Savonlinna, Saatana ja Paavoharju

Keskustelu Lauri Ainalan uudesta Tuote-kirjasta (Abraxas Kustannus, syksy 2025). Teos käsittää vuodet 2001-2005 ja dokumentoi erään kaveriporukan elämää hylätyissä paikoissa, uskonetsintää Savonlinnan herätysliikkeissä sekä siinä sivussa Joose Keskitalon Luoja auta (Helmi Levyt, 2004) ja Paavoharjun Yhä hämärää -levyjen (Fonal Records, 2005) synnyn.

AR: Tuotteesta julkaistiin ensimmäinen versio jo vuonna 2018 (Svart Records). Miksi toimitit uudelleen jo kertaalleen julkaistun kirjan?

LA: Uudesta painoksesta oli tullut paljon kyselyitä, kun ykköspainos on ollut jo pitkään loppuunmyyty. Ja kun aloin käydä läpi sitä ensimmäistä painosta niin huomasin, että ei helvetti, tämähän on aivan paska. Varsinkin ne miun omat tekstit oli aivan surkeita. Kävelin kirjastoon ja aloin kaivaa Itä-Savon lehtiarkistosta päivämääriä, joiden perusteella ankkuroin tapahtumia, jotka oli laitettu ensimmäiseen versioon niin epämääräisesti. 

Kirja on nyt suorastaan uusi versio, sävyltään hyvin erilainen ja paljon faktapohjaisempi. Ekassa versiossa on enemmän sitä sekoilua ja paljon vähemmän musiikkiin ja uskontoon liittyviä juttuja. Kirjaan tulee myös kaikki Ville Erkki Tarken jo ensimmäistä versiota varten tekemät yli 140 kuvaa ja runsaasti valokuvia.

AR: Jos lähdetään purkamaan tuosta niin osuusmeijeri Tuote vaikuttaa olevan vähän kuin joku muumitalo, joka kokoaa yhteen teidän kaveriporukan. Lisäksi teidän meininki on aika uniikkia – hengaillaan hylätyissä paikoissa, paskannetaan nurkkiin, elellään hirttäytyneiden kanssa ja järjestetään keikkoja ja äänitetään levyjä. Luulen, että moni lukee aika hämmästyneenä, että mitenkäs siellä Savonlinnassa nuoriso oikein elelee? 

LA: Tavallaan se meininki ei ole muuttunut hirveästi mihinkään, mutta ehkä se silloin konkretisoitui sellasella hulluimmalla tavalla. Me oltiin vielä sen verran nuoria, että kellään ei ollut vielä lapsia tai töitä eikä oikein mitään, mikä olisi estänyt tämmöisen tapahtumista.

Ei alkuperäinen idea ollut, että muutetaan hylättyihin paikkoihin asumaan vaan tarkoitus oli ainoastaan tehdä paikka, missä voi ryypätä ja sekoilla silleen, ettei se haittaa ketään. Että jos menee vaikka jonkun kämpille ja siellä meininki menee överiksi kirjassa kuvatulla tavalla niin se kämppä on sen jälkeen ihan paskana ja asumiskelvoton. Se haittaa kämpän asukasta tai vuokranantajaa tai tämmöisiä tahoja. 

Pikkuhiljaa se sitten kehittyi siihen, että sinne meijerillehän voi muuttaa asumaankin. Varsinaisen asumisen mahdollisti Tuotteelta löytämämme hirttäytynyt mies, jonka takia paikka suljettiin niin, että vain meillä oli pääsy sinne. Se mies oli siten varsinainen Tuotteen suojelupyhimys. Joosen ensimmäisellä levyllä on myös kappale kuolleesta miehestä. Toisaalta siellä meijerissä asuttiin vain reilu puolisen vuotta, kun taas Densoböksällä oltiin paljon pidempään, suurinpiirtein vuodesta 2003 vuoteen 2008.

AR: Kirjan mukaan rahaa tarvitsi lähinnä alkoholiin, koska ruoka, asuminen ja vaatteet oli kaikki ilmaista. Kuinka tietoista tää sovinnaisuuden välttely tai kapinointi oli? 

LA: Monesti kyse oli myös itselle helpomman tavan valitsemisesta. En pitänyt ajatuksesta, että työvoimatoimisto tai Kela kyttäisi tekemisiäni, joten valitsin mieluummin niukoilla resursseilla elämisen. Se oli rennompaa! Miun päässä on vaan jatkuva kaaos ja ideoita virtaa, enkä voi sille mitään. Sen takia en oo sopeutunut mihinkään sellaseen ”normaaliin”.

