Feministisiä kuntia ja ideologista vouhottamista – perussuomalaiset ja vihreät ottavat yhteen kuntavaaliohjelmissaan
Tutkija löytää useita ihmetyksen aiheita puolueiden kuntavaaliohjelmista. Miten yksinasuvien elämäntilanne voi olla niin vieras, että sotetyöntekijöitä pitää perehdyttää siihen koulutuksella?
Haluatko asua feministisessä kunnassa vai kunnassa, jossa ideologiselle vouhottamiselle pannaan piste?
Molempia on tarjolla, sillä kaikkien eduskuntapuolueiden kuntavaaliohjelmat ovat nyt valmistuneet.
Koska vaalit on siirretty koronapandemian takia kesäkuun 13. päivään, jokaisella kansalaisella on runsaasti aikaa tutkia, millaista arkea puolueet heille vaalien jälkeen lupaavat. Näin ei tietenkään tapahdu: vaaliohjelmia lukevat lähinnä toimittajat, vaaliehdokkaat ja politiikan die hard -seuraajat eli mitätön osa suomalaisista.
Siksi on nostettava hattua erityisesti vihreille, vasemmistoliitolle ja kristillisdemokraateille, jotka ovat ohjelmien vähäisestä kiinnostuksesta huolimatta jaksaneet laatia pitkät ja pikkutarkat piirustukset seuraavalle neljälle vuodelle.
Mitä vaaliohjelmista jää mieleen? Päällimmäisenä se, että kansalaisten tulevaisuus on kaikin mahdollisin tavoin taattu.
Ohjelmissa vaaditaan terapiatakuuta, harrastustakuuta, nuorisotakuuta, käsittelyaikataulutakuuta, ulkoilutakuuta, ruokailutakuuta, hygieniatakuuta ja yhteisötakuuta. Neljä viimeistä ovat kristillisdemokraattien ohjelmasta ja kohdistuvat vanhusten hoivakotien asukkaisiin.
THL:n erikoistutkija Paula Saikkonen on purkanut ohjelmia hyvinvointipalveluiden ja sosiaalipolitiikan näkökulmasta. Hän on tutkinut erityisesti sitä, kenelle ohjelmat on tehty ja keistä niissä puhutaan.
Saikkonen havaitsi, että ohjelmista puuttuu tavallinen aikuinen.
”Hän näkyy siellä vain vanhempana tai perheen edustajina. Mutta aikuinen, joka käy työterveyshuollossa ei selkeästi ole näiden ohjelmien laatijoiden kiinnostuksen kohteena.”
Keskusta ja Sdp sentään muistavat, että yksinasuviakin ihmisiä on olemassa. Sdp:n ohjelmassa todetaan, että palveluissa ja kaavoituksessa on kiinnitettävä huomiota yksinasuvien tarpeisiin ja sosiaali- ja terveyspalveluissa on lisättävä yksinasuvien elämäntilanteiden tuntemusta koulutuksella.
”Mitä se tarkoittaa?” Saikkonen kysyy.
”45 prosenttia suomalaisista on jo yksinasuvia. Miten heidän elämäntilanteensa voi olla niin vieras, että sotepalveluissa työskenteleviä pitää perehdyttää siihen koulutuksella?”
Keskustan muotoilu on aivan yhtä ympäripyöreä.
”Rakennamme kuntia, jotka ottavat huomioon erilaisten perheiden tarpeet, myös yksinasuvien. Tämä tarkoittaa mm. kohtuuhintaista asumista erilaisiin elämäntilanteisiin, matalan kynnyksen kotiapua, lapsiperheiden palveluihin panostamista sekä lähikouluja ja -päiväkoteja.”
”Tältä pohjalta en kyllä usko, että yksinasuvia tullaan kuntapolitiikassa huomiomaan millään tavalla”, Saikkonen toteaa.
Kuntavaaliohjelmat ovat pääasiassa idealistisia pilvilinnoja, eivät realistisia toimenpideohjelmia. Myös perussuomalaisten ohjelma on pilvilinna, se on vain täysin päinvastainen kuin muilla puolueilla.
”Asiat tärkeysjärjestykseen” -ohjelma maalaa kuvan konservatiivin helvetistä, johon suomalainen yhteiskunta on vajonnut: on ökyinvestointeja, sukupuolineutraaleja liikennemerkkejä, keinotekoista sukupuolitietoisuuden korostamista, ideologisia raideratkaisuja ja muuta tarpeetonta pelleilyä.
