Lasketaanpa uudelleen

Suomessakin on alettu Yhdysvaltojen tapaan kyseenalaistaa vaalien ääntenlaskua.

suoraan sanoen
Teksti
Pipsa Havula

Viime kunta- ja aluevaaleissa kansalaiset ovat vaatineet ääntenlaskun jälkitarkastuksia aiempaa enemmän. Mistä se johtuu, oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen?

”Tämä on amerikkalaista tuontitavaraa. Yhdysvaltojen viimeisimmissä vaaleissa hävinnyt osapuoli on alkanut väittää, että vaalit olisi varastettu ja niissä olisi tehty vilppiä. Tätä trendiä seuraten Suomeenkin on muodostunut porukka, joka pyrkii osoittamaan, että myös Suomen vaaleissa tehtäisiin vilppiä.

Suomessa äänestysliput ovat aina olleet julkisia asiakirjoja, joita on voinut käydä katsomassa ja laskemassa, jos on epäillyt, että äänet olisi laskettu väärin.

Esimerkiksi kuntavaaleissa 2017 Nokialla vihreät voitti suurimman puolueen aseman täpärästi ja paikallinen kokoomus kävi laskemassa äänet tuloksen vahvistamisen jälkeen. Silloin todettiin, että äänet oli laskettu oikein. Jälkitarkastuksia on siis aiemminkin tehty, mutta se on ollut hyvin harvinaista. Nykymuotoinen ilmiö alkoi vuoden 2021 kuntavaaleissa ja jatkui aluevaaleissa 2022.”