En oo oikeastaan halunnut kapinoida mitään vastaan, vaan päinvastoin sopeutua esimerkiksi seurakuntaan ja yliopistoon. Tuotteella asustelut ynnä muut tein siksi, että ne oli hauskoja juttuja. Eihän niistä edes puhuttu ulkopuolisille, joten ne eivät silleenkään olleet kapinointia. Tuotteelta ei ole myöskään paljoakaan kuvia tai varsinkaan videoita, kun meillä ei vielä silloin ollut kameroita. 

AR: Oliko Savonlinnassa jotain erityistä, sillä olet jälkeenpäin dokumentoinut tuota kaikkea näillä kirjoilla ja Unien Savonlinna -elokuvalla, joka kuvaa aikaa vuodesta 2005 eteenpäin. 

LA: Savonlinnassa nyt sattui olemaan erityinen ympäristö, jossa pystyi toteuttamaan tätä kirjassa kuvattua meininkiä. Isommissa kaupungeissa hylätyissä paikoissa olisi pyörinyt niin helvetisti jengiä, ettei siellä olisi voinut olla piilossa samalla tavalla.

Oon itse halunnut palata niihin aikoihin ja se on suurin syy miksi oon koostanut niitä – elokuvia ja kirjoja. Toinen syy on muiden motivointi. Mie toivon, että kirja motivoisi ihmisiä toimimaan erilaisilla tavoilla, joista syntyy sitten jotain kiinnostavaa. Vaatii rohkeutta tehdä mitä mieleen juolahtaa ja toivon, että tää teos myös kannustaa sellaiseen. Ei tietenkään samaa sekoilua vaan kiinnostavia asioita ylipäätään. Täällä Savonlinnassa onkin ollut nuorempaa porukkaa, jotka ovat selvästi inspiroituneet ja puuhailleet omia hauskoja juttujaan. 

AR: Siirrytään kirjan toiseen teemaan eli uskontoon. Yleisesti seurakuntanuoruudella ei ylpeillä, mutta kirjassa on syvä kiinnostus ja kunnioitus kristillisyyttä kohtaan. Teos ei kuitenkaan varsinaisesti ole uskonnollinen tai teologinen ja kirjan edetessä seurakunnan rukousiltoihin osallistuminen muuttuu jonkinlaiseksi häiriköinniksi. 

LA: Kirjasta käy ilmi, että mie olin seurakuntanuorissa pitkään täysin tosissani. Tuohon aikaan erilaisia herätysliikkeitä putkahteli eri puolilla Suomea. Niihin aikoihin nuorisoevankelista Riku Rinne toi saatananpalvonnan Suomeen. Rinne sai vielä silloin kiertää kouluissa ja kertoa nuorille täysin perättömiä juttuja.

Minunkin meno seurakuntanuoriin johtui alunperin siitä pelosta, että Saatana voi ilmestyä meikäläisellekin. Yritin käydä ties missä seurakunnissa, kuten Helluntaiseurakunnassa, Vapaakirkossa ja jopa Apostolikerhossa. Kerran käytiin seurakuntanuorten porukalla katsomassa Markku Koiviston Nokia-mission touhuja. Mutta ne tuotti aina pettymyksen sen suhteen, että olisi rehellisesti voinut sanoa, että mie saan tästä jotain sellaista mitä etsin ja tarvitsen. 

AR: Itse olin kanssa seurakuntanuorissa, mutta sitten kirkon opinkappaleet alkoivat horjuttaa omaa lapsenuskoani. Jos esimerkiksi Saatana isännöi Helvettiä, jossa niitä ihmisiä kidutetaan kuoleman jälkeisen iäisyyden, jotka ei usko Jeesukseen Kristukseen, niin eikö Saatana ole ennemminkin Jumalan liikekumppani kuin vihollinen – osa suurta suunnitelmaa?

LA: Mutta Martti Luther sanoi, että Saatana on Jumalan kahlekoira. 

AR: Pointti oli, että mitä järjellisemmin yrittää ylösnousemusoppia ajatella niin sitä järjettömämmäksi se ajatus ikuisesta elämästä muuttuu. 

