Tuen tarve kasvaa kouluissa
Se voi kertoa koulusta jopa hyvää, sanoo erityispedagogiikan professori.
Vuodesta 2011 lähtien koululaiset ovat voineet saada ”tehostettua tukea”.
Sitä voi saada, jos on oppimisvaikeuksia tai muuten hankalaa koulussa.
Vuonna 2011 peruskoululaisista kolme prosenttia sai tehostettua tukea. Sen jälkeen osuus on kasvanut joka vuosi.
Elokuussa Tilastokeskus julkaisi vuoden 2022 luvut. Noin neljätoista prosenttia peruskoululaisista sai tehostettua tukea. Osuus kasvoi siis jo yhdettätoista vuotta peräkkäin.