Vaaleissa on turha etsiä syyllistä soten ongelmiin – äänestäjän kannattaa katsoa tulevaisuuteen
Vaalikamppailu on ollut poliitikkojen varjonyrkkeilyä, koska kaikki ovat syyllisiä soten ongelmiin ja vaikenevat kipeimmistä ratkaisukeinoista.
Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys alkaa vajaan parin viikon kuluttua. Paikallisten asioiden lisäksi tärkein aihe on soteuudistuksen tuunaus ja hyvinvointialueiden vastuulla olevien palveluiden turvaaminen.
Vaaliväittely on ollut vaisua. Oppositio on heristellyt sormeaan hallitukselle, joka on tehnyt leikkauksia, painostanut hyvinvointialueita panemaan taloutensa kuntoon ja hävittämään alijäämät.
Toinen pieni suuri asia on hoitotakuu, joka opposition mielestä pitäisi palauttaa kahteen viikkoon. Kolmas kiistakapula on yksityisen terveydenhuollon Kela-korvaukset, joiden paisuttamista oppositio on arvostellut.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus puolestaan on selittänyt, että se on jakanut hyvinvointialueille miljardeja euroja lisää rahaa.
Hoitotakuu, Kela-korvausten rukkaaminen tai alijäämien kattaminen ovat tärkeitä. Ne eivät kuitenkaan ratkaise itse ongelmaa.
Kun terveydenhuollon vaikeuksiin haetaan syyllisiä, laimealle vaalikamppailulle löytyy selitys. Kaikki puolueet ovat vuorollaan olleet hallitusvastuussa järjestämässä sote-palveluita.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) punamultahallitus käynnisti vuonna 2006 Paras-hankkeena tunnetun kunta- ja palvelurakenneuudistuksen. Viisi vuotta myöhemmin Jyrki Kataisen (kok) hallitus kuoppasi uudistuksen. Se kuitenkin epäonnistui yrityksessään rakentaa järjestelmä, joka olisi perustunut noin sataan kuntaan.
Nykyisen soten perustan valoivat kaksi suhteellisen kokematonta puoluejohtajaa, pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok).
Sipilä piti jääräpäisesti kiinni 18 hyvinvointialueesta. Kokoomus puolestaan ajoi härkäpäisesti systeemiin valinnanvapautta.
Vuonna 2015 sote ajoi hallituksen kriisiin, josta se kuitenkin selvisi.
Silti sote kaatui vuoden 2019 alussa. Silloin Stubbin tilalle kokoomusjohtoon ja valtiovarainministeriksi oli noussut Petteri Orpo.
Sanna Marinin (sd) hallitus ajoi lopulta uudistuksen läpi eduskunnassa.
Nyt puolueet välttävät kovimmista ratkaisuista puhumista. Hyvinvointialueita on todennäköisesti liikaa. Jo vuonna 2015 esillä oli jopa viiden alueen malli.
Vaaleihin valmistautuvat puolueet vaikenevat yksimielisesti alueiden määrän vähentämisestä. Yksikään puoluejohtaja ei uskalla äänikadon pelossa sanoa, mitkä alueet kannattaisi puristaa yhdeksi.
Toinen suuri kysymys on hyvinvointialueiden rahoitus. Muutama vuosi sitten vasemmistopuolueet, vihreät ja keskusta kannattivat maakuntaveroa.
Oppositiopuolueiden puheenjohtajat Antti Lindtman (sd) ja Antti Kaikkonen (kesk) ovat suut supussa. Kokoomukselle vero on jopa sanana epämieluisa.
Poliittisen osaamisen ja rohkeuden puute ovat siittäneet maahan järjestelmän, jossa päätösvaltaa käyttävät aluevaltuustot. Ne elävät kuin pellossa, koska valtuustot eivät vastaa palveluiden rahoituksesta.
Tilanne voisi olla toinen, jos Sipilä olisi tinkinyt alueiden määrästä ja Stubb valinnanvapaudesta. Seuraavilla hallituksilla olisi ollut mahdollisuus kehittää järjestelmää.
Kunta- ja aluevaaleissa nykyisten ongelmien syylliset on helppo löytää: kokoomus, Sdp ja keskusta. Perussuomalaisten rooli on puolueen koosta huolimatta ollut pieni sekä hyvässä että pahassa.
Ehdokkaan voi löytää etsimällä listoilta puolueita ja poliitikkoja, joilla on järkevä ja toteutuskelpoinen näkemys tulevaisuudesta, käyttökelpoiset ja oikeudenmukaiset ehdotukset yhteiskunnan, hyvinvointialueen ja kunnan asioiden järjestämiseksi. Arvot, usko tulevaisuuteen ja turvallisuus ovat avainasemassa.
Vaihtoehtoja on, mutta äänestäjän tehtävä ei ole helppo.