LA: Kyllä ja mitä enemmän näiden pyhien kirjoitusten taustoja tutkii niin sitä järjettömämmäksi koko juttu muuttuu. Mutta halusin silloin uskoa älyttömän paljon siihen, koska lupaus ikuisesta elämästä on niin mieletön.

Uskonasioita ei kuitenkaan voi jättää muiden kerrottavaksi vaan ne on itse selvitettävä. Mie olen halunnut lukea sitten kuitenkin ihan kaikkia näkökulmia ja vertailla niitä, että miten tämä juttu loppujen lopuksi on.

Alkoi käydä selväksi, ettei se ole sellainen kuin seurakuntien rukousilloissa silloin esitettiin. Silloin teini-ikäisenä oli kauheeta tajuta, ettei niissä opeissa ole oikein mitään järkeä tai logiikkaa. Mikä tämän kaikkeuden perusolemus lopulta on niin se on kyllä hyvin epäselvää edelleen. 

AR: Kirjassa kuvataan myös seurakuntanuorten ja herätysliikkeiden nurjaa puolta.

LA: Seurakuntatoimintaan liittyi koko ajan sellainen epäilys tai kokemus, että tämä ei vain ole näin mitä täällä opetetaan. Sitä alkoi havaita pikku hiljaa epäkohtia, miten toisia esimerkiksi suljetaan pois, kun ne ei olleetkaan toimineet tiettyjen sääntöjen mukaan. Kirjassa on näitä epäkohtia tuotu esiin jopa vähän karrikoidusti. 

Mitään ei kuitenkaan ole keksitty vaan siinä kuvataan todella törkeää ja suorastaan väkivaltaista toimintaa. Esimerkiksi kaverini Jamppo hiillostettiin pois seurakuntanuorten porukasta hänen muutettua avoliittoon senaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Seurakunnan nuorisotyöntekijän olisi pitänyt puhua nuorille järkeä, mutta sen sijaan hän antoi ymmärtää olevansa itsekin sitä mieltä, että avoliitossa asuminen on syntiä ja väärin. Jampon mukaan noin 60 tyyppiä lakkasi puhumasta hänelle.

Vielä paljon kyseenalaisempaa meno oli näissä marginaalisimmissa porukoissa, joissa kaatuiltiin, puhuttiin kielillä ja ihmisistä ajettiin riivaajia, minkä seurauksena jengi joutui vähemmän yllättäen lataamoon. Toivottavasti nykyään Savonlinnan luterilaisissa seurakunnissa ei hyväksytä sellaista, mitä siellä vielä silloin 2000-luvun alussa oli.

Erkaannuin pikku hiljaa seurakuntaporukoista ja jätin käymättä rukousilloissa. Siinä vaiheessa luin englantilaisen puritaani Thomas Wilcoxin (1621-1687) kirjaa Kallis hunajan pisara, joka voi nykyään olla jo aikamoinen kuriositeetti. Siinä korostetaan, miten pelastuminen on Jumalan teko, johon ihminen itsessään ei voi vaikuttaa. Jos minulla ei ole uskoa, se on myös Jumalan tehtävä synnyttää sitä.

Ajattelin, että kun minulla ei ole uskoa, mutta haluan kuitenkin uskoa niin jätän sen uskonkin sitten Jumalan vastuulle. Mutta eipä se tehnyt mitään ja niin me alettiin tehdä siinä ihan kaikkea mitä sattui huvittamaan.

AR: Michel Houellebecq on kirjoittanut, että Jumala ilmaisee itseään usein olemalla hiljaa. Ajatteletko että Saatana toteuttaa itteensä jotenkin meidän keskellä vai onko kaikki vaan Jumalan puuttumattomuutta kaikkeen siihen mahdolliseen paskaan, jota maailmassa muutenkin koko ajan tapahtuu?

LA: Minulla on pelkkää pohdintaa ja erilaisia näkökulmia, eikä mitään valmiita ajatuksia tai varsinkaan vastauksia. Selvää on kuitenkin se, että minun jatkuvassa muutoksessa olevalla maailmankuvalla on hyvin vähän yhteistä rajapintaa kristinuskon kosmologian kanssa.

Olen tässä lähiaikoina huvikseni lukenut paljon kaikenlaista okkulttista ja satanistista kirjallisuutta ja niissähän Saatana esitetään hyvin erilaisena hahmona, kuin mitä kristinuskon ajatus on persoonallisesta pahasta. Viimeisimpänä oon lueskellut Pekka Siitoimen Musta magia I ja II -kirjoja.

