Suomi voi saada tammikuussa uuden aikakauden presidentin

Presidentti Sauli Niinistön seuraaja voi olla presidenttinä ensimmäinen EU-Suomen kasvatti, korkeasti koulutettu ei-juristi tai kansainvälisissä tehtävissä pätevöitynyt. Vaikeinta on päättää siitä, äänestääkö oman ehdokkaan puolesta vai jotakin vastaan.

Presidentti Martti Ahtisaarta on muisteltu valtionpäämiehenä, jonka toimikausi sattui historialliseen murroskohtaan. Suomi oli päättänyt liittyä Euroopan yhteisöihin ja Naton rauhankumppanuusohjelmaan.

Ahtisaaren edeltäjä presidentti Mauno Koivisto ja pääministeri Esko Ahon (kesk) hallitus olivat valmistelleet junan matkaan. Ahtisaaresta tuli vuonna 1994 kuljettaja ja seuraavana vuonna pääministeri Paavo Lipposesta (sd) lämmittäjä. Jarrumies Paavo Väyrynen (kesk) oli jo aiemmin pudotettu ratapenkalle.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin presidentinvaalit ovat olosuhteissa, joita olisi 1994 voinut mainiosti käyttää EU-jäsenyyden ja liittoutumisen perusteluina: Venäjä on aiheuttanut sodan Euroopassa, ja alueen talous on vaikeuksissa.

Tammikuun presidentinvaalien ehdokaskaarti poikkeaa monessa suhteessa aiemmista. Väyrynen on erikoistapaus, joka ensimmäisen kerran pyrki turhaan Mäntyniemeen vuonna 1988.

Ehdokkaista suuri osa on EU-Suomen kasvatteja. Mika Aaltola, Li Andersson (vas), Sari Essayah (kd), Jussi Halla-aho (ps), Alexander Stubb (kok) ja Jutta Urpilainen (sd) bilettivät kolmekymppisiään EU-Suomessa.

YYA-kauden harmaapäitä ovat Pekka Haavisto (vihr), Harry Harkimo (liik), Olli Rehn (kesk) ja Väyrynen.

Vihreissä ja keskustassa harattiin pitkään Suomen EU-jäsenyyttä ja liittoutumista vastaan, mutta Haavisto ja Rehn olivat jo varhain länsisuuntauksen kannattajia. Myöhemmin Haavisto oli keskeisesti valmistelemassa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Rehn on muistuttanut puhuneensa Naton puolesta jo vuonna 1994. Aikakirjoihin ei ole jäänyt mainintoja, mitä tuolloin seitsenvuotissynttäreitään odotellut Li Andersson ajatteli turvallisuuspolitiikan vaihtoehdoista.

Suomi voi saada kokeneen ja muodollisesti pätevän presidentin. Aaltola, Halla-aho, Rehn, Stubb ja Väyrynen ovat väitelleitä tohtoreita. Kahdentoista presidentin joukossa on viisi tohtoria.

Ehdokkailla on vahva kokemus kansainvälisestä politiikasta. Mukana on entisiä ulkoministereitä ja puoluejohtajia, ex-komissaari, nykyinen komissaari, Euroopan parlamentissa toimineita.

Jos presidentin tehtävää hoitaneita vertaa ehdokkaisiin, joillakin olisi kokemuksen puolesta ollut vaikeuksia päästä edes oman puolueensa ehdokkaaksi.

Veteraanien puolustukseksi on muistettava, että ennen poliitikonaluilla ei ollut edessään urapolkua, jota pitkin olisi voinut käydä poimimassa meriittejä EU:sta ja palata sitten kotimaisille vaalikentille.

Brysselin lentojen asemesta ehdokkaat tappelivat mustasukkaisesti Moskovan junan matkalipuista. Nato-Suomessa itäkortti on vajonnut valtista mustaksi pekaksi.

Aiempiin vaaleihin verrattuna ehdokkaiden taustat ovat muuttuneet. He ovat lähtöisin vähintään keskiluokkaisista perheistä. Selvästi vauraammista oloista kuin esimerkiksi Tarja Halonen, Koivisto tai Urho Kekkonen.

Yksi ketju katkeaa, kun juristivalta päättyy. Sotien jälkeen lähes 60 vuotta ja viimeiset 24 vuotta maan johdossa on ollut lainoppinut. Nyt ei ole tarjolla oikeustieteilijää, jolla olisi mahdollisuuksia tulla valituksi.

Ensi vuoden presidentinvaali on hyvä vaali, koska pätevä ehdokas löytyy vaivattomasti.  Valinnan voi tehdä puoluekannan, kokemuksen, koulutuksen, iän tai sukupuolen perusteella.

Kaksivaiheisen vaalitavan vuoksi äänestäjän suurin kysymys on, haluaako hän ehdottomasti tukea jotain ehdokasta vai estää jonkun toisen valinnan. Tammikuussa on päätettävä, äänestääkö omaa suosikkiaan vai taktisesti jotain toista varmistaakseen sen, ettei inhokki livahda toiselle kierrokselle.

Lopputulos on kuitenkin hyvä, koska kansa ei ole väärässä. Jos kansa sattuisi olemaan väärässä, seuraavalla kerralla vaihdetaan presidentti.