The Zone of Interest ei ole elokuva Natsi-Saksasta vaan ­­ epäinhimillistämisestä

Auschwitzin komenteja Rudolf Hössin (Christian Friedel), hänen vaimonsa Hedwigin (Sandra Hüller) ja heidän viiden lapsensa arjesta kertova The Zone of Interest voitti Cannesin Grand Prixin sekä parhaan ulkomaalaisen elokuvan ja äänisuunnittelun Oscarit.

Elokuva ei sisällä graafista väkivaltaa vaan sen voima perustuu natsien perheidyllin kuvaukseen välittämättä keskitysleirin muurien takaa kantautuvasta teollisesta metelistä, laukauksista ja tuskanhuudoista. Tarinankerronta perustuu enemmän äänimaailmaan kuin dialogiin tai juoneen, joten se kannattaa käydä katsomassa teatterissa.

Elokuvan ohjaaja Jonathan Glazer sanoi kiitospuheessaan Oscar-gaalassa, että elokuva kertoo ennemmin nykyisyydestä kuin menneisyydestä näyttämällä mihin epäinhimillistäminen kauheimmillaan johtaa. Tämän jälkeen Glazer kielsi oman juutalaisuutensa ja holokaustin valjastamisen Israelin palestiinalaisalueiden miehityksen oikeuttamiseen. Hän kysyi, miten vastustaa epäinhimillistämistä, jonka uhreja ovat niin lokakuun 7. päivän kuin Israelin hyökkäyksen uhrit. Lopuksi hän omisti palkinnon puolalaiselle Alexandria Bystroń-Kołodziejczykille, joka toimi inspiraationa elokuvassa kuvatulle vapaustaisteilijoille.

Yhdysvaltain juutalaisjärjestöt, kuten Anti-Defamation League ja holokaustista selviytyneet, ovat syyttäneet Glazeria Israelin rinnastamisesta Natsi-Saksaan. Ohjaaja Laszlo Nemesin (joka niin ikään voitti holokaustia kuvaavalla Son of Saulilla (2016) Grand Prixin ja Oscarin) mukaan Glazer ei tunne historiaa tai niitä voimia, jotka ovat tuhonneet sivilisaatioita ennen tai jälkeen holokaustin. Viiseimpinä The Zone of Interestin vastaava tuottaja Danny Cohen sanoutui jyrkästi irti Glazerin puheesta todeten Oscar-gaalan olleen täysin väärä paikka Israelin ja Hamasin sodan käsittelyyn.

Tällaiset reaktiot todentavat Glazerin muistutuksen, että väkivallan hyväksyntä perustuu epäinhimillistämiseen, jossa ihmisiä jaetaan hyviin ja pahoihin, minkä perusteella voidaan sivuuttaa äärimmäinenkin väkivalta.

Israelilainen historioitsija Lee Mordechai julkaisi tällä viikolla lausunnon, joka oli lähteistetty sadoilla artikkeleilla sekä tuhansilla kuvilla ja videoilla Israelin hyökkäyksestä. Lokakuun alun jälkeen Israel on surmannut yli 30 000 palestiinalaista (joista arviolta 70 % on naisia ja lapsia), minkä lisäksi se on pyrkinyt aiheuttamaan siviilien kuolemia tuhoamalla sairaaloita, katkaisemalla veden- ja ruoantulon sekä estämällä avustusjärjestöjen toiminnan Gazassa. Lisäksi se on tuhonnut kulttuuria iskemällä yliopistoihin, uskonnollisiin rakennuksiin, historiallisiin kohteisiin ja kirjastoihin. Mordechain mukaan kaiken evidenssin perusteella Israelin tarkoitus ei ole vapauttaa Hamasin ottamia panttivankeja vaan puhdistaa Gaza etnisesti joko kokonaan tai osittain, minkä myös Israelin ministerien lausunnot ovat vahvistaneet.

Mordechai kirjoitti lausuntansa siksi, koska hänen mukaansa tiedeyhteisö on ollut liian hiljaa Gazan tapahtumista. Hänen mukaansa Israelin väkivalta on oikeutettu ja huomio Gazasta on viety pois epäinhimillistämällä palestiinalaiset niin äärimmilleen, että valtaosa Israelin juutalaisista tukee edellämainittuja tekoja. Mordechain mukaan tämä ei olisi ollut mahdollista ilman että valtamedia olisi asettunut voimakkaasti tukemaan Israelin toimia Israelissa, Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Saksassa. Suomikin oli ensimmäisten joukossa katkaisemassa palestiinalaispakolaisten avustustusjärjestö UNRWA:n rahoitusta, vaikka Israel ei ole edelleenkään todistanut syytöksiään järjestöstä.

Tuottaja Cohen harmitteli, että Glazer käytti merkittävän holokausti-elokuvan tekemiseen 10 vuotta, mutta ihmiset puhuvat ainoastaan reilun minuutin mittaisesta Oscar-kiitospuheesta. Glazer ei osallistunut Oscarien pressitilaisuuteen eikä ole vastannut kritiikeihin antamalla haastatteluja, eikä todennäköisesti tulekaan. The Zone of Interest ei ole niinkään elokuva Natsi-Saksasta kuin arkipäiväisestä, banaalista pahasta ja kognitiivisesta dissonanssista. Elokuva ohjaa hienovaraisesti joskin voimakkaasti pohtimaan, miksi media, tutkijayhteisö ja poliitikot tuomitsevat väkivallan niin valikoiden Ukrainassa ja Israelissa tänään.