Mutta vastaus lienee, että lopulta kyse on Jumalan puuttumattomuutta. Syystä tai toisesta. Onhan tietty myös mahdollista, että Jumala suorastaan aiheuttaa ne paskat jutut!

AR: Jouko Turkan mukaan Jumalan voima ja kaikkivoipaisuus perustuu juuri siihen, että se voi pudottaa kirkon katon seurakunnan niskaan, eikä sen tarvitse selitellä tai järkeistää mitään. Yhtä kaikki, kolmanneksi kirjassa kuvataan, miten kaiken tämän hulinan keskellä syntyy jotain niinkin kaunista musiikkia kuin Yhä hämärää. Se on jotenkin ihan eri maailmasta kuin missä olosuhteissa se on syntynyt tämän kirjan perusteella. Miten tämä on mahdollista? 

LA: Minä näen hyvinä ja kauniina myös ne jutut, jotka jostain näkökulmasta saattaa vaikuttaa jotenkin likaisilta ja epämääräisiltä. Siitä estetiikasta ei kenellekään ollut kyllä alunperin mitään tarkempaa visiota, että se lähtisi kehittymään tämmöiseen suuntaan.

Sitten yhtäkkiä se lähtikin vaan kehittymään sellaiseksi, että muutkin alkoi tajuta, että tästähän tulee paljon parempaa kuin mitä oltiin ajateltu. En tiedä onko kunnianhimo oikea sana, mutta kyllä minä aloin tavoitella taiteellisesti korkeatasoista juttua. 

AR: Kirjassa tulee aika selkeästi ilmi erilaiset visiot siitä, mitä Paavoharjun pitää olla. Sinä johdit Paavoharjun levytystä ja sinun veljesi live-esiintymisiä.

LA: Minulla se Paavoharjun estetiikka kehittyi siihen suuntaan, että eihän tätä nyt voi toistaa livenä oikein mitenkään. Siitä piti saada taiteellisesti hyvätasoinen ja sellainen joka miellyttää minua itteeni. Minä vastasin täysin kokonaisuudesta ja olin hyvin ehdoton siitä, mitä levylle tulee tai ei tule ja mitkä osiot vedetään uusiksi. Ja niitä osioitahan sitten kans tehtiin uusiksi.

Helmi-levyjen Arwi Lind ja Olli olivat kuitenkin sitä mieltä, että kyllähän tätä kannattaa livenäkin vetää ja Ragnar Rock halusi ehdottomasti lähteä keikkailemaan Tavastialle ja muualle. Minusta se ei kuulostanut yhtään siltä mitä halusin Paavoharjun olevan, enkä allekirjoittanut sitä live-juttua ollenkaan, enkä aluksi ollut siinä ensimmäisessä live-bändissä edes mukana.

Lopulta bändi päätyi jopa Roskildeen esiintymään, mutta uskoisin sen johtuneen lähinnä Paavoharjun levyistä – ei niinkään livebändistä. Roskildessa esiintyneessä kokoonpanossa Arwi ei tosin enää ollut mukana ja muutenkin bändi oli hieman erilainen. Siinä oli mukana myös Jaakko Eino Kalevi, joka ei ole esiintynyt millään muilla keikoilla.

AR: Kuinka kovia taiteelliset erimielisyydet esim sinun ja Ollin Paavoharjujen välillä oli?

LA: Ei minua haitannut lainkaan Ollin ja livebändin toiminta, eikä hän myöskään millään tavalla kritisoinut minun tekemisen tapaa ja estetiikkaa. En vaan itse allekirjoittanut sitä livebändin meininkiä, eikä se liittynyt minun visioon Paavoharjusta. Käsittääkseni livebändi oli myös Ollille toissijainen asia ja levyt olivat hänellekin “se juttu”. Edelleenkin jos Olli – tai vaikka Jenni – haluaisi tehdä itekseen uuden Paavoharju -levyn, niin siitä vaan. Se projekti on vain miun osalta ohi.

AR: Mutta tämmöisiä keskustelujahan kirjassa ei ole vaan kaikki vain virtaa eteenpäin. 

LA: Ehkä siihen voi vielä lisätä. Soilan ja Jennin myötä äänitykset alkoi kuulostaa oikeasti hyviltä. Esteettinen kunnianhimo lähti kehittymään siitä ihmetyksestä, että kun me oltiin tehty pelkkää paskaa ennen tätä, miten me pystyttiinkin kuulostamaan näin kauniilta. Minulla oli esimerkiksi helvetinmoinen määrä Jennin lauluraitoja, joista otin pieniä pätkiä ja vaan leikkelin niitä. 