”Maahanmuuttoon, ilmastoposeeraukseen ja identiteettipolitiikkaan liittyvät epäkohdat valtaavat alaa myös kunnissa.”
Koulutuspolitiikka on jatkossa kuntien tärkein tehtävä. Perussuomalaisten ohjelmasta löytyy siihen liittyen kolme vaatimusta: kiusaajat on siirrettävä toiseen kouluun, erityisoppilaat on siirrettävä omiin ryhmiinsä ja koulutiet on turvattava, koska niillä vaanivat sudet ja muut pedot.
”Perussuomalaisten ohjelmaan on todella vaikea päästä kiinni. Se operoi kovin vähän kuntien tasolla”, Saikkonen sanoo.
Ohjelmassa sanotaankin suoraan, että kuntavaalit on tilaisuus äänestää hallituspolitiikkaa vastaan.
”Tästä herää kysymys, mitä asioita perussuomalaiset valtuutetut aikovat kunnassa ajaa. Onko heillä edes halua tehdä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa?”
Perussuomalaisten tuore vaalijuliste, jossa muut puolueet kuvataan ongelmajätteenä, ei ainakaan lupaa yhteistyön kannalta hyvää.
Perussuomalaisten ja vihreiden ohjelmat ovat toistensa vastakohdat, mikä tuskin yllättää ketään. Vihreät keräävät yhä pääasiallisen kannatuksensa yliopistokaupungeista, missä on tilausta ”feministisille kunnille” ja ”sukupuolitietoiselle varhaiskasvatukselle”.
Puhe vihreistä tai perussuomalaisista kunnista häiritsee Saikkosta.
”Kuntapolitiikassa ei ole hallitus-oppositio-asetelmaa, vaan puolueiden pitäisi tehdä yhdessä hommia.”
Jos puolueiden vaaliohjelmista olisi kiinni, koulukiusaaminen loppuisi Suomessa saman tien, koulujen sisäilmaongelmat ratkaistaisiin ja jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa koulupäivän yhteydessä.
Kaikki puolueet kiinnittävät myös kummallisen paljon huomiota kirjastoihin. Sekä Sdp että kristillisdemokraatit kertovat puolustavansa kirjastojen maksuttomuutta, aivan kuin se olisi nykyisellään uhattuna. Perussuomalaiset kantavat huolta kirjastojen rauhattomuudesta, johon osasyyllisiä ovat tietenkin maahanmuuttajat.
Ohjelmissa toivotaan, että kuntalaiset ovat tai heistä tehdään aktiivisia osallistujia palveluiden valinnassa, osallistuvassa budjetoinnissa ja muissa asioissa.
”On tietysti kaunis ajatus, että kuntalaiset voivat toimia aktiivisesti hyvinvointinsa eteen”, Saikkonen sanoo.
Konkretia loistaa kuitenkin poissaolollaan, vaikka juuri osallistaminen tarjoaisi puolueille mahdollisuuden tehdä uusia avauksia. Saikkonen antaa esimerkin:
”Puolueet voisivat pohtia vaikka sitä, millä tavoin yksinasuville ikäihmisille järjestettäisiin kaupungeissa yhteisruokailuja.”
Miten kaikki hyvä, lukemattomat erilaiset takuut, harrastustoiminta, laadukas koulutus ja muu maksetaan?
Vaaliohjelmat tarjoavat siihen niukasti vastauksia.
”Vanhuspalveluihin tulee hoitajamitoitus, mikä vaatii lisää työntekijöitä. Nyt Sdp lupaa järjestää myös vanhusten kotipalveluiden mitoitukset kuntoon. Millä rahalla?”
Vasemmistoliitto, jonka ohjelma on muuten hyvinkin yksityiskohtainen, ei mainitse kuntaverotusta sanallakaan.
Jokaisesta vaaliohjelmasta löytyy myös ristiriitoja.
Puolueet korostavat, että palveluiden ostamisessa pitäisi suosia paikallisia ja pieniä yrityksiä. Seuraavassa lauseessa todetaan, että byrokratiaa ei saa missään olosuhteissa lisätä.
”Millä ihmeellä kilpailutetaan niin pienissä palasissa, että kaikki eri kokoiset yritykset voivat osallistua kilpailuun eikä byrokratiaa tule missään kohtaa lisää?” Saikkonen kysyy.