melancholian pressitilaisuudessa esitettyjen ja natsisympatioiksi tulkittujen kommenttien myötä.
On kieltämättä mielenkiintoinen kysymys, millä tavoin Trierin ura olisi kehittynyt Melancholian jälkeen, jos Cannes ei olisi puuttunut Hitler-kommentteihin. Sen jälkeen Trierin elokuvissa on leikattu sukuelimiä, tehty abortteja oman käden kautta, leikattu eläinten jalkoja ja täytetty ihmisiä koristeiksi.
Kun Trier palasi Cannesiin 2018, hän toi sinne elokuvan The House That Jack Built, jossa sarjamurhaaja ymmärtää murhansa taideteoksina ja hänen terapeuttinaan toimii Hitleriäkin esittänyt Bruno Ganz. Kyseessä oli yleisön, Trierin itsensä ja koko persona non grata -episodin trollaus.
”Olen pyrkinyt provokaatioilla ja useilla tekniikoilla auttamaan ihmisiä poliittisesti, vaikka moni tuskin uskoo sitä.”
Moni kyseenalaistaa Trierin todennäköisesti sen takia, että väkivallan kohteena ovat usein naiset. Trier sanoo, että jonkun pitäisi tehdä elokuva sukupuolten välisestä maailmansodasta. Toisaalta elokuvien päähenkilöt ovat myös Trierin itsensä omakuvia. Trier asettuu taiteellisen vapauden nimissä kulttuurisotien tuolle puolen ja on itsessään jonkinlainen kokonaistaideteos.
Provosoinnin lisäksi Trier ottaa haastattelussa kantaa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Ongelma ei ole pelkästään koronavirus, Facebook tai oikeistopopulismi vaan myös media. Lapsille pitäisi opettaa median toimintaa ensimmäisestä luokasta alkaen, koska manipuloinnin tapoja on niin paljon.
”Sinua manipuloidaan alusta loppuun. Journalismia on kertoa, mitä todella on tapahtunut.”
Sen sijaan uutisia tehdään näkökulmavetoisesti, jotka alkavat katastrofilla, niissä esitetään vihollinen ja lopuksi esitetään ratkaisu. Näkökulmavetoista journalismia tehdään kuin valtavirtaisia elokuvia tai Aku Ankkaa.
”On vastuutonta olla opettamatta tätä.”
Trier pelkää tulevia sukupolvia ja kaikkia niitä onnettomuuksia, jotka odottavat kulman takana.