Kun sitten tietty taso oltiin saavutettu, sen alle ei voida enää mennä ja sitten pitääkin tehdä vain entistä parempia näistä. Samalla usko omaan ja kavereiden tekemiseen lisääntyi, että kyllä tää voidaan tehdä paremmin ja jos se voidaan tehdä paremmin niin se myös pitää tehdä paremmin.

Minä käytin myös tietokoneella hinkkaamiseen aivan todella kauan aikaa, vaikka en edes osannut käyttää niitä ohjelmia ollenkaan. Opeteltiin sellaiset omat tavat, jotka on sitten hyvin erilaisia. Kun olen nähnyt vaikka miten joku Alpo Nummelin tekee juttuja koneella niin en tajua siitä yhtään mitään eikä se varmaan tajuais yhtään miten me se tehtiin.

AR: Paavoharju vaikuttaa olevan monta eri asiaa ja ottavan erilaisia muotoja. Yhä hämärää oli yksi vaihe, livebändi on oma juttunsa, sitten tulee räppilevy Paperi-T:n kanssa, yhteislevy Joosen kanssa ja lopulta viimeinen levy. Kirja kuitenkin päättyy jo noin vuoteen 2005. Jatkuuko näiden eri vaiheiden dokumentointi joskus? 

LA: Kyllä tätä tarinaa riittää. Vuoden 2005 jälkeen Savonlinnassa tapahtui kaikenlaista ja majailimme esimerkiksi eräässä luolassa. Perustettiin myös Joosen kanssa hiphop-ryhmä Harmaa Getto. Alkusyksystä 2008 muutin Helsinkiin ja asuin siellä viitisen vuotta. Niinä vuosina oleskelin paljon Tattarisuolla, jonne rakentelimme porukalla saunoja ja perustimme Tattarisuon sauna- ja olutseuran. Teimme aiheesta kokeellisen dokumenttielokuvankin.

Joskus vuosien 2012-2013 paikkeilla teimme Henri Pulkkisen kanssa Paavoharjun Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne -räppilevyn. Paperi-T:n sooloura lähti tavallaan tuosta räppilevystä ja siitä (soolourasta) tuli ihan helvetillinen ilmiö. Mie, Asa, Tommishock ja Nummelinin Alpo muodostettiin joskus 2016 tienoilla Jumanoidi-bändi ja tehtiin yhdessä musaa, mutta se homma jäi kesken eikä levy koskaan valmistunut.

Joosen kanssa tehtiin yhteislevy Happiness (Helmi Levyt, 2022), joka julkaistiin Paavoharju & Joose Keskitalo -nimellä, koska se ei kuulostanut Harmaa Getto -musiikilta, toisaalta se ei kyllä kuulostanut Paavoharjultakaan. Levy on tavallaan jatkoa vuonna 2005 julkaistulle Joosen kanssa tehdylle seiskatuumaiselle Minä ja kapteeni / Onni, joka sekään ei kuulu varsinaisiin Paavoharju -tuotoksiin. Joosen roolihan ei lopulta ole ollut kovinkaan suuri “varsinaisilla” Paavoharju -levyillä, toisin kuin Harmaa Getto ja Paavoharju & Keskitalo -projekteissa.

Viimeisen Paavoharju -levyn Yön mustia kukkia (Fonal Records, 2023) synnyssä sattuma näytteli jälleen suurta roolia, kun koko homma lähti liikkeelle romahtamispisteessä olleen talon alta löytämistämme vanhoista lasinegatiiveista. Niistä versioi sitten levyn lisäksi poikkitaiteellinen Solmu ajassa -taidenäyttely ja myös DVD:n sisältävä taidekirja.

Vuoden 2005 jälkeen on tietty tulleet myös lapset, talot, Savonlinnan uusi taidemuseo, Band of Weeds ja ties mitä! Kyllä tämmöistä yleisellä tasolla liikkuvaa juttua saisi näistä muistakin vaiheista, mutta ensin pitäisi löytyä julkaisija.

AR: Toivotaan, että dokumentointi jatkuu. Kiitos haastattelusta ja rauhallista joulua.

LA: Kiitos itsellesi!