Äärioikeiston ja laitaoikeiston ero ja mitä tarkoittaa ”osin äärioikeistolainen”?

Poliitikot, tutkijat ja media kutsuvat poliittisesta keskustasta oikealla olevia puolueita vuoroin laitaoikeistoksi ja äärioikeistoksi, mikä aiheuttaa jatkuvaa sekaannusta.

Erityistä hämmennystä herätti Saksan vaaleissa toiseksi tulleen Alternative für Deutschlandin (AfD) kutsuminen ”osin” äärioikeistolaiseksi, minkä monet tulkitsivat valkopesuksi.

Tutkimuskirjallisuudessa oikeisto jaetaan perinteiseen oikeistoon (mainstream right) ja laitaoikeistoon (far right). Perinteinen oikeisto sisältää erilaiset liberaalit ja konservatiiviset puolueet, kuten kokoomuksen, ruotsalaisen kansanpuolueen ja kristillisdemokraatit.

Suomessa keskeinen sekaannus johtunee siitä, että kattokäsite far right voidaan kääntää niin laitaoikeaksi kuin äärioikeaksi, eikä näiden välille tehdä useimmiten selkeää erontekoa.

Perustuen Lars Erik Berntzenin, Cas Mudden ja Benjamin Teitelbaumin käsitteellistyksiin Tore Bjørgo ja Jacob Aasland Ravndal ovat jakaneet laitaoikeiston radikaalioikeistoon (radical right) ja äärioikeistoon (extreme right).

Radikaalioikeisto pyrkii suojelemaan läntistä kulttuuria islamisaatiolta ja kulttuurisotimalla liberaalia eliittiä vastaan. Äärioikeisto uskoo sen sijaan valkoisten ylivaltaan ja haluaa alistaa, karkottaa tai hävittää alempiarvoiset rodut.

Jaottelu on karkea ja molempiin ryhmiin sisältyy ajattelua esimerkiksi etnonationalismista ja väestönvaihdosta, mutta keskeinen ero koskee suhtautumista poliittiseen väkivaltaan. Siinä missä radikaalioikeisto pyrkii kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa demokraattisten instituutioiden puitteissa, äärioikeisto haluaa kumota demokratian ja hyväksyy väkivallan vihollisia vastaan.

Suomalaisen median journalistinen harkinta AfD:n kutsumisesta osin äärioikeistolaiseksi perustuu puolestaan Saksan viranomaisten määritelmiin. Saksan tiedustelupalvelu ja tuomioistuimet ovat määrittäneet puolueen Itä-Saksassa toimivat osastot äärioikeistolaisiksi, sillä niiden on katsottu pyrkivän alentamaan maahanmuuttotaustaisten saksalaisten kansalaisoikeuksia perustuslain vastaisesti.

Määritelmään ei ole vaikuttanut puolueen jäsenten kampanjointi natsisloganeilla tai todistetut yhteydet äärijärjestöihin vaan yleisesti perustuslain vastaiseksi katsottu toiminta. Akateemisin perustein AfD:tä voisi siis kuvata äärioikeistoksikin, mutta koska median käyttämä määritelmä perustuu Saksan viranomaislähteisiin, puolue on vain osin äärioikeistolainen.

Suomessa vain harvat asiaan vihkiytyneet tutkijat puhuvat tutkimuskirjallisuuden mukaisesti radikaalioikeistosta erotteluna äärioikeistoon. Vaikka suomenkielessä laitaoikeisto on intuitiivisempi valinta kuin radikaalioikeisto, ei erottelu äärioikeistoon ole ymmärrettävä ilman poliittisen väkivallan huomioimista.

Lisäksi monet käyttävät äärioikeistoa ennemmin poliittisena leimakirveenä kuin analyyttisena käsitteenä, mikä vaikeuttaa uusoikeiston nousun ymmärtämistä yhteiskunnallisina ilmiönä. Sekaannusta lisäävät entisestään analyysit ja syytökset fasismista, jotka jätän suosiolla myöhempiin kirjoituksiin.