Perussuomalaisten nousu voi sotkea hallitusneuvottelut
Suurimman puolueen joutuminen oppositioon on erittäin harvinaista. Pääministeriksi on yleensä valittu ykköspuolueen ehdokas.
Huhtikuun eduskuntavaalien jälkeisistä hallitusneuvotteluista voi tulla yhtä mielenkiintoiset kuin pian vauhtiin pääsevästä vaalitaistelusta. Kansa ratkaisee ensin, millaisista asemista puolueet aloittavat hallitustunnustelut.
Olennaista on, minkä puolueen edustaja nimitetään hallitustunnustelijaksi. Yleensä tehtävä on annettu suurimman puolueen ehdokkaalle.
Avaajan paikasta taistelevat kokoomus, perussuomalaiset ja sosiaalidemokraatit. Vaalien jälkeen suurimmalla puolueella voi olla mahdollisuus valita, mikä ryhmä kolmikosta sysätään oppositioon.
Kokoomuksen ja Sdp:n yhteishallitusta on pidetty porvarihallitusta todennäköisempänä vaihtoehtona. Niin se lieneekin, jos kaksikko jättää vaaleissa perusuomalaiset taakseen.
Asetelma muuttuu, jos viimeisimmissä kannatusmittauksissa suosiotaan kasvattanut perussuomalaiset päihittää sinipunakaksikon. Vanhan sopimuksen mukaan sen ehdokas, todennäköisesti puheenjohtaja Riikka Purra, valittaisiin hallitustunnustelijaksi.
Tunnustelijaksi ei ole pakko nimetä suurimman ryhmän ehdokasta. Valinta on täysin eduskuntaryhmien päätösvallassa.
Suurimman ryhmän syrjäyttäminen heti alussa kärjistäisi neuvottelut välittömästi. Uusi eduskunta tuskin poikkeaa totutusta tavasta. Neuvotteluihin ei haluta yhtään lisää vaikeutta, kun Euroopassa on sota ja Suomen Nato-hakemus loppusuoralla.
Perussuomalaisten yrityksen voisi kaataa siistimminkin. Puolueet ilmoittavat tunnustelijalle, että ne eivät lähde mukaan tämän tavoittelemaan hallitukseen. Sen jälkeen valittaisiin uusi tunnustelija toisesta ryhmästä.
Suurimman eduskuntaryhmän hylkääminen enemmistöhallituksen ulkopuolelle on hyvin harvinaista. Edellisen kerran näin tapahtui 1958.
Kansandemokraatit menestyivät 1958 vaaleissa, mutta Skdl jäi Karl-August Fagerholmin (sd) kolmannen hallituksen ulkopuolelle. Tuo hallitus tunnetaan paremmin yöpakkashallituksena.
Suurimman eduskuntaryhmän vahva asema näkyy luettelossa pääministereistä. Vanhemmalta ajalta kuitenkin löytyy poikkeuksia.
Presidentillä oli ennen keskeinen asema hallituksen muodostamisessa. Presidentit Mauno Koivisto, Urho Kekkonen ja Juho Kusti Paasikivi myös käyttivät valtaoikeuksiaan.
Pääministeri Harri Holkerin (kok) sinipunaministeristö on viimeisin enemmistöhallitus, jonka pääministeri ei ollut suurimmasta puolueesta. Tuon hallituksen synnytyksessä Koivistolla oli keskeinen rooli.
Kekkonen puolestaan 1975 runnasi kokoon maaherra Martti Miettusen (kesk) hätätilahallituksen. Se oli kansanrintamahallitus. Vuonna 1970 UKK nimitti Ahti Karjalaisen (kesk) punamultahallituksen.
Enemmistöhallitusten pääministerit ovat olleet sotien jälkeen yleensä suurista puolueista. Ralf Törngrenin ministeristö vuodelta 1954 oli poikkeus. Törngren kuului ruotsalaiseen kansanpuolueeseen.
Maalaisliiton Kekkonen puolestaan johti 1950-luvulla kahta enemmistöhallitusta, joissa maalaisliitto ei ollut suurin puolue.
Kaikilla näille ”poikkeushallituksille” oli yhteistä se, että hallituksen suurin puolue oli sosiaalidemokraatit.
Vuonna 2000 voimaan tullut uusi perustuslaki kavensi presidentin valtaa ja siirsi pääministerin valinnan eduskunnalle. Tällä vuosituhannella nimitetyt hallitukset ovat olleet enemmistöhallituksia, joiden pääministeri on kuulunut suurimpaan eduskuntapuolueeseen.
Vuonna 2003 eduskunta valitsi ensimmäistä kertaa pääministerin. Anneli Jäätteenmäen (kesk) punamultahallitus pysyi koossa 69 